Kaivosvero ei estä saastumista: ympäristöhaittoja arvioitava laajasti

Suomessa on toimiva ympäristönsuojelulainsäädäntö, mutta ympäristöluvasta huolimatta esimerkiksi Talvivaaran kaivos saa pilata vesistöjä.

Lainsäädäntömme ei ole pysynyt yhteiskunnallisten muutosten mukana. Nykyinen ympäristöoikeuden järjestelmä on vanhentunut, koska siinä säädetään luonnonsuojelusta, luonnonvarojen käytöstä ja ympäristönsuojelusta kaikista omissa lokeroissaan. Näitä osa-alueita pitäisi käsitellä yhdessä, esimerkiksi vesien käyttöä ja suojelua samassa lainsäädännössä.

Myös tulevat sukupolvet on otettava huomioon. Kaiken taustalla on huoli ympäristön ja erityisesti vesien pilaantumisesta.

Lainsäädännössä on yhdistettävä toisiinsa hyvinkin erilaisten luonnonvarojen hyödyntäminen, jotta voidaan taata niiden tasapainoinen ja koordinoitu käyttö. Nykyään vaikuttaa siltä, että taloudelliset arvot asetetaan usein ympäristöarvojen edelle, jolloin pilaantumisen maksaa ympäristö.

Lupaviranomainen ei esimerkiksi vesiluontoa koskevissa asioissa aina pysty ottamaan huomioon kokonaisuutta, kaikissa tapauksissa kokonaisuuden pohtiminen ei edes kuulu viranomaisen toimivaltaan. Päätöksiä tehdessä haitat on minimoitava niin, ettei loukata yleistä ja yksityistä etua liikenteen, vesiluonnon, virkistyskäytön, luonnonkauneuden, kulttuuriarvojen ja viihtyisyyden osalta. Tässäkin kokonaisuuden tarkastelu voisi korvata nykyisen ahtaan sektorikohtaisen ajattelun.

Kaikkien oikeusturvaan ei voida kiinnittää yhtä suurta huomiota, kun esimerkiksi harkitaan, myönnetäänkö kaivokselle ympäristölupa. Vertailu eri ryhmien ja niiden erilaisten etujen välillä jää viranomaisen harkinnan varaan, koska laissa ei ole täsmällisesti määritelty, miten tällainen vertailu tulisi suorittaa.

Suomen kasvustrategiaan on valittu jalostusarvoltaan alhainen, hyvin suhdanneherkkä ja ekologiselta jalanjäljeltään raskas kaivannaisteollisuus.

Siihen panostetaan esimerkiksi valtion omistajayhtiö Solidiumin kautta. Kaivostoiminnan ympärille muodostuu toki monialaista innovaatiotoimintaa, mutta ympäristön kustannuksella sitä ei voi sallia. Alhainen jalostusaste ja ristiriita ympäristöarvojen kanssa eivät edesauta Suomea pärjäämään globaaleilla ympäristötietoisilla markkinoilla.

Esimerkiksi kaivosten taloudellisten hyötyjen valuminen ulkomaille on herättänyt huolta, minkä takia hallitus kaavailee haittaveroa korvaamaan tuottomenetyksen. Verolla ei kuitenkaan estetä ympäristön saastumista.

On tarkkaan pohdittava, perustuuko kaivosvero yhtiöiden liiketaloudelliseen tulokseen vai yhtiöiden aiheuttamiin ympäristövaikutuksiin, miten estetään mahdollinen veronkierto ja miten kerättävä verosumma käytetään? On mahdollista, että kaivosyhtiön liiketulos on vaatimaton ja verotuotto vähäinen, mutta yhtiön aiheuttamat ympäristöhaitat ovat mittavia.

Kaivosvero ei voi korvata kaivosyhtiöiden ympäristövastuuta ja osaavaa viranomaisvalvontaa. Esimerkiksi Ely-keskukset ovat osaamiskeskittymiä ja parhaimmillaan kumppaneita kaivosyhtiöille. Hyvä ympäristöhallintomme on yksi tulevaisuuden vientituotteitamme.

Monet yritykset noudattavat kestävän kehityksen periaatteita esimerkiksi huolehtimalla siitä, ettei yrityksen toiminta pilaa ympäristöä. Tämä on osakkeenomistajien etu ja toivottavasti myös heidän vaatimuksensa. Kestävän kehityksen noudattamista edellyttää myös yhä suurempi osa lopputuotteiden kuluttajista.

Mitä enemmän kaivosteollisuus noudattaa kestävän kehityksen periaatteita, sen suurempi on toimialan luoma kokonaishyöty ja sen vahvempi on sen sosiaalisen toimiluvan ansainta. Tällä hetkellä kaivannaisteollisuuden kokonaisarviointi on kapea-alaista ja lyhytjänteistä.