Hyppääjä

Kolumni 01.03.2019 06:00
Tuomas Kyrö

Meistä tuli lääkäreitä, muurareita, narkomaaneja, kukkopillisuunnittelijoita, poliiseja, ensihoitajia, työttömiä, kirjailijoita, järjestelmäpäälliköitä, antropologeja, jääkiekkoilijoita ja stindejä. Mutta kerran me kaikki istuimme koulun juhlasalissa siniristiliput käsissämme.

Vahtimestari työnsi saliin puukuorisen väritelevision ja viritti kanavat paikoilleen. Persvako vilkkui collegehousuista.

Mitä me muistelemme, kun muistelemme kuolleita? Itseämme, elämäämme. Kuinka mummut ja hyppääjät vaikuttivat meihin, missä olimme kun tuli voitto, missä olimme kun kuulimme kuolemasta.

Juhlasali on yhteinen, mutta elämämme meidän omat.

 

”En nähnyt mitään”, ujosti hymyillyt hyppääjä muisteli kilpailuolosuhteita ja sielunmaisemaansa Holmenkollenilla vuonna 1982.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

avatar - 'Tuomas Kyrö
Tuomas Kyrö

Kirjoittaja on kirjailija.

Sisältö