Hemming: Turvallisuusraportin jälkeen

SKnetin toimitus
Mielipide 17.7.2008 11:56

Parlamentaarinen turvallisuuspoliittinen seurantaryhmä luovutti raporttinsa pääministerille juhannuksen jälkeen. Työn on tarkoitus ohjata hallituksen turvallisuuspoliittisen raportin kirjoitustyötä osoittamalla, miten poliitikot konsensushengessä näkevät Suomen tilanteen ja miten turvallisuutta ylläpidetään jatkossa.

Keskeinen kysymys on, miten vaatimus uskottavasta puolustuksesta toteutetaan tulevaisuudessa. Uskottavuuden määrittävät Suomen rajavaltiot ja puolustuspoliittiset kumppanit, ei Suomi itse. Uskottavuuteen vaikuttaa tulevaisuuden kehittyminen. Lähihistoriasta voi todeta vain, että suuriakin maailmanpoliittisia muutoksia voi tapahtua nopeasti. Ennustaminen on vaikeaa, eikä jäljelle jää kuin erilaiset unelmat ja toiveet. Ruusunpunaisten maailmanrauhatoiveiden varaan on uhkarohkeaa rakentaa turvallisuutta.

Kompromissin tuloksena Suomessa on jatkossakin sodanajan miehistövahvuus 350 000 miestä. Tällä halutaan turvata koko maan kattava puolustus. Vaihtoehto olisi ollut laskea miehistömäärä esimerkiksi 250 000 mieheen. Miehistön rakenne olisi silloin perustunut äärimmäisen iskukykyisiin erikoisjoukkoihin ja hieman kevyemmin varustettuihin paikallisjoukkoihin. Mallin etuna olisi ollut parempi kustannustehokkuus.

Kustannustehokkuuteen on jatkossa pakko kiinnittää entistä enemmän huomiota. Suurissa kalustohankinnoissa hinnat nousevat liki 10 prosenttia vuodessa. On selvää, että kaluston määrä ja tekninen taso muuttuvat, kun yhteinen halu osoittaa riittäviä budjettivaroja tähän tai edes iskukykyisen sotilaan perusvarusteisiin puuttuu.

Vaihtoehdoksi budjettipaineille tarjotaan käytetyn materiaalin hankkimista sekä uusia teknisiä ratkaisuja. Esimerkiksi hävittäjän korvaamisen miehittämättömällä lennokkityppisellä aluksella katsotaan tuovan säästöjä. Tätä tekniikkaa ei tosin vielä vuosiin ole missään tarjolla. Materiaalihankinnoissa on syytä pitää järki kädessä, mutta on muistettava, että meidänkin materiaalihankintamme määrittyvät sen mukaan, mikä on potentiaalisen vihollisen materiaalitaso.

On oikein ja kauaskantoista lähteä kehittämään Pohjoismaiden puolustusyhteistyötä entistä kiinteämmäksi. Säästöjä on syytä hakea yhteistyöllä kaikessa, johon se soveltuu. On tärkeää muistaa, että se – onneksi äärimmäisen epätodennäköinen – sotilaallinen kriisi, joka Suomea uhkaisi, uhkaisi oletettavasti myös Ruotsia ja Norjaakin. Suomen puolustuksen pitää silloinkin olla uskottavaa, vaikkei kaikkia mahdollisesti yhteisesti hankittuja Horneteja kriisin aikana Suomeen saataisikaan.

Toinen luonteva yhteistyökohde on EU, eikä EU:n niin sanottua turvatakuulauseketta kevyesti olekaan kirjoitettu. Kuitenkin on muistettava, että nojaamme Suomen omaan tulkintaan sen sisällöstä, eikä oma lainsäädäntömme ole edes sen sisältämien oletusten tasalla. EU:n 21 Nato-jäsenmaata luottavat jatkossakin Naton artikla viiteen, eikä EU:n turvatakuilla ole niille merkitystä.

Nato osoittautui turvallisuuspoliittiselle seurantaryhmälle liian kuumaksi perunaksi. Seurantaryhmä paneutui huolella Naton merkitykseen Suomelle ja Naton muuttuneeseen luonteeseen. Olisi ollut perusteltua, että Naton vaikutusta Suomen puolustuspolitiikalle ja -resursoinnille olisi objektiivisesti arvioitu. Tähän ei nyt löytynyt mahdollisuutta.

Jää nähtäväksi, miten itsenäinen, uskottava puolustus, miehistö- ja materiaalitasovaatimukset yhdistetään siihen, että puolustusvoimien budjetti sidotaan nykytasolle, joka tarkoittaa käytännössä puolustusvoimien toiminnan supistamista. On ehkä hyvä, että jokainen hallitus neuvottelee erikseen puolustustason ja budjettikehykset ja jokainen eduskunta hyväksyy vuosittain puolustusbudjetin, eivätkä entisen eduskunnan linjaukset sido uusia hallituksia.

Teksti Hanna-Leena Hemming

Kirjoittaja on kokoomuksen kansanedustaja, joka toimii turvallisuuspoliittisen seurantaryhmän jäsenenä.

SK 29/2008 (ilm. 18.7.2008)

Keskustelu

Eduskunnan turvallisuuspoliittinen seurantaryhmä, mitä lie tuo status tarkoittaakin, on siis luovuttanut raporttinsa hallitukselle ”ohjatakseen kirjoitustöitä” samasta aiheesta. Aika saavutus: Natosta ei voitu keakustella. Se on liian kuuma aihe. Ja nähtäväksi jätettiin tai jäi, miten rajoitettu budjetti riittää uskottavan puolustuksen päämäärään.

Kyllähän Paasikiven-Kekkosen aikana ehdittiin tottua siihen, että turvallisuusasiat olivat presidentin oma hiekkalaatikko, missä muut eivät leikkineet. Mutta tuosta ja jopa Koiviston ajasta on kohta 15 vuotta. Mutta ainoa varsinainen aihe – Naton jäsenyys on yhä siis ”liian kuuma.”

Toinen hiukan omituinen asia on, ettei kirjoittaja H-L Hemming puutu lainkaan niihin epäjohdonmukaisuuksiin, jotka ovat nykyhetkellä ilmeisiä. Miten tuo miinakielta, halvimman ja tehokkaimman puolusaseemme eliminonti, sopii yritykseen selvitä pienellä budjetilla. Mitä noilla ”korvaavilla lennokeilla” on tekemistä tässä tekstissä? Eli missä on jutun mieli, jota SK:n tällä palstalla tulisi voida kritisoida? Onko kirjoittaja sattunut huomaamaan, että myös maan ”huollon varmuus” on asetettu usein kyseelle, sekin ilman vastausta.

Meidänkö pitäisi olla ”uskottavia”, ja Venäjän suhteen? ”Uskottavuuden” sijaan on rakennettava luottamusta, eikä se tapahdu asevarustelulla.
Sitäpaitsi ”uskottavuus” perusteluna on harhaista, koska mm. ohjustorjunta puuttuu.
Selontekolausunnosta kaipaa selvitystä, miten suhtaudumme globaalin turvallisuuden edistämiseen.
Emme edelleenkään täytä vastuutamme esim. YK:n vuosituhatohjelman toteuttamisessa emmekä kehitysavun osuudessa, vaan käytämme varoja omaan ylivarusteluun.
Asevarustelua on asteittain vähennettävä ja voimavaroja suunnattava idänsuhteiden kehittämiseen. Vain siten voimme turvata rauhantilan ehdottoman jatkuvuuden.
Myös uhkaava ilmastonmuutos edellyttää koko maailman varustelumenojen supistamista,johon myös Suomen tulee hankinnoissaan osallistua.

Kukaan ei odota sotaa tulevaksi, ainakaan sataan vuoteen.
Venäjä rakentaa yhteistyötä Eurooppaan ja tilanne on rauhallisen tuntuinen. Mutta miksi ihmiset ostavat asuntoja Suomesta ja siirtävät rahojaan tänne? Yhteiskunnan kehitys Venäjällä on kaiken avain. Suomen kannattanee ylläpitää nykyinen taso puolustuksessa,ainakin jonkin aikaa. Asevelvollisuusarmeija on demokratiaa,Sveitsi on osoittanut rauhan pysyvän päättäväisyydellä,Suomi on pieni ja olemme aina loppujenlopuksi yksin hyvän naapurimme kanssa.