Kestävän kehityksen tavoitteet eivät toteudu jalkapallon MM-kisoissa

Urheilusta ja ympäristöstä ei juuri puhuta samaan aikaan, kirjoittaa Jaana Helminen.

Profiilikuva
Brasilia
Teksti
Jaana Helminen
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jalkapallon MM-kisoilla on aina merkittäviä ja pitkäaikaisia vaikutuksia isäntämaalle. Onkin tärkeää, että kestävä kehitys ja sen kolme ulottuvuutta – yhteiskunnallinen, taloudellinen ja ympäristöllinen kestävyys – ovat nykyisin olennainen osa MM-kisojen haku- ja järjestelytoimintoja. Kestävä kehitys otetaan osaksi kisojen visiota, missiota ja brändäystä.

Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA, MM-kisojen järjestelytoimikunta ja Brasilian hallitus ovat yhdessä luoneet kisoille oman kestävän kehityksen strategian, FIFA World Cup 2014 Sustainability Strategyn. Kaikki järjestävät osapuolet haluavat kartoittaa ja lieventää kisojen taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä negatiivisia vaikutuksia sekä maksimoida positiivisia vaikutuksia.

Järjestäjien tavoitteena on myös tehdä kisoista kestävän kehityksen malliesimerkki tuleville kisoille. MM-kisat halutaan nostaa inspiroivaksi ja positiiviseksi vertailukohdaksi muille suurille urheilutapahtumille. Toisin näyttää kuitenkin käyneen.

 

Brasiliassa MM-kisojen järjestäminen ei näytä tuoneen minkäänlaista kehitystä. Kisakaupungeissa kansalaiset nousivat barrikadeille jo viime kesänä ja samankaltaista liikehdintää on nähty myös viime kuukausina. Mielenosoitusten avulla brasilialaiset, erityisesti keskiluokka ja opiskelijat, ovat halunneet nostaa esiin sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen ja epätasa-arvoon liittyviä kysymyksiä.