Heikka: Paneeko tiede Jumalan viralta?

Keskustelu uskon ja tiedon suhteesta käy vilkkaana eri puolilla maailmaa. Evoluutiobiologit ja kosmologit väittävät tieteen nimissä, ettei Jumalaa ole. Perusteet näyttävät kovin heppoisilta.

SK netti julkaisee katkelmia Mikko Heikan kolumnista, joka julkaistaan tämän viikon Suomen Kuvalehdessä. Voit kommentoida kolomnia tässä blogissa.

Nyt aktiivisia keskustelussa ovat evoluutiobiologit ja kosmologit. Tunnetuimmat heistä ovat Richard Dawkinsja Daniel C. Dennett.

Dawkinsin ja Dennettin tuotantoa yhdistävä tekijä on ”meemin” käsite. Molemmat ovat puhuneet paljon geenien ja meemien vuorovaikutuksesta, joka on heidän mielestään avain evoluution ymmärtämiseen.

Meemit ovat tutkijoiden mielestä geenien kulttuurinen vastine. Meemi on kulttuurinen idea, joka voi kopioitua aivoista toiseen samaan tapaan kuin geenit kopioituvat yksilöstä toiseen. Meemit voivat levittää sekä hyödyllistä informaatiota että vaarallisia ideoita. Uskonnot ovat Dawkinsin ja Dennettin mielestä evoluution kannalta hyödyttömiä ja vahingollisia meemejä. Siksi uskontoja tulee vastustaa.

Kritiikissä keskeisessä roolissa on ollut professori Alister McGrath, joka toimii Dawkinsin työtoverina Oxfordissa. McGrathin teos The Dawkins Delusion (London 2007) ei jätä kohteestaan kiveä kiven päälle. Dawkinsin pääväite uskonnon mielenterveydellisistä haittavaikutuksista joutuu outoon valoon, kun McGrath vyöryttää toisensa jälkeen tutkimuksia, jotka osoittavat juuri päinvastaista.

McGrathin painavin kritiikki kohdistuu kuitenkin meemin käsitteeseen. Tämä on McGrathin mielestä sinänsä kiinnostava konstruktio, mutta siinä on yksi perustavaa laatua oleva vika. Meemejä ei ole olemassa.

Ne ovat luojiensa rakentama uskomusjärjestelmä, jolla he hyökkäävät uskonnon uskomusjärjestelmän kimppuun. Omaa uskomusjärjestelmäänsä he kutsuvat tieteeksi ja vastustajan uskomusjärjestelmiä vahingollisiksi meemeiksi. Tätä kutsuttiin vanhaan hyvään aikaan silmänkääntötempuksi.

Samansuuntaista kritiikkiä on myös suomalainen filosofi Putte Wilhelmsson, joka toteaa, että geenit on tehty DNA:sta, mutta meemit ovat sanaleikkejä. Siksi meemien olemassaololle on yhtä vähän todisteita kuin Jumalan olemassaololle.

Dawkins ja Dennett peilaavat ajatteluaan erityisesti amerikkalaiseen fundamentalismiin. Sen keskellä ateistit ovat Dawkinsin mielestä yhtä sorrettuja kuin homoseksuaalit. Siksi hän toivoo voivansa päästää ateistit kaapista ja tehdä heidän vakaumuksestaan yhteiskunnallisesti hyväksyttävän.

Valitettavaa on kuitenkin, etteivät tutkijat näe, kuinka länsimaisen kulttuurin perusarvot rakentuvat kristinuskon pohjalle. Koululaitos, terveydenhoito, sosiaaliturva ja kansansivistys ovat syntyneet kirkon helmassa. Eivätkö nämä ole evoluutiota rakentavia meemejä?

Suomessa erityisesti kosmologit ovat oman tieteenalansa näkökulmasta esittäneet kriittisiä ajatuksia uskonnosta ja Jumalan olemassaolosta. Esko Valtaojaja Kari Enqvistvyöryttävät tuotannossaan ja julkisissa esiintymisissään esiin suhteellisuusteorian perusteet ja kosmologian viimeiset löydöt. Alkuräjähdys, avaruuden laajeneminen ja Albert Einsteinin löydöt tulevat vakuuttavasti kuvatuksi. Lukija joutuu kuitenkin kysymään: So what? Mikä tässä on sellaista, joka panee Jumalan viralta?

Jo kuusikymmentäluvulla jokainen itseään arvostava teologi omaksui suhteellisuusteorian perusteet. Wilhelmsson puolestaan toteaa aivan oikein, että kirkonmiehet ovat olleet pikemminkin iloissaan kuin pahoillaan Charles Darwinin löydöstä. Tässä hän viittaa anglosaksisen teologian valtavirran tulkