Kaikkea ei voi saada

Koko maan kattavaa monialayliopistojen verkkoa ei voi perustella tieteellisin kriteerein. Eikä tarvitsekaan.
Mielipide 24.10.2014 04:30

 

Tampereelta kuuluu kummia.

Kolmen korkeakoulun yhdistymissuunnitelmissa on erityistä se, että ne ovat lähtöisin korkeakouluista itsestään.

Yleensä korkeakoulujen tai niiden osien vähentäminen on ollut ylhäältä eli opetusministeriöstä esitetty linjaus. Suomessa yliopistot ovat olleet kiinnostuneita laajenemisesta, uusista oppialoista ja muista aluevaltauksista. Lisärahoitusta vastaan toki.

Toinen kysymys on se, onko maan kaikissa yliopistoissa eväitä nousta tieteen huipulle. Totta kai, kuuluu jokaisen yliopiston vastaus.