Koljatti-kohu: On kohtuutonta, että ihminen joutuu kommentoimaan fiktiivistä seksimaniaansa

Leena Sharma
Mielipide 12.9.2009 16:01

Koljatti-uutisointi on ollut juuri sen tasoista kuin millaiseksi toimittajien ammattitaito kirjassa kuvataan.

Olen lukenut viime päivinä aivan eri kirjaa kuin muut toimittajat.

Nimi on kyllä sama (Koljatti) ja tekijäkin (Jari Tervo), mutta tapahtumat kovasti erilaiset.

Lukemassani kirjassa ei päähenkilö, Suomen pääministeri Pekka Lahnanen, suinkaan pidä seksiorjaa kellarissa. Hän on vanginnut sinne burmalaissyntyisen naistutkimuksen professorin, johon hädin tuskin koskee. Hän ei myöskään ole ”seksimaanikko” ellei seksimaanikoksi lasketa ihmistä, joka ajattelee silloin tällöin seksiä, missä tapauksessa tunnustaudun seksimaanikoksi.

Muutkin kirjan ympärille pykätyt uutiset ovat ampuneet reilusti yli: Uuden Suomen mukaan Helsingin Sanomat kirjoitti kirjasta ”murska-arvion”, mikä on paljon sanottu kritiikistä, jota voisi luonnehtia korkeintaan penseäksi. Ilta-Sanomat ehti kertomaan, että elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen närkästyi kirjasta, vaikka Pekkarinen oli pitänyt Tervon häneen kohdistamaa irvailua kirjan hauskimpana antina.

Sanalla sanoen: Koljatti-uutisointi on ollut juuri sen tasoista kuin millaiseksi toimittajien ammattitaito kirjassa kuvataan.

Jotenkin tuntuu kohtuuttomalta, että ihminen joutuu kommentoimaan tv-kameroille omaa fiktiivistä seksimaniaansa. Näinhän kävi perjantaina Karkkilan torilla, kun toimittajat tivasivat silmät kiiluen Matti Vanhasen reaktiota Tervon kirjaan.

Kohtaus oli kuin suoraan Tervon kirjasta.

Samana iltana Ylen Pressiklubilla pääministeristä keksittiin vain pahaa sanottavaa. Ex-stallari Leif Salménin mielestä oli hämmästyttävää, ettei Vanhasta ole jo naurettu ulos politiikasta. Alma Median Helsingin toimituksen esimies Taneli Heikka arvioi, että lännestä katsottuna pääministerimme näyttää sosiaaliselta pökkelöltä.

Miten poliitikko voi reagoida tällaiseen kritiikkiin? Mitä kukaan edes mahtaa sosiaaliselle pökkelyydelleen?

Sitä paitsi: Suomi on täynnä umpimielisiä sosiaalisia pökkelöitä. Heidän uusin villityksensä on haastaa toisiaan yhdestäkin poliittisesti epäkorrektista sanasta oikeuteen. Tai ainakin spekuloida tällaisella mahdollisuudella.

MTV3:n Seitsemän Uutiset oli raahannut perjantaina kaikkien oikeusprosessien asiantuntijan Jukka Kemppisen studioon kommentoimaan, nouseeko Tervon kirjasta oikeusjuttu. Kemppinen kommentoi ytimekkäästi, että kaikkihan on teoriassa mahdollista ja aina voi elon markkinoilla yrittää, mutta ei nouse ei.

Keskustelu

Satiiri ja journalismi kärsivät tämän hetken Suomessa aivan ilmeisesti arvostelukyvyn tai ns. ”hyvän maun” puutteesta. Julkaistujen kirjojen kohdalla syy on osin kustantajassa: hänellä on aikaa arvioida, toimittaa, ehdotella parannuksia, pyyhkiä yli mauttomuuksia. Mutta nykytilanne ei ole pelkästään kustantajien ja kirjoittajien syy.

Politiikka, erilainen roskanheitto henkilökohtaisella tasolla, madaltuivat vastaavasti ensin Kekkosen ja sitten Demaripresidenttien pitkillä hallintokausilla. Kehtiys alkoi esim. siitä, kun Leskinen otettiin kiinni ”rattijuoppoudesta,” tai Tannerin antama haastettelu ”suurvaltapaineista” kiellettiin, vaikka se oli tosi ja oikea, ja sitten mies ja jutun tekijät haudattiin ns. p**kaan. MIkä havaittiin tehokkaaksi hiljennyskeinoksi.

Kyllä nämä metodit vuosien aikana vaikuttivat ns. ”makuun,” eikä pelkästään Suomessa. Muissa Pohjoismaissakin on täysin tavallista, että mieletöntä roskaa paiskellaan ”kulttuurin” nimissä ympäri poliittisia pelikenttiä. Vallassa pitkään olleet Demarit jopa tukevat sitä – ”kulttuurina(an).” Niin kauan kun aplodeeraavia typeryksiä riittää, se kannattaa, ainakin poliittisesti. Kriitikkojen tulisi nousta ensimmäisinä takaisin – edes jonkinlaisen – maun jalustalle. Vapautta olla mauton taas ei voi eikä pidä kieltää.

Ei se ole satiiria, että Lapin mies paskoo omaan pesäänsä, vaan satiiria olisi se, jos Tervo tai Peter Nyman irvailisi bonus- ja optiokeisareille.

Pekkarinen on pikku mies vallankäyttäjänä Wahlroosien, Liliusten, Taxellien ja Ehrnroothien rinnalla.

Todella osuvasti kirjoitettu Leena.

