Jos Yleä verrataan vanhustenhoitoon, onko sen tila sitten yhtä kelvoton?

Profiilikuva
media-ala
Teksti
Jyrki Jantunen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden tuottaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Millaisia keitoksia syntyy, kun Suomen Tietotoimiston entiset päätoimittajat ja toimitusjohtajat kirjoittavat Ylestä ja lehdistön kriisistä?

Voisi kuvitella, että mediasopat syntyisivät samoista aineksista ja maistuisivat samalta. Toisin on: Mikael Pentikäisen keitto on kitkerä ja Atte Jääskeläisen hapan.

Herrojen kirjoitukset Kanava-lehdessä vahvistavat vanhan sanonnan: kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Nykyään Jääskeläinen on Yle Uutisten päätoimittaja ja Pentikäinen Sanoma Newsin toimitusjohtaja ja Sanomalehtien liiton puheenjohtaja. Molemmat ovat työskennelleet myös sanomalehdissä, mutta heidän arvionsa mediamurroksesta ovat nyt eri maailmoista. Kumpi on oikeassa?

Päätelkää itse. Tässä kohtia kirjoituksista. Rinnastukset ovat minun.

Pentikäinen: Jos Ylen asema vahvistuu selvästi, niin viestinnän moniarvoisuus heikkenee. “Ylen kontrolloimaton laajeneminen internetissä on verrattavissa siihen, että se ryhtyisi tekemään painettuja lehtiä.”

Jääskeläinen: “En toivoisi edunvalvonnan kiihkeimpinäkään hetkinä kuulevani vaatimuksia Ylen – – sananvapauden rajaamisesta kaikille muille vapaassa ja avoimessa internetissä.”

Pentikäinen: Sanomalehdistöllä “pitää olla mahdollisuus tehdä sisältöjä ja liiketoimintaa riippumattomasti ilman ulkopuolista ohjausta ja säätelyä. Riippumattoman liiketoiminnan edellytyksiä ei ole, jos kilpailu ei ole reilua.”

Jääskeläinen: “Paitsi että tilausmaksut ovat täysin verottomia, lehdet saavat palautuksina ostoihinsa sisältyneet arvonlisäverot. Edun laskennallinen arvo on niin suuri, että sillä palkkaisi lähes puolet sanomalehdistössä työskentelevistä toimittajista.”

Pentikäinen: “Lehtiä lukevat lapset menestyvät koulussa. – – Myös lehtiä lukevat äänestävät aktiivisemmin kuin ne, jotka eivät lehtiä lue. – – Mikä muu media voi kertoa samanlaisia lukuja? Voiko esimerkiksi Yleisradio?”

Jääskeläinen: “Yleisradion vahva asema Suomessa on kiistatta ja tutkitusti vahvistanut sanomalehdistöä. Vahva yleisradioyhtiö johtaa parempaan sivistystasoon ja ylläpitää kiinnostusta yhteisiä asioita kohtaan.”

Ylesopassa on ollut vähän sattumia. Kanavassa julkaistut kirjoitukset ovat yrityksiä irrottautua ylilyönneistä ja populistisista iskulauseista. Tosin Pentikäiseltä se ei tälläkään kertaa onnistu. Nyt hän esittää, että Yleä pitäisi verrata muihin julkisiin palveluihin, kuten päivä- ja vanhustenhoitoon. Ehkä Helsingin Sanomien kustantaja seuraavaksi iskee Yleä julkisen terveydenhoidon jonoilla ja sikainfluenssalla?