Kimmo Sasi: Perustuslakivaliokunnalla omituiset sote-perustelut

PUHEENVUORO: Terveyskeskusten yhtiöittäminen ei ole perustuslakikysymys, vaan poliittisen vastuun kysymys.

Profiilikuva
Kimmo Sasi
Teksti
Kimmo Sasi
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on antanut lausuntonsa hallituksen esityksistä maakunta- ja sote-uudistukseksi. Valiokunta toteaa, että potilaan valinnanvapaus on myönteinen asia, mutta maakunnan velvollisuus yhtiöittää suoran valinnan palvelut on perustuslain vastainen.

Perustuslakivaliokunnan ratkaisusta ei ole valitusoikeutta ja sitä on kaikkien noudatettava. Valiokunnan omituiset perustelut kaipaavat kuitenkin keskustelua.

 

Valiokunta toteaa, että hallituksen esitys ei turvaa ”yhdenvertaisella tavalla oikeutta riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin”. Tämä johtuu siitä, että ”maakunta ei saa itse tuottaa suoran valinnan palveluja”.

Valiokunta perustelee kantaansa sillä, että ”maakunnan kannalta olisi yksinkertaisempaa turvata palvelut markkinapuutetilanteessa toissijaisesti, jos sillä ei olisi velvoitetta yhtiöittää omaa tuotantoa”. Vielä valiokunta toteaa, että koska EU-oikeus ei vaadi yhtiöittämistä, eivät perustelut yhtiöittämiselle ole riittävät.