On ollut hykerryttävää huomata, kuinka moni itseään arvostettuna journalistina pitävä toimittaja on haksahtanut juuri siihen, mitä Tervo terävänäköisesti suomii. usein haksahtamiseen kuuluu se, ettei kirjaa ole vaivauduttu lukemaan, kun mielipide siitä on jo muodostettu. Yksi esimerkki on Turun Sanomien hiljan eläköitynyt päätoimittaja.

http://blogit.ts.fi/aimon-plokkaukset/2009/09/07/bb-paljastus/

Lukematta kirjaa Massinen suomii sitä asiasta, mitä se ei edes pidä sisällään, mm. sinunkin esiin nostamasta asiaa seksiorjattaresta.

WSOY-Sanomatalo nosti kohun oman kirjailijansa teoksesta (Hesari, Ilta-Sanomat). Ajattelukyvyiltään keskivertoiset kynäilijät Massisen tapaan veivät markkinoinnin siihen korkealentoon, mitä konserni halusikin.

Tervon kirja on erittäin tervetullut teos suomalaisen kirjallisuuden kenttään. Mm. pääministeri Lahnasen se kuvaa hyvin sympaattisena, ja suomalaisuuteen kuuluvan itsetuhotragedian kahdella tasolla erittäin kaunissanaisesti.

Penttijuhanille sanoisin että politiikka on siirretty Median haltuun 2000-luvulla Tarja Halosta höynäyttämällä.

Kannattaisi kaivaa esille -varmaan löytyyy SK:n arkistoista- historian ensimmäisen lehdistöpäällikkö Maria Romantschukin junailema tutustumismatka Kultarantaan: keskeisten tiedotusvälineiden päätoimittajat vietiin pikkubussilla häivyttämään keskinäisiä epäluuloja uuden presidentin kanssa.

N

Camuselle: Tervon pyrkimyksessä päästä eroon junttijuuristaan on jotakin samaa kuin Björn Wahlroosin kiihkeässä innossa ”brändätä” itsensä kansainväliseksi investointipankkiiriksi pois valtion yhtiöitä vuosikymmeniä johtaneen kansliapäällikköisänsä hoteista.

En ymmärrä, mitä lisäarvoa poliitikkojen nolaaminen tuo demokratiaan. Väärinkäytökset ovat eria asia.

Äärettömän hyvää gerillamarkkinointia by Sopulilaumat..

Hienoa Sanoma WSOY, olette tehneet Mediakentästä tahtoen ja tahtomattaan mukanaolevan kvasitodellisuuden hetteikössä ns. Mielipiteitään toistelevan printtimittarin, joka edesauttaa Jari Tervon satiirin myyntiä.

Kotlerin olette lukeneet; 4P,. 6p, 8p, ja nyt Sopuli P…. WOW !
Hyvin uppoaa.

Tervoa haukutaan sopuleiden ja eräiden jäärien taholta, koska Tervo ei pidä Venäjästä ts ei nuole sen pimeitä puolia.

Ihailen Leena Sharman usein erittäin rohkeita kolumneja. Aina en ole samaa mieltä mutta tähän viihdetoimittajiin kohdistuvaan näpäytykseen on helppo yhtyä. Näin uutisista miten pääministeriä yritettiin ”grillata” Tervon kirjasta. Mielestäni aika ala-arvoisesti ja koin lievää myötähäpeää. Vanhanen ei kuitenkaan provosoitunut. Tarina on tarinaa vaikka oikeilla nimillä.

Vanhas-kohu, Kanerva-kohu, vaaliraha-kohu ja nyt tämä Koljatti-kirja….

Kaikki ovat kyllä julkisuudessa uutisen arvoisia tapahtumia, jotta kansa voi muodostaa edustajistaan ja heidän tekemisistään kokonaiskuvan, mutta kuohunta yli asiallisen journalismin on mennyt pahasti yli ja vääristänyt asioiden todellista kuvaa, kuten Sharma toteaa Koljatinkin ”julkistamisesta”.

Jossakin määrin tätä samaan aikaan todellisia asioita ja ongelmia peittävää ”journalismia” voi ymmärtää vielä niissä aikakaus- ja iltapäivälehdissä, joiden tulos on kiinni irtonumeromyynnistä, mutta kun myös YLE ja laatulehdet näyttävät jossakin määrin tulevan samoja jälkiä, alan
tulevaisuus arveluttaa.
Meneekö journalismista kansan luottamus? Ainakin kyllästymisen samojen aiheiden ylimittaiseen jauhamiseen torikahvilan keskusteluissa jo hyvin aistii.

Me elämme loukkaantumiskulttuurin kulta-aikaa.Joka päivä saamme lukea kuinka joku on loukkaantunut jostain.Oli kyseessä naiset,miehet,lihavat,laihat,pitkät,pätkät jne jne.Pitääkö jokaisen idiootin tuohtumisesta kirjoittaa iltalehtien lööppeissä kissankokoisin kirjaimin.

Me elämme loukkaamiskultturin kulta-aikaa.
Sekä toimittajissa, että kirjailijoissa on paljon niitä, jotka kai kuvittelevat saavansa älykön sädekehän vallanpitäjien julkisella töhrimisellä.
Tavallisena kansalaisena sanon, että Tervon kirja on mauton. Se on kuin tökerö kirjallinen graffiti, joka paljastaa jotakin -ei istusta pääministeristä-, vaan Tervosta itsestää. Kirjailija näyttää kuuluvan mainitun sädekehän tavoittelijoihin. Ei näillä eväillä.
Kiitos tervejärkiselle Leena Sharmalle kirjoituksesta.