Heikka: Paneeko tiede Jumalan viralta?

SKnetin toimitus
Mielipide 5.9.2008 11:45

Keskustelu uskon ja tiedon suhteesta käy vilkkaana eri puolilla maailmaa. Evoluutiobiologit ja kosmologit väittävät tieteen nimissä, ettei Jumalaa ole. Perusteet näyttävät kovin heppoisilta.

SK netti julkaisee katkelmia Mikko Heikan kolumnista, joka julkaistaan tämän viikon Suomen Kuvalehdessä. Voit kommentoida kolomnia tässä blogissa.

Nyt aktiivisia keskustelussa ovat evoluutiobiologit ja kosmologit. Tunnetuimmat heistä ovat Richard Dawkinsja Daniel C. Dennett.

Dawkinsin ja Dennettin tuotantoa yhdistävä tekijä on ”meemin” käsite. Molemmat ovat puhuneet paljon geenien ja meemien vuorovaikutuksesta, joka on heidän mielestään avain evoluution ymmärtämiseen.

Meemit ovat tutkijoiden mielestä geenien kulttuurinen vastine. Meemi on kulttuurinen idea, joka voi kopioitua aivoista toiseen samaan tapaan kuin geenit kopioituvat yksilöstä toiseen. Meemit voivat levittää sekä hyödyllistä informaatiota että vaarallisia ideoita. Uskonnot ovat Dawkinsin ja Dennettin mielestä evoluution kannalta hyödyttömiä ja vahingollisia meemejä. Siksi uskontoja tulee vastustaa.

Kritiikissä keskeisessä roolissa on ollut professori Alister McGrath, joka toimii Dawkinsin työtoverina Oxfordissa. McGrathin teos The Dawkins Delusion (London 2007) ei jätä kohteestaan kiveä kiven päälle. Dawkinsin pääväite uskonnon mielenterveydellisistä haittavaikutuksista joutuu outoon valoon, kun McGrath vyöryttää toisensa jälkeen tutkimuksia, jotka osoittavat juuri päinvastaista.

McGrathin painavin kritiikki kohdistuu kuitenkin meemin käsitteeseen. Tämä on McGrathin mielestä sinänsä kiinnostava konstruktio, mutta siinä on yksi perustavaa laatua oleva vika. Meemejä ei ole olemassa.

Ne ovat luojiensa rakentama uskomusjärjestelmä, jolla he hyökkäävät uskonnon uskomusjärjestelmän kimppuun. Omaa uskomusjärjestelmäänsä he kutsuvat tieteeksi ja vastustajan uskomusjärjestelmiä vahingollisiksi meemeiksi. Tätä kutsuttiin vanhaan hyvään aikaan silmänkääntötempuksi.

Samansuuntaista kritiikkiä on myös suomalainen filosofi Putte Wilhelmsson, joka toteaa, että geenit on tehty DNA:sta, mutta meemit ovat sanaleikkejä. Siksi meemien olemassaololle on yhtä vähän todisteita kuin Jumalan olemassaololle.

Dawkins ja Dennett peilaavat ajatteluaan erityisesti amerikkalaiseen fundamentalismiin. Sen keskellä ateistit ovat Dawkinsin mielestä yhtä sorrettuja kuin homoseksuaalit. Siksi hän toivoo voivansa päästää ateistit kaapista ja tehdä heidän vakaumuksestaan yhteiskunnallisesti hyväksyttävän.

Valitettavaa on kuitenkin, etteivät tutkijat näe, kuinka länsimaisen kulttuurin perusarvot rakentuvat kristinuskon pohjalle. Koululaitos, terveydenhoito, sosiaaliturva ja kansansivistys ovat syntyneet kirkon helmassa. Eivätkö nämä ole evoluutiota rakentavia meemejä?

Suomessa erityisesti kosmologit ovat oman tieteenalansa näkökulmasta esittäneet kriittisiä ajatuksia uskonnosta ja Jumalan olemassaolosta. Esko Valtaojaja Kari Enqvistvyöryttävät tuotannossaan ja julkisissa esiintymisissään esiin suhteellisuusteorian perusteet ja kosmologian viimeiset löydöt. Alkuräjähdys, avaruuden laajeneminen ja Albert Einsteinin löydöt tulevat vakuuttavasti kuvatuksi. Lukija joutuu kuitenkin kysymään: So what? Mikä tässä on sellaista, joka panee Jumalan viralta?

Jo kuusikymmentäluvulla jokainen itseään arvostava teologi omaksui suhteellisuusteorian perusteet. Wilhelmsson puolestaan toteaa aivan oikein, että kirkonmiehet ovat olleet pikemminkin iloissaan kuin pahoillaan Charles Darwinin löydöstä. Tässä hän viittaa anglosaksisen teologian valtavirran tulkkiin Charles Kingsleyhin.

Suomalaisten kosmologien uskontokritiikkiä kuunnellessa tulee vaivautunut olo. Mistä uskonnosta he oikein puhuvat? Uskonto on heille kreationismia ja ”älykästä suunnittelua” (intelligent design). Nämä suuntaukset ovat kuitenkin olleet jo vuosikymmeniä kirkkojen valtavirran marginaalissa, vaikka Yhdysvalloissa ne vielä vaikuttavat.

Raamattu ei ole kosmologian tai evoluutiobiologian oppikirja. Yhtä vähän se on fysiikan, seksuaalietiikan tai sosiologian oppikirja. Raamattu ei esitä tieteelle agendaa. Luterilaisen uskon perusaksioomiin kuuluukin, että tiede on vapaa. Tiede operoi järjen alueella, joka on Jumalan lahjoista suurimpia.

Mistä uskonnossa sitten on kysymys? Teatteriohjaaja Kristian Smedskiteytti taannoisessa haastattelussaan (SK 30/2008) ihmisen ongelman kolmeen sanaan: ”Rakkaus, kuolema ja Jumala. Ne ovat elämän perusvietit, ja niistä palikoista se vääntyy.” Nämä ovat uskonnon suuria teemoja ja ne pysyvät kosmologian ja evoluutiobiologian muuttuvista teorioista huolimatta.

Kirjoittaja on Espoon hiippakunnan piispa.

Teksti
Mikko Heikka
(SK 36/2008, ilm. 5.9.2008)

Keskustelu

Piispojen, pappien ja seurakuntien työntekijöiden kommentit ovat luonnollisesti jumalallisuutta ja taivaallisuutta korostavia ja puoltavia. Onhan heillä työpaikka kyseessä. Etupäässä vielä siisti sisätyö.

Piispa Heikan ilmeisen nopeasti tehty ja harkitsematonkin kirjoitus loitonsi minua kirkosta valtavasti. Vaikka en olekaan ns. uskovainen, olen nähnyt kirkolla suuren tehtävän ja merkityksenkin lohdutuksen ja toivon tuomisessa ihmisten elämään. Siksi olen kirkon jäsen enkä tietenkään yhden kirjoituksen takia siitä eroa. Mutta asiat pitäisi pitää erillään – siis uskonto tieteestä. Molemmille on tilaa teoreettisen ajattelun maailmassa.
Munkki Okkamin (Ockhamin) 700 vuoden takainen tieteen metodologian keskeinen oivallus oli tarpeettomista olettamuksista luopumisen vaatimus. Jos gravitaation selittämiseksi ei tarvita jumalaa, emme oleta hänen olemassaoloaan. Tämä on tieteen keskeinen periaate edelleen.
Jos elämä on taas liian sietämätöntä ilman jumalan olettamista, hänen olettamisensa saattaa olla hyvinkin perusteltua. Lähetyskäskyä siitä ei seuraa.
Piispa Heikka yrittää luoda kirjoituksellaan alkeellisia perusteita sille, että meidän olisi luovuttava tieteestä ja sen siunauksista uskonnollisen varmuuden saavuttamiseksi. Tämä on väärä ja lavea tie. Sen päässä roihuavat roviot, joilla ensin palavat kirjat ja sitten ihmiset, Heinea siteeratakseni.
Yksi peruskysymyksistä on tämä ”so what?” Maailmankaikkeuden matemaattinen ymmärtäminen on valtava saavutus monilta tiedemiesten sukupolvilta. Miten sitä voi ylenkatsoa sen takia, ettei sen avulla löydy vastauksia muihin olemassaolon kysymyksiin?
Mikä olisi piispan vastaus mm. Kari Enqvistin emergenssin nimellä nostamaan peruskysymykseen? Miten jokin muu kuin atomit vaikuttaisi toisiin atomeihin?
Jumala on oletus, jota jotkut tarvitsevat oman itsensä ja maailmankuvansa takia, monet eivät. Maailman ymmärtäminen ei tarvitse tätä oletusta, mutta se voidaan toki tehdä, jos niin halutaan. Aineettoman, energiattoman ylimaallisen olemattomuuden tai olemassaolon todistaminen on tietysti mahdotonta.
Kuten viisaat kommentaattorit ovat todenneet tässäkin keskustelussa: tottakai kulttuurimme on kristinuskon läpitunkemaa. Kristinusko puolestaan on syntynyt kreikkalaisen ja yleisemminkin itävälimerellisen ajattelun perustalle. Mielenkiintoinen yksityiskohta: Aristoteleen ajattelu välittyi Eurooppaan suvaitsevaisen islamin, Afrikan kautta. Euroopan kristityt olivat löytäneet jo kaikki vastaukset, ja muut vaihtoehdot haluttiin kieltää. Tiedättehän kreationistit, laimentamattomat ja laimennetut?
Historiassa on kuitenkin vähän taitekohtia, paljon jatkuvuutta.
Kristinuskon ja etenkin luterilaisuuden keskeinen ansio on ihmisen henkilökohtaisen vastuun ja jumalasuhteen korostaminen. Juuri se riisuu maalliselta vallalta jumalallisen oikeutuksen ja juuri siksi demokratia kukoistaa ainakin toistaiseksi Lutherin jalanjäljissä – ja demokratian rinnalla tiede ja talous. Ja Laila hyvä: tiede ei ole uskomusten kokoelma, vaan oletusten, päätelmien ja niiden ankaran testauksen luoma alituisesti muuttuva kokonaisuus. Tiedekin perustuu oletuksille, mutta se ei ole uskonnonkaltainen uskomusverkko. Tiede olettaa, testaa ja muuttuu, jos ja kun oletukset osoittautuvat vääriksi. Vaikka olenkin ns. kuiva tiedeuskovainen, hiljennyn silti rakkauden ja monen muun mysteerin edessä.
Tieteellä ei ole lopullisia vastauksia – eikä missään muuallakaan. Uskonnossa sitoudutaan lopullisiin oletuksiin ja siksi niiden muuttaminen on hyvin hankalaa. Silloinhan aikaisemmat, vääriksi osoittautuneet uskomukset eivät olisikaan olleetkaan jumalista eivätkä Jumalasta. Maa ei kierrä aurinkoa, maapallo on suunnilleen 1000 kertaa vanhempi kuin kreationistien olettama noin 4000 vuotta, maapallon elolliset lajit eivät syntyneet seitsemässä päivässä. Näidenkin väitteiden puolustajat ovat katsoneet tarpeelliseksi vaientaa tai joskus jopa polttaa vastustajiaan.
Varmuus ja tieto ovat vastakohtia. Siinä on mysteeriä riittävästi ilman new agea ja kreationismia ja uskonnon asettamista tieteen yläpuolelle. Uskonto on tieteen ulkopuolella ja sisääntunkeutumisen yrityksistä on seurannut vain onnettomuuutta.

Luettuani vielä kerran piispan Heikan – joka muuten kastoi poikani 25 vuotta sitten – kirjoituksen, lisään vielä yhden kommentin. Jos uskonto haluaa käydä keskustelua tieteen kanssa, sen pitäisi pysyä omalla alueellaan. Mikään modernissa maailmankuvassa ei oleta jumalan olemassaoloa eikä voikaan olettaa. Tiede ei ole uskomusjärjestelmä, uskonto on. Vasta kun uskonto on valmis testaamaan olettamuksiaan, se voi keskustella tieteen kanssa samoin lähtökohdin. Mutta nyt: kun uskotaan, uskotaan. On kokonaan eri asia onko se hyvä vai ei. Se, että piispan mukaan valtaosa kirkonmiehistä on jo 60-luvulta lähtien ”uskonut” suhteellisuusteoriaan ei kerro mitään kirkon opeista. Tietenkään raamattu ei ole fysiikan eikä biologian oppikirja. Ikävää on se, että yhä merkittävä osa ns. uskovista luulee niin, eikä kirkko uskalla ottaa tässä selkeää kantaa. Dawkins ja Dennett. joita molempoia olen lukenut innolla, tietävät oikein hyvin, että jumalaa ei voi tieteellisin eikä muin keinoin osoittaa olemattomaksi eikä olevaiseksi. Kovin paljon puhuu tosin hänen olemassaoloaan vastaan eikä mikään hänen olemassaolonsa puolesta. Jumalan oletusta ei tarvita. Tarvitaanko jumalaa tai Jumalaa muuhun, on toinen asia.

Meemi, Jumala, uskonto – kaikkiin sanoihin liittyy niiden tarkoitus ja määritelmä, joka meillä kullakin on kuitenkin oma ja erityinen. Näin ollen keskustelu ajautuu väistämättä filosofian ja kielitieteen puolelle. Sanalla Jumala, minä ymmärrän tarkoitettavan jotain kaikkivaltiasta, joka on inhimillisen käsityksen ulkopuolella ja kaiken yllä. Eihän sellainen voi mihinkään kadota oli meemejä tai ei. Minusta kyse lienee enemmän siitä, mitä raamattu tai muut uskon kirjat kertovat Jumalien olevan. Ehkä sekoitamme asioita kuten Jumala, tarinat jumalista ja uskon jumalaan tai tarinaan. Minulle Jumala on se voima, joka pitää pyörät pyörimässä. Tarinoihin Jumalista en usko ja pidänkin raamattua ja muita uskonnollisia kirjoja erilaisina kuvauksina yleisesti jumaluudesta. Täytyy muistaa, että uskonopit ovat kuitenkin sivistyksen tai sivistymättömyyden lähtökohtia, kulttuuriemme hengen tuotteita.

Heikka julistaa tapansa mukaan totuutena omia uskomuksiaan. Hän sanoo mm. että meemiä ei ole olemassa. – Ehkä on, ehkä ei. En usko minäkään. Heikka on tietysti myös varma, että Jumala on olemassa. Heikka jättää sanomatta kaikkein oleellisimman. Hänen tulisi aloittaa selvyyden vuoksi jokainen lause sanoilla:” Minä uskon, että …..”.

Onko tieteen tekijöiden henkisessä ja hengellisessä tasossa tapahtunut jonkinasteinen romahdus?

Vai mistä on kyse? On aika kammottava tulevaisuuden kuva sellainen, tilanne joka nyt on Kiinassa (oli kokoajan Neuvostoliitossakin). Maallisesti suuntautuneet ateistit vainoavat henegellisesti suuntautuneita ateisteja. Eli ei kysymys voi perimmältään olla mistään Jumalista ja uskonnoista vaan yksinkertaisesti ihmisen iki-aikaisesta pelosta itselle vierasta kohtaan, jota nyt henkisesti ja hengellisesti suuntautuneet ihmiset edustavat. Tyyli on: ”kaikki jota en minä en ymmärrä edustaa pahaa”

Mikä jumala on? Miksi se liitetään uskontoon? Voiko jumala olla jotain laajempaa kuin uskonto?. Mitä uskonto on?

Paneeko tiede jumalat viralta? Toivon niin, mutta tiedettäkin hallitsevat omat korruptoituneet tiedepapit. Itse ymmärrän uskonnot rumaksi vallankäytöksi tavallisten ihmisten yli. Saarnataan ja viisastellaan niin että mummot menevät sekaisin. Kaikissa uskonnoissa on omituista naisten alistaminen kotieläimeksi.
Raamatussa ei ole tolkkua, joten ei se nyt ainakaan jumalan sanaa ole, omahyväisten ja laiskojen ukkojen höpinöitä.

Kaiken lukemani, kaiken kuulemani, kaiken näkemäni, kaiken järkeni, kaiken tunteeni, kaiken tietoisuuteni perusteella minä en voi kun uskoa Jeesuksen sanoihin ja tekoihin ja hänen antamaansa henkeen(meemiin). Hänessä on kaikki hyvää.

Heikan kirjoituksessa on lähes kaikki päin prinkkalaa, alaotsikon väittämästä lähtien:”Evoluutiobiologit ja kosmologit väittävät tieteen nimissä, ettei Jumalaa ole.”
Heidän väitteensä on se, ettei uskolle Jumalaan ole tieteellisiä perusteita, että oletusta Jumalasta EI tarvita maailmankaikkeuden, tai ihmisen osalle siinä, selittämiseksi. Mikä on aivan eri asia kuin väittää Jumalan OLEMATTOMUUS todistetuksi. Sen lisäksi, kuten monet kommentoijistakin huomasivat, Heikka operoi ad hominem-argumenteilla siihen malliin, että hirvittää. Joku tolkku pitäisi olla virhepäätelmienkin käytössä(=lukijan tietoinen väärinjohtaminen). Vai onko logiikan alkeet jääneet piispalta väliin, vaikka suhteellisuusteoria hallitaankin?

George Carlinin sitaatti Dawkinsin kirjasta sivulta 289: ”Uskonto on todella vakuuttanut ihmiset, että on näkymätön, taivaassa asuva mies, joka seuraa kaikkea tekemääsi joka minuutti joka päivä, ja näkymättömällä miehelle on erityinen lista kymmenestä asiasta, joita hän ei halua sinun tekevän. Ja jos teet jonkin näistä kymmenestä asiasta, hänellä on erityinen tulen ja savun palamisen, kidutuksen ja tuskan täyttämä paikka, jonne hän lähettää sinut elämään ja kärsimään ja palamaan ja tukehtumaan ja kirkumaan ja itkemään ikuisesti aikojen loppuun saakka…Mutta hän rakastaa sinua!

Eipä tuohon ole lisäämistä.

Kun luin Heikan kolumnin, tai artikkelihan se oli, huomasin tunteideni nousevan pintaan. Harmittelin, että vieläkin tuppaan reagoimaan niin voimakkaasti uskovien yliolkaiseen ja vähättelevään suhtautumiseen heitä kohtaan esitettyä kritiikkiä kohtaan. Sama tunnekuohu on näköjään kohdannut monia muita – se käy ilmi, kun lukee näitä netin kommenttijuttuja. Nyt pitäisi osata esittää oikeita kysymyksiä ja opetella uusia lähestymistapoja uskontoa koskeviin asioihin! Miksi nämä asiat herättävät niin voimakkaita tunteita? Luulen, että tiedän joitakin vastauksia, mutta tässä vaiheessa en niitä kenellekään paljasta.

Viitaten kirjoituksen viimeiseen kappaleeseen: ’Mistä uskonnossa sitten on kysymys? Teatteriohjaaja Kristian Smeds kiteytti taannoisessa haastattelussaan (SK 30/2008) ihmisen ongelman kolmeen sanaan: ”Rakkaus, kuolema ja Jumala. Ne ovat elämän perusvietit, ja niistä palikoista se vääntyy.” Nämä ovat uskonnon suuria teemoja ja ne pysyvät kosmologian ja evoluutiobiologian muuttuvista teorioista huolimatta.’:

Näkisin, että esitettyä yksinkertaisemminkin voi vastata alun retoriseen kysymykseen, riittää jopa, että vastaa rehellisesti kolmeen alla olevaan kysymykseen, joista, ensimmäiseen vastauksesta riippuen, kahteen jälkimmäiseen ei tarvitse lainkaan vastata taikka toisen kysymyksen vastauksesta riippuen kolmenteen ei tarvitse vastata:

1. Mitä ymmärrät tarkoitettavan käsitteellä ’ihmisen sielu’? Osaatko määritellä, jos luulet osaavasi, määrittele.
2. Onko ihmisellä sielu?
3. Onko sielu kuolematon?

Jokainen vastatkoon noihin rehellisesti. Vastaaminen onnistunee parhaiten, kun pyrkii tekemään niin ilman uskomuksia, uskontoa ja taikauskoa. Mieti itse äläkä käytä muiden sanomia perusteita, mielipiteitä, uskomuksia tai todistusyrityksiä.

JUMALA VIRALTA – SATTUMA SEURAAJAKSI !
Riippumatta meidän argumentoinneistamme jää peruskysymykseen vain kaksi vaihtoehtoista vastausta. Sattumien ihmeellisiä luomuksia voi hämmästellä vaikkapa katsoessaan pientä lasta tai Kilimanjaron rinteitä tai Bachin musiikkia kuunnellessa.

Kosmologit eivät kykene selittämään Jumalan olemassaoloa. He eivät myöskään kykene selvittämään, että Jumala ei ole olemassa.

Kosmologit ja evoluutibiologit tutkivat ympärillä olevaa maailmaa tieteen keinoin. Kaiken alku ja siitä miten, se syntyy, ei nykyinen tiede ole vielä kyennyt selvittämään.

Sielun ja hengen olemassaoloa ei ole vielä selvitetty. Nämä kaikki asiat ovat vielä tieteelle vieraita asioita.

Kaikki on alkanut alkuräjähdyksestä mutta vieläkään ei osata selittää, millainen tämä alkuräjähdys oli. Paljon on vielä asioita tutkivilla selvitettävänä. Monet asiat ovat vailla vastauksia, kun tutkitaan tämän kaiken alkua.

Jouni Turtiainen uskaltautuu kommentissaan (SK 38 19.9.) lähelle sitä, mitä olen ajanut takaa, mutta ei mene aivan perille asti: ”Empiirisessä todelisuudessa ei voi olla varmaa havaintoa Jumalasta.” Olisi toki ollut johdonmukaista sanoa: Empiirisessä todellisuudessa ei ole Jumalaa. Mutta sitten hän sanoo, että ”ihmisjärki ei ole maksiimi todellisuuden ymmärtämiseksi.” Olisi kiinnostavaa tietää, millä järjellä Turtiainen on sitten tämän keksinyt? Nöyryyttä ei opita tieteen rajat tunnustamalla vaan uskon rajat tunnustanmalla, koska tiede juuri osoittaa sen, mitä ihminen voi ymmärtää. Usko haluaa aina julkeasti ylittää sen.

Minusta ollaa ihan väärillä jäljillä yleensäkin, kun keskustellaan jonku uskonnon, tai lahkon uskomuksista.
Pitäisi paremminkin keskustella , mitkä syyt saa ihmiset yleensäkin liittymään , jopa kovinkin ankaria uskomuksia sisältäviin lahkoihin.
Väitän, että syyt on vain sosiaalisia, elikä joku lahko antaa jäsenelle erityisaseman maailman muitten ihmisten joukosta ja varsinkin epäonnistuneiksi itsensä tuntevat ihmiset on helppoa saalista lahkoille.
Mitä on sen hienompaa, kun kuulua niiten harvojen pelastuneiden joukkoon ja on jopa viikottain ja useamminkin kokoontumisia, joka jo antaa voimakasta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.
Jos valtakirkkokin ottaisi kauniisti lusikan käteen ja julkisesti myöntäisi raamatun harhaopit ja keskittyisi enemmän luomaan pieniä sosiaalisesti hyvin toimivia kokoontumisia ja ihmillisyys laajennettaisiin koskemaan kaikkia ihmisiä asettamatta ketään ihmistä eriarvoiseen asemaan seksuaalisuuden tai polittisuuden takia.

>>No mitä tiede vastaa kysymykseen: mikä on elämäni tarkoitus? Jos vastaus on ”jatkaa geenejäni”, niin se ei minua tyydytä. Eivät uskonnon vastaukset, mutta tärkeintä minulle onkin ymmärtää, että elämä on (pohjaltaan) mysteeri.>>

Tarkkaan ottaen tieteellä ei ole varsinaista vastausta tuohon, mutta jos nyt leikitään hypoteettisella ihmisellä jolla on käsitys nykytieteestä ja jonka maailmankuva perustuu rationaaliseen ajatteluun, elämän tarkoitus olisi itse päätettävissä. ’Tarkoitus’ määritelmällisesti kun on kenen tahansa itse näkemä funktio mille tahansa kappaleelle, ei kappaleen itsensä ominaisuus. Valtion silmissä meidän tarkoitus on maksaa veroja ja tuottaa hyödykkeitä. Itikan silmissä meidän tarkoitus on antaa ruokaa liiskauksen uhalla. Oma mielipide tuosta asiasta on kuitenkin ainoa sinulle mielekäs, vaikka siihen epäsuorasti vaikuttaakin se, miten ympäröivä maailma sinut näkee ja kokee.

Tietysti, jonkinlaisesta panteistisestä vimmasta, useat haluavat katsoa miten universumi meidät näkee, samalla lailla kuin uskonnoissa pohditaan miten jumala meidät näkee. Panteistinen variaatio tästä todella on lohduttomampi, sillä meidän merkitys maailmankaikkeudelle ei ole silmäteränä olemista. Olemme tietyllä tapaa silkkaa mekaaninen osa valtavassa tarkoituksettomassa koneessa. Toisaalta ainakin itse näen asian myös toiselta kannalta: Elämän ja universumin kauneus löytyy siitä, että kaiken merkityksettömyyden keskeltä ponnistaa pieni ihminen nähdäkseen tähän kaikkeuteen ja antaakseen sille merkityksen.

———————

Heikan kirjoitus oli melko merkityksetöntä turhuutta, teemaan sopien, tosin ärsyynnyin nähdessäni meemiä potkittavan perusteetta. Käsitteenä tuo on oikein toimiva, ja Heikan lainaama Putte Wilhelmsson argumentoi sitä vastaan naurettavan heikosti(Geenit ovat tarkkaan ottaen paljon vaikeampia käsitteitä kuin mitä Wilhelmsson kuvittelee, ja hän ohitti _täysin_ Dennetin itse lataaman lyttäyksen väitteelleen. Jos Putte tarjoaa geenien alustaksi tiettyjä molekyylejä, miksei aivokemia kelpaa alustaksi meemeille? Myöskään meemien siirrännäisyys alustalta toiselle(kirjan sivuille tai tietoverkkoon) ei tuota ongelmaa samasta syystä kuin ei tuota ongelmaa esittää geenejä bittivirtana.

Lyhyesti siis, suosittelen Dennetin kirjaa Lumous murtuu, kirjan lopussa on oma puolustus meemeille ja niiden käyttökelpoisuudelle, enkä ainakaan itse huomannut siinä mitään vikaa.

Kohtuu lyhyesti: ”Tieteellinen todellisuus on täysin ihmisen järjen ja subjektiivisesta kokemuksellisuudesta kumuloitunut ja kehittynyt luomus. Se on hyvin epistemologista tietoutta ja tutkimustulosta, jolla pyritään tavoittelemaan kaikkein objektiivisinta, ontologista tietokokonaisuutta maailmankaikkeuden ymmärtämiseksi. Ihmis- ja luonnontieteet ovat aina olleet vähintäänkin askeleen päässä tiedon ontologisesta luonteesta. Puolestaan Uskonnollinen olemus aitoon kristittyyn ei ole syntynyt hänen järjellisten päätelmiensä ansiosta, vaan Jumalan Pyhä henki saa ihmisen uskomaan ja uskon kautta toimimaan Jumalan asettaman etiikan ja moraalifilosofian mukaisesti, tosin vaillinaisesti. Ihmisellä säilyy järki, mutta järki toimii pyhän hengen vaikutuksen alaisena.
Tiede ja kristillinen usko ei ole rinnastettavissa toisiinsa. Yhtäältä tieteellä ei ole oikeutusta sen järjen kautta pyrkivään objektiiviseen tiedonluonteen selittämisen vuoksi kumota jumalallisesta hengestä kumpuavaa ”uskonnollista” luonnetta ihmisessä. Ihmisen kokemuksellisuuden ns. ”kuudes ulottuvuus” ei sisällä järjellistä tiedettä, vaan jumalan pyhän hengen tai saatanallisen hengen vaikutuksen, tai ihminen ei koe tätä ulottuvuutta mielestään ollenkaan.
Kritiikki evoluutio-oppia ja kaikkia muita järjellisesti ymmärrettäviä on aina oikeutettua, koska ne ovat/pitäisi olla sen tieteellisen ominaislaatunsa vuoksi aina perusteltavissa. Uskonnollinen Henkisyys ei ole kritisoitavissa, koska kukaan henkisyydestä osallinen ei voi sitä tehdä. Ja ne jolla ei henkeä ole, eivät voi sitä kritisoida, koska eivät ole osallisia tästä kokemuslaadusta. He voivat vain rukoilla omalle osalleen hengen täyttymystä ja sitten yrittää alkaa kritisoida sitä…

Olipa höpönhöpö kolumni. Jumalaa ei ole olemassa. Sori vaan.