Kyllä Amerikka opettaa

Kolumni 05.10.2018 06:00
Anu Partanen

Kannattaako maita vertailla toisiinsa? Sitä kysytään minulta usein, koska kirjoitin Yhdysvaltojen ja Pohjoismaiden yhteiskuntamalleja vertailevan kirjan. Kysymys on täysin ymmärrettävä. Harvat vauraat maat kun poikkeavat toisistaan yhtä paljon kuin Yhdysvallat ja Pohjoismaat.

Vertailun moittijat listaavat yleensä seuraavat syyt sen hyödyttömyydelle: Yhdysvallat on suuri, Pohjoismaat pieniä. Yhdysvaltalaiset edustavat kaikkia ihonvärejä, uskontoja ja kulttuuritaustoja. Pohjoismaat ovat valkoisia yhden uskonnon ja kulttuuriperimän maita. Yhdysvaltalaiset uskovat yksilönvapauteen ja -vastuuseen sekä vapaisiin markkinoihin, kun taas pohjoismaalaiset asettavat yhteisön yksilön edelle ja maksavat veroilla mittavia julkisia palveluja.

Osa stereotypioista pitää paikkansa. Yhdysvallat on tosiaan iso ja sen väki on hyvin kirjavaa. Mutta Pohjoismaatkaan eivät enää ole yhden kulttuurin maita. Ruotsissa ja Norjassa on jo väkilukuun suhteutettuna enemmän maan ulkopuolella syntyneitä kuin Yhdysvalloissa.

Myös Yhdysvalloilla on ollut vuosikymmenten kuluessa erilaisia vaiheita. Maa oli esimerkiksi julkisen koulutuksen uranuurtaja eikä siis suinkaan aina ole jättänyt kaikkia palveluja vapaiden markkinoiden ja ihmisten itsensä hoidettavaksi.

Toisaalta Pohjoismaissakin on perinteisesti arvostettu itsenäistä, omalla työllä rakennettua elämää ja karsastettu toisten avun varaan joutumista. Se ei juuri poikkea amerikkalaisten arvoista.

Joka tapauksessa maiden yhteiskuntajärjestelmät ovat nykyisin liki päinvastaiset.

 

Vertailu kannattaa silti. Itse asiassa se kannattaa erityisesti alueilla, joilla maiden ratkaisut ovat hyvin erilaiset.

Ensinnäkin on aina hyvä kuulla, millaisia järjestelyjä muualla on tehty. Harvoin kai tulisimme itse ajatelleeksi kaikkia mahdollisia tapoja järjestää asiat. Toisekseen päinvastaisista ratkaisuista kuuleminen voi mullistaa maailmankuvia. Se voi saada ihmiset tavoittelemaan jotakin aivan uutta.

Yhdysvalloissa Bernie Sandersin johtama vasemmisto nostaa Pohjoismaat mielellään esimerkiksi ratkaisuista, joita Yhdysvaltojenkin tulisi tehdä. Oikeisto taas kuittaa keskustelun Pohjoismaista täysin turhaksi, koska Yhdysvaltojen suuruus ja monikulttuurisuus estävät maata joka tapauksessa koskaan rakentamasta samanlaisia julkisia palveluja kuin Pohjoismaissa.

Oikeiston väite ontuu. Tosiasiassa Yhdysvallat pyörittää jo nyt isoja julkisia palveluja, kuten yhteistä kansaneläkejärjestelmää, yli 65-vuotiaiden julkista sairausvakuutusta ja sotaveteraanien julkista terveydenhoitoa.

Lisäksi monikulttuurisimpiin ja suurimpiin kuuluvat osavaltiot Kalifornia ja New York toteuttavat monella tapaa maan pohjoismaalaisinta politiikkaa. Maan koko tai monikulttuurisuus ei estä tarjoamasta ilmaista kouluruokaa tai antamasta kaikille oikeutta terveydenhoitoon. Tahdon puute estää.

 

Toinen vertailun etu on se, että muiden maiden kokemuksista voi oppia, millaisia seurauksia eri ratkaisuilla voi olla.

Yhdysvalloissa näkee, mitä tapahtuu, kun erilaiset palvelut ja sopimukset siirretään pitkälti yritysten ja kansalaisten keskenään hoidettaviksi ilman julkisen vallan osallistumista.

Suomessa kukaan ei ole ehdottanut siirtymistä täysin amerikkalaiseen malliin, mutta silti monet suomalaiset muutosehdotukset terveydenhoidon yksityistämisestä irtisanomislakeihin liippaavat amerikkalaisia käytäntöjä.

On järkevää pohtia Yhdysvaltojen kokemusten perusteella, millaiseen päätepisteeseen jokin suunta saattaa viedä.

Monilla ratkaisuilla voi olla yllättäviä seurauksia. Siksi on parempi, jos koekaniinina toimii joku muu. Sitten pitää vain yrittää oppia kokeen tuloksista.

Anu Partanen

Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija.

Maan koko tai moninaisuus ei estä tarjoamasta ilmaista kouluruokaa.

Sisältö