Ikä on politiikassa pelkkä mielentila

Leena Sharma
Mielipide 12.7.2009 16:00

Vanhanen on ikuinen.

Paavo, Jutta, Jyrki ja Anni.

Lokeroimista ja luokittelua rakastavat toimittajat ovat jo ehtineet tehdä mooonta kesäistä artikkelia siitä kiistattomasta faktasta, että neljää eduskuntapuoluetta johtaa nyt 1970-luvulla syntynyt henkilö.

Miten nämä kaksi miestä ja kaksi naista ovat sukupolvikokemuksensa kautta linkittyneet toisiinsa?

Mitä seurauksia on sillä, että 33-vuotias Jutta Urpilainen diggailee Mambaa ja Suurlähettiläitä (Iltalehti 4.7.), mutta Jyrki Katainen, 36, onkin pallogrillimies (Ilta-Sanomat 4.7.)? Ja hold your horses! Kolmevitonen Anni Sinnemäki tykkää kirjavista ja romanttisista asioista ympärillään, vaikka ei halua pukea niitä päälleen (Eeva 7.7.). Porukan kuopus, 32-vuotias Paavo Arhinmäki puolestaan näyttää katu-uskottavasti kansainvälistä käsimerkkiä tällaiselle jaottelulle: Arhinmäen mielestä Sinnemäki ja Katainen kuuluvat kokonaan eri sukupolveen kuin hän (STT 4.7.)

Monelta kantilta on politiikan neliapilaa tutkailtu. Sitä ei kukaan ole kuitenkaan tätä ennen kertonut, että jos Paavon nimen neljä ensimmäistä kirjainta yhdistää Annin kahteen viimeiseen ja Jutan ja Jyrkin viimeiseen, muodostuu kirjaimista sana PAVIAANI.
Sattumaa – tuskinpa vaan.

Kuten tiedetään, ihminen on juuri niin vanha kuin miksi itsensä tuntee.

Vain neljä vuotta Kataista vanhemmalla Stefan Wallinilla olisi kaikki edellytykset Jutan, Jyrkin, Annin ja Paavon klubiin, vähintäänkin hang around -jäseneksi. Wallin voisi nostaa Rkp:n vajoavaa kannatusta trendikkäällä ministerisalkullaan. Urheilu- ja kulttuuriministerinä hän voisi chillailla kisakatsomoissa ja rokkifestareilla. Jostain syystä Wallin on kuitenkin päättänyt vaipua puolueensa kanssa nuuskapurkkia puristaen hitaaseen unholaan.

Wallinin täydellinen vastakohta on keskustan Matti Vanhanen, 53, jota katsoessa viimeistään varmistuu siitä, että viagran aikakaudella ikä todellakin on pelkkä mielentila. Vähänpä on Jutalla, Annilla, Jyrkillä ja Paavolla etua kukkeasta nuoruudestaan. Vanhanen johtaa joka tapauksessa Suomea vielä kymmenenkin vuoden kuluttua. Näinhän hän visioi Helsingin Sanomien ”Miltä Suomi näyttää vuonna 2019” -haastattelussa viime talvena.

”Tuohon mennessä nuoremmat pomot ovat oppineet, ettei kokeneempia 40 vuotta työelämässä olleita voi pomottaa”, Vanhanen luki madonluvut haastajilleen.

Keskustelu

Anteeksi eriava mielipide artikkelin kirjoittajan kanssa.
Ensinna:mihin unohtui Suomen ainoa Valtiomies, Tohtori, Kivihevosratsumies, entinen MOPPI…anteeksi MEPPI, Ulkomaankauppa- ja kehitysrahajakaja, kansainvalista kuuluisuutta saanut tanhuaja, kirjailija (On TOTUUDEN aika, osat 1-8), Lapin Korkeakoulun tutkija….ym. ym.

Tarvinneeko edes nimea mainita. Tehdaan se kuitenkin: Paavo Vayrynen.

Seuraavissa presidentinvaaleissa ei enaa anneta meedioiden sotkea presidenttipelia.
Sitten meilla on Han Suomen Kansandemokraattisen Tasavallan presidenttina (so. kuninkaana)kymmenia vuosia. Vanhasia tulee ja menee. Hanesta saamme pysyvyytta Suomen politiikkaan.

Kuka pystyisi Hanet haastamaan? Kuka nytkin olisi ratkaissut puutulliasiat taysin Suomen eduksi ellei Hanta olisi ollut? Han on luvannut jo ’kehitysapua’ Afrikkaan kymmenia miljoonia lisaa, joten sitten tulevaisuudessa kutsuja valtiovierailuille Afrikan maihin tulee riittamaan .Kuka on aina valmis uhrautumaan kun Maan Etu vaatii? (Jos minua tullaan PYYTAMAAN, olen valmis ryhtymaan ministeriksi).

Suomen politiikka on vankalla pohjalla sitten kun Han maata johtaa.

Uusbroilereita merkittävämpiä tämän päivän vaikuttajia lähes ovat katolilaiset Timo Soini ja Mitro Repo. Kumpikin henkii lähes 100% luterilaisessa maassa olemuksellaan median voimaa tehdä ”erilaisuudesta” brändi.

Meillä mennään median ehdoilla, eikös näin ole itse Matti Vanhanenkin todennut? Mutta Paavo Väyrysen voisi sanoa osoittaneen että ihan kaikki ei sittenkään ole median vallassa. Täysin tuntematon Riikka Manner menestyi, koska paikallinen väki Itä-Suomessa halusi valita oman edustajansa.

Poliitikko joka sanoo että ei pyri presidentiksi, valehtelee. Näinkin Väyrysen väitetään sanoneen. Hänen oma kenttätyönsä Mannerin mukana Savossa oli aivan omaa luokkaansa. Saattoipa olla paikanpäällä noin sadassa Mannerin kaikenkaikkiaan 300 tilaisuudessa.

Ikä on politiiikassa mielentila ja kompetenssi tosiasia.

Upeasti alkaa aamu! Tulin ihan hyvalle tuulelle kun luin taalta kommenttipaltalta etta joku muukin on havainnut Paavo Vayrysessa ne ainutlaatuiset ominaisuudet mita Suomen Kansandemokraattisen tasavallan paamiehelta vaaditaan.
En tieda onko kirjoittaja eraasta asiasta samaa mielta kanssani.
Tohtori Vayrynen on ihan turhan vaatimaton. Han ei koskaan tuo itseaan esille. Ehka tama on Hanen ainoa puutteensa. Eika pitaisi menna tunustamaan mitaan mika ei ole totta. Hanhan on kerran tehnyt sellaisen sopimattoman teon etta on mennyt sanomaan etta on kerran erehtynyt elamansa aikana. Tosin myohemmin osoittautui, etta han oli siinakin asiassa oikeassa, mutta tuli tunnustetuksi liian aikaisin. Olisi pitanyt malttaa mielensa.
Han on aina toiminut oikein. Aina. Ei valehdellut koskaan. Jos joku vaittaa hanen valehdelleen, hanen puheitaan ja kirjoituksiaan on tulkittu vaarin. Han ei ole koskaan sotkeutunut mihinkaan poliittiseen likapyykkiin. Ei lahjuksia, ei kahmintaa. Toiminnat taustalla on aina Maan Etu.
Mitenkahan tohtori pelaa golfia? Onko ehka siinakin yhta hyva kuin Pohjois-Korean johtaja, joka pasauttaa aina joka lyonnin reikaan.

Nuorena tarvitsin aamulla aina mukin vahvaa kahvia paastakseni paivan alkuun. Nyt saman asian ajaa tohtori Vayrysen tohtorinvaitoskirja. Siita potkua paivaan. Joinain aamuna luen otteita jostain Hanen kuuluisista teoksistaan On Totuuden aika. On terveellisempaa kuin kahvi. Narastaa tosin yhta paljon.