Kokardi ja kypärä eivät riitä turvaksi

Maanpuolustuksessa kyse ei ole pelkästä rahasta, kirjoittavat kokoomuslaiset kansanedustajat Esko Kurvinen, Timo Heinonen, Eero Suutari ja Sofia Vikman.

Profiilikuva
maanpuolustus
Teksti
Esko Kurvinen Timo Heinonen Eero Suutari Sofia Vikman
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ukrainan kriisi on herättänyt suomalaisissa syvää huolta, vaikka suoraa sotilaallista uhkaa ei Suomeen kohdistukaan. On syytä pohtia, millaisia uusia ulottuvuuksia kriisi on tuonut turvallisuusympäristöömme.

Vielä muutama vuosi sitten osa turvallisuuspolitiikan päättäjistä oli valmiita julistamaan perinteisen sodanuhan kadonneen Euroopasta. Valitettavasti olemme, ensin Georgiassa ja nyt Ukrainassa, joutuneet toteamaan ilon ennenaikaiseksi. Voimapolitiikka on tehnyt Venäjän keinovalikoimaan näyttävän paluun.

Omaa puolustustamme suunnitellessa joudumme varautumaan yhtä lailla kyberiskuihin kuin traditionaalisempiin keinoihinkin, joista molemmat kuuluvat nykyaikaiseen sodankäyntiin. Kokardi ja kypärä eivät enää riitä, tarvitaan nykyaikaisia välineitä ja uskottavaa puolustuskykyä.

 

Seuraavalla vaalikaudella tehdään päätöksiä Suomen puolustuksen tulevaisuudesta. Edessä on merkittäviä ja kalliita kalustohankintoja ilma-, maa- ja merivoimissa. Valtiontalouden tilanne on vaikea, eikä näkyvissä ole äkillistä parannusta. Uusien asejärjestelmien hankintojen osalta joudumme harkitsemaan myös puolustusbudjetin ulkopuolista kertaluonteista rahoitusta.