Kreml ei ole vieläkään raastupa – Suomi vaikenee syystä

Mielipide 15.1.2011 14:00
Kirjoittaja on ministeri

Venäjällä on jälleen kerran tuomittu Vladimir Putinin hallinnon vastustajana tunnettu oligarkki Mihail Hodorkovski pitkään vankeusrangaistukseen. Se on herättänyt ympäri maailmaa melkoista huomiota ja vastalauseita, koska tuomiota on pidetty hyvin perustein poliittisena. Vaikutelmaa vain vahvisti se, että ennen tuomiota pääministeri Putin julisti Hodorkovskin kuuluvan varkaana vankilaan.

Meillä kansanedustaja Kimmo Sasi (kok) on käynyt ihmettelemään sitä, miksi Suomen ulkopoliittinen johto ei ole monen muun maan johdon lailla ottanut kantaa asiaan. Sasi kyselee, onko siihen erityisiä syitä.

Se lienee epäsuora viittaus keskustapuolueen puheenjohtajan Johannes Virolaisen lausumaan, jonka mukaan vaaleissa voittoisa kokoomuspuolue jätettiin pois hallituksesta vuoden 1979 vaalien jälkeen ”yleisistä syistä”, toisin sanoen Neuvostoliiton painostuksen vuoksi. Onko siis Venäjän painostus tai sen ennakoiminen syy siihen, ettei Suomen ulkopoliittinen johto ole ilmaissut kantaansa asiaan?

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok), jolle kysymys oli osoitettu, väisti sen taitavasti viittaamalla siihen, että olemme samoilla linjoilla EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Catherine Ashtonin kanssa, joka on EU:n puolesta ottanut asiassa kantaa.

Miten hallituksen olisi pitänyt menetellä? Siihen on syytä esittää vastakysymys: Olisiko Suomen kannanotto ehkä helpottanut Hodorkovskin asemaa tai olisiko se kenties vahvistanut Venäjän moneen kertaan julkituomaa pyrkimystä kehittyä todelliseksi oikeusvaltioksi? Tuskin kumpaakaan.

Presidentti J. K. Paasikiven tokaisu ”Kreml ei ole mikään raastupa” pätee edelleen. Kyseessä on ollut poliittinen oikeudenkäynti rikosoikeuden valekaavussa. Se näyttää selvältä. Sellainen on moraalitonta ja sellaisena tuomittavaa. Miksi siis Suomi vaikenee?

”Milloin Suomi vaikenee” on eri kysymys kuin ”Milloin suomalaiset vaikenevat”.

Suomi vaikenee kun sen ulkopoliittinen johto arvioi, että julkinen kannan ottaminen naapurimaan selkeästi sisäiseen asiaan on omalta kannaltamme ja kansallista etuamme ajatellen hyödytöntä tai jopa omien etujemme vastaista. Se, että johto vaikenee ei merkitse sitä, että Kimmo Sasin tai muiden suomalaisten tulisi vaieta. Meillä on luovuttamaton oikeutemme sanoa tästäkin asiasta juuri se, mitä mieltä olemme. Eikä se ole Venäjän oikeuslaitokselle kunniaksi. Viisas hallitus on vaiteliaampi.

Kylmä sota on ohi, eikä Venäjä ole mikään Neuvostoliitto. Nyt sen omatkin kansalaiset arvostelevat hyvinkin ankarasti maansa poliittista johtoa ja eräät myös Hodorkovskin tuomiota.

Siitä ei näytä olevan heille kovin kummia seurauksia. Se on edistystä. Mutta Kremlistä ei vieläkään ole tullut mitään raastupaa eikä Venäjästä oikeusvaltiota. Sen me tiedämme, mutta emme taida sille mitään mahtaa.

Olemmeko siis palaamassa suomettumisen aikaan?

Sana on kovin monimerkityksinen, kuten poliittiset haukkumasanat yleensäkin. Olennaista on, että emme tingi omista eduistamme emmekä omasta oikeusjärjestyksestämme. Voimme hyvin osoittaa ovea Kremlin lapsivaltuutetuille heidän puuttuessaan meidän sisäisiin asioihimme. Tärkeintä ei ole toimia niin kuin muutkin, vaan omaa koskemattomuuttamme ja etuamme vaalien.

Näin Suomen ulkopoliittinen johto toimii, kun se ei ota julkista kantaa Venäjän sisäiseen oikeuskäytäntöön. Me kansalaiset voimme sen tehdä, niin kuin oikeustajumme sitä vaatii.