Kostomurha ei ole kunniakulttuuria

Mielipide 24.1.2010 13:00

Ibrahim Shkupollin tekemän sarjamurhan taustatekijöistä on varmaankin esitetty kaikki mahdolliset näkemykset. Kaikista ei kuitenkaan voi olla samaa mieltä. En usko esimerkiksi siihen tv-uutisissa murhailtana esiintyneen kriisipsykologin näkemykseen, että kysymys oli ”suomalaisen yhteiskunnan pahoinvoinnista”.

Ei ollut. Tekojen syy oli se, että yhdellä tyypillä oli päässä vikaa.

On ylipäänsä kummallista – ja tyypillistä – että erilaisiin rötöksiin syyllisiä ryhdytään nykyään aina etsimään jostain muualta kuin ilmeisimmästä paikasta, teon tekijän korvien välistä.

Shkupollin kanssasyyllisiksi on leimattu muun muassa Suomen maahanmuuttoviranomaiset, mutta hänen etnisellä taustallaan tai uskonnollaan ei kuulemma ole asian kanssa tekemistä.

Mistä me sen tiedämme? Kyseessä oli naisen torjuma mies, joka oli lähtöisin niin sanotusta kunniakulttuurista.

Termi sinänsä on epäonnistunut, sillä kulttuurilla, joka perustuu verikoston glorifiointiin, ei ole tekemistä meidän tuntemamme kunniakäsitteen kanssa.

TV 2 esitti viime viikolla kaksi ilmiötä valaisevaa ohjelmaa. Niissä useat maahanmuuttajaperheistä tai ulkomaalaisliitoista lähteneet naiset kertoivat siitä, mistä virallinen Suomi vaikenee: ”kunniakulttuuria” noudattava väkivalta on yleistä.
Tässä muutamia poimintoja ohjelman haastatteluista.

Periaate on, että perheen tytär tai miehen puoliso on esine, perheen omaisuutta, miehen palvelija.
Naisen tehtävä on olla ”siveä”. Se voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että perheen pää ei salli tyttären leikkiä kantaväestön lasten kanssa, aviomies ei päästä vaimoa kodin ulkopuolelle. Mitään pahempaa ei ole kuin se, että mies ei saa vaimoaan tottelemaan. Tyttäret ja vaimot pidetään ojennuksessa rajoituksilla ja uhkailuilla.

Kun Ruotsissa isänsä tappaman Fadime Shahindalin kunniamurha oli esillä uutisissa, suomalaisnaisen aviomies oli moittinut sitä, ettei isä ollut tappanut tytärtään heti, kun tämän seurustelu ruotsalaismiehen kanssa oli tullut ilmi.

Turkulainen naisten turvakodin työntekijä kertoi ”koulutusvideosta”, joita näytetään tyttärille Suomessakin.
Siinä on kuvattu Irakissa vuonna 2007 tapahtunut muslimitytön kuoliaaksikivitys. Hänen syntinsä oli seurustelu väärän perheen pojan kanssa.

Opetus: Näin käy huonoille naisille.
Erityisen kärjistynyt on niiden naisten tilanne, jotka ovat ottaneet vaarallisesta liitostaan eron.
Se on miehen kunnialle suurin loukkaus.

”Naisen itsemääräämisoikeus päättyy avioliiton solmimiseen. Väkivalta, uhkailu ja kontrolli oli tapa hallita perhe-elämää”, totesi yksinhuoltaja, joka eronsa jälkeen on joutunut vaihtamaan nimensä ja muuttamaan pakoon. Siitä ei ollut paljon apua.

Viranomaiset lähettivät elatusapupäätöksen mukana tiedot miehelle. Nyt yksinhuoltaja pelkää henkensä puolesta.

Näen jo etiäisenä tästä kirjoituksesta tulevia palautteita.

Kaikki maahanmuuttajaperheet eivät ole tuollaisia.
Kyllä suomalaisetkin hakkaavat vaimoaan.

Pitää paikkansa, mutta ”tavanomaisessa” kotiväkivallassa, joka tietenkin on yhtä rikollista, ja kunniakulttuuriin perustuvassa väkivallassa on vissi ero. Siitä todistivat edellä mainitussa ohjelmassa haastatellut ruotsalaisasiantuntijat. Sen jälkeen kun ”tavallinen” hakkaaja on pantu vankilaan, uhrin ei tarvitse pelätä, että muu suku hoitelee kesken jääneet kunnianpalautustoimet loppuun.

Kunniakulttuurissa uhka ei lopu sitä ennen.
Ihmisoikeusliiton konfliktiasiantuntija muistutti, että vastaanottokeskuksissa kytee aikapommi. Ne ovat täynnä kunniakulttuureista tulevia nuoria miehiä, joista monet tulevat solmimaan liittoja suomalaisnaisten kanssa.

Kannattaisiko tähän ongelmaan herätä ajoissa?
Olisiko kunniakulttuuria oikeampi termi kostokulttuuri?

Teksti Vesa-Pekka Koljonen
Kirjoittaja on lehdistöneuvos, eläkkeellä oleva päätoimittaja.