Koulu paikkaa ja parsii lapsen

Opettajien tehtävänä on opettaa kaikki asiat, ihmettelee Tommi Kinnunen.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tommi Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nuoriso on aina pilalla. Ilmeisesti tämänhetkiset teinit ovat aiempia sukupolvia pahemmin poispilattuja, vaikka juovat ja tupakoivat vanhempiaan vähemmän.

Huomiota on kiinnitetty etenkin nuorten yleiskunnon heikkenemiseen. Esimerkiksi Yle on uutisoinut, miten peruskouluikäiset eivät enää pääse kyykkyyn ja kuinka huono kunto näkyy lasten arkisessa jaksamisessa.

Koska me kaikki aikuiset olemme hoikkia ja sporttisia, ongelma koskee vain alaikäisiä. Siksi se on helppo ujuttaa koululaitoksen ratkaistavaksi. Sellaiseen viittaavat jo monet tutkimukset, joissa lapsia ei jaotella ikävuosien vaan luokka-asteen mukaan. Jos puhuttaisiin 11-vuotiaista, saatettaisiin vahingossa viitata tuohon sohvalla pleikkaria pelaavaan lapseen, mutta koska käytetään termiä ”viidesluokkalaiset”, on asia kätevästi ulkoistettu jollekulle muulle kuin kotiväelle.

Opettajan näkökulmasta katsoen ongelmien hoito on totisesti annettu koulun vastuulle. Me istumme koulutuksissa opettelemassa, miten jumppaamisen voi yhdistää äikän lukutuntiin tai historiassa sortokausien käsittelyyn.