Hemming: Turvallisuusraportin jälkeen

Mielipide 17.7.2008 11:56

Parlamentaarinen turvallisuuspoliittinen seurantaryhmä luovutti raporttinsa pääministerille juhannuksen jälkeen. Työn on tarkoitus ohjata hallituksen turvallisuuspoliittisen raportin kirjoitustyötä osoittamalla, miten poliitikot konsensushengessä näkevät Suomen tilanteen ja miten turvallisuutta ylläpidetään jatkossa.

Keskeinen kysymys on, miten vaatimus uskottavasta puolustuksesta toteutetaan tulevaisuudessa. Uskottavuuden määrittävät Suomen rajavaltiot ja puolustuspoliittiset kumppanit, ei Suomi itse. Uskottavuuteen vaikuttaa tulevaisuuden kehittyminen. Lähihistoriasta voi todeta vain, että suuriakin maailmanpoliittisia muutoksia voi tapahtua nopeasti. Ennustaminen on vaikeaa, eikä jäljelle jää kuin erilaiset unelmat ja toiveet. Ruusunpunaisten maailmanrauhatoiveiden varaan on uhkarohkeaa rakentaa turvallisuutta.

Kompromissin tuloksena Suomessa on jatkossakin sodanajan miehistövahvuus 350 000 miestä. Tällä halutaan turvata koko maan kattava puolustus. Vaihtoehto olisi ollut laskea miehistömäärä esimerkiksi 250 000 mieheen. Miehistön rakenne olisi silloin perustunut äärimmäisen iskukykyisiin erikoisjoukkoihin ja hieman kevyemmin varustettuihin paikallisjoukkoihin. Mallin etuna olisi ollut parempi kustannustehokkuus.

Kustannustehokkuuteen on jatkossa pakko kiinnittää entistä enemmän huomiota. Suurissa kalustohankinnoissa hinnat nousevat liki 10 prosenttia vuodessa. On selvää, että kaluston määrä ja tekninen taso muuttuvat, kun yhteinen halu osoittaa riittäviä budjettivaroja tähän tai edes iskukykyisen sotilaan perusvarusteisiin puuttuu.

Vaihtoehdoksi budjettipaineille tarjotaan käytetyn materiaalin hankkimista sekä uusia teknisiä ratkaisuja. Esimerkiksi hävittäjän korvaamisen miehittämättömällä lennokkityppisellä aluksella katsotaan tuovan säästöjä. Tätä tekniikkaa ei tosin vielä vuosiin ole missään tarjolla. Materiaalihankinnoissa on syytä pitää järki kädessä, mutta on muistettava, että meidänkin materiaalihankintamme määrittyvät sen mukaan, mikä on potentiaalisen vihollisen materiaalitaso.

On oikein ja kauaskantoista lähteä kehittämään Pohjoismaiden puolustusyhteistyötä entistä kiinteämmäksi. Säästöjä on syytä hakea yhteistyöllä kaikessa, johon se soveltuu. On tärkeää muistaa, että se – onneksi äärimmäisen epätodennäköinen – sotilaallinen kriisi, joka Suomea uhkaisi, uhkaisi oletettavasti myös Ruotsia ja Norjaakin. Suomen puolustuksen pitää silloinkin olla uskottavaa, vaikkei kaikkia mahdollisesti yhteisesti hankittuja Horneteja kriisin aikana Suomeen saataisikaan.

Toinen luonteva yhteistyökohde on EU, eikä EU:n niin sanottua turvatakuulauseketta kevyesti olekaan kirjoitettu. Kuitenkin on muistettava, että nojaamme Suomen omaan tulkintaan sen sisällöstä, eikä oma lainsäädäntömme ole edes sen sisältämien oletusten tasalla. EU:n 21 Nato-jäsenmaata luottavat jatkossakin Naton artikla viiteen, eikä EU:n turvatakuilla ole niille merkitystä.

Nato osoittautui turvallisuuspoliittiselle seurantaryhmälle liian kuumaksi perunaksi. Seurantaryhmä paneutui huolella Naton merkitykseen Suomelle ja Naton muuttuneeseen luonteeseen. Olisi ollut perusteltua, että Naton vaikutusta Suomen puolustuspolitiikalle ja -resursoinnille olisi objektiivisesti arvioitu. Tähän ei nyt löytynyt mahdollisuutta.

Jää nähtäväksi, miten itsenäinen, uskottava puolustus, miehistö- ja materiaalitasovaatimukset yhdistetään siihen, että puolustusvoimien budjetti sidotaan nykytasolle, joka tarkoittaa käytännössä puolustusvoimien toiminnan supistamista. On ehkä hyvä, että jokainen hallitus neuvottelee erikseen puolustustason ja budjettikehykset ja jokainen eduskunta hyväksyy vuosittain puolustusbudjetin, eivätkä entisen eduskunnan linjaukset sido uusia hallituksia.

Teksti Hanna-Leena Hemming

Kirjoittaja on kokoomuksen kansanedustaja, joka toimii turvallisuuspoliittisen seurantaryhmän jäsenenä.

SK 29/2008 (ilm. 18.7.2008)

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.