Viisas, tarinoihinsa uponnut ihminen

Nykyajan salaliittoteoreetikot ovat tietoyhteiskunnan koulutettuja kasvatteja, kirjoittaa Tiina Raevaara.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tiina Raevaara
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Israelilaisen historioitsijan Yuval Noah Hararin kirja Sapiens on ollut viime vuosien suuria menestystarinoita kirjamaailmassa. Se esittää ihmiskunnan totutusta poikkeavassa valossa ja on kirjoitettu tyylillä, jolla Hararin voisi kuvitella puhuvan pienelle joukolle opiskelijoitaan.

Harari selittää nykyihmisen menestyksen kyvyllä kertoa tarinoita. Hänen mielestään on myös luultavaa, että ”vain Homo sapiens pystyy puhumaan asioista, joita ei todellisuudessa ole olemassa”.

Harari korostaa kollektiivisten kuvitelmien merkitystä: yhteistyötä tehdään, kun sitä ohjaa yhteinen myytti. Hänen teostensa tieteellisyyttä kritisoidaan toisinaan, mutta tarinoiden merkitystä yhteiskunnalle ja ihmislajille kukaan tuskin kieltää.

 

Kun katselee viime aikojen tapahtumia Yhdysvalloissa, tulee vaikutelma, että ihmiskunta on suorastaan hukkumassa tarinoihinsa.

Tarinat aiheuttavat kaaosta ja kiristävät vastakkainasetteluja. Tarinoiden korostuminen vähentää suoran ja vilpittömän puheen määrää.

Väistyvän presidentin Donald Trumpin kannattajat on saatu uskomaan aivan eri tarinaan kuin meidät muut. Heidän kertomuksessaan vaalitulos väärennettiin.

Vielä syvemmälle tarinaan uponneiden mielestä ihmiskuntaa hallitsee satanistinen pedofiiliverkosto, jota vastaan taistellaan levittämällä internetissä kryptisiä viestejä.

Kauas on tultu Hararin mainitsemasta ”leijona on heimomme suojeluhenki” -tarinasta.

 

Jos kyky tarinointiin on todella ollut olennainen ihmisen evoluutiossa, on johdonmukaista olettaa, että kyky on myös vahvistunut ajan kuluessa.

Niin on voinut käydä biologisesti, mutta ainakin niin on käynyt kulttuurisesti: opimme nopeasti ja vaadimme aina vain monimutkaisempaa. Ilmiön huomaa vaikkapa tv-kerronnan muuttumisesta.

Ihmiskulttuurin juju verrattuna muiden eläinten kulttuuriin on tämä: kykenemme säilyttämään muiden hankkimaa tietoa, täydentämään sitä omallamme ja jakamaan eteenpäin.

Keinot tähän ovat koko ajan parantuneet. Tarjolla ei ole koskaan ollut näin paljon informaatiota. Koskaan tavallisen ihmisen ei ole ollut helpompaa päästä siihen käsiksi ja jakaa eteenpäin.

 

Mikä rooli tarinoilla on tiedontäyteisessä maailmassa?

Tarina on keino järjestää informaatiota. Jos näkee vain kaiken informaation, maailma on kaaos, ja siksi arvostamme hyviä tarinallistajia. Sellaisia kuin Harari itse: kirjassaan hän kertoo tarinan, joka saa ihmiskunnan kehityksen näyttämään johdonmukaiselta.

Tarinallisuuden ilmentymiä ovat myös salaliittoteoriat. Ne ovat suorastaan tarinoiden kuningattaria, selitysvoimaisempia ja kerroksellisempia kuin muut tarinat.

 

Kun mellakoijat tunkeutuivat Yhdysvaltain kongressiin valheellisten tarinoiden ajamina, moni on Suomessa kiitellyt peruskoulujärjestelmäämme. Kunhan vain ihmiset koulutetaan hyvin, moista ei pääse tapahtumaan, he ajattelevat.

Entäpä jos tarinoiden merkityksen korostuminen johtuukin koulutustason noususta? Informaation määrä kasvaa, sen haku ja jako nopeutuvat, ja mitä paremmin ihminen kykenee olemaan tässä kaikessa mukana, sitä kiehtovampia tarinoita hän etsii – ja myös rakentaa.

Edes salaliittoajattelu ei ole vain huonosti koulutettujen ihmisten puuhastelua, vaan mukana on ihmisiä kaikenlaisista yhteiskuntaluokista ja kaikenlaisilla koulutustaustoilla.

Nykyajan salaliittoteoreetikot ovat tietoyhteiskunnan koulutettuja kasvatteja.

 

Elän itse tarinoista. Niiden tekeminen on ammattini. Välillä silti arveluttaa: mitä pakkomielteemme tarinoihin meille lopulta tekee?

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.