Kuinka olla reilu

Pääkirjoitus: Ilmastotavoitteen saavuttamisen edellyttämät kovat valinnat pitää perustella myös oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Mikko Numminen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden tuottaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Seminaarin olisi voinut nimetä paremminkin.

Erilaiset ilmastokokoukset kun ovat tuottaneet niin paljon pettymyksiä, että jo kansalaisten huokausten aiheuttamat hiilidioksidipäästöt puoltaisivat toisen sanan valitsemista.

Marinin hallituksen alkuviikkoisen ilmastokokouksen anti jäi totutunlaiseksi. Jotain kerrottavaa toki löytyi: Valtion sijoitus- ja kehitysyhtiön Vaken yhteyteen perustetaan ilmastorahasto, jolla vauhditetaan vähähiilistä rakennemuutosta.

Lisäksi hallitus ynnäsi jo aiemmin linjattuja tavoitteita. Ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr) painotti, että vähennystoimet on tehtävä tasapainoisesti ja reilusti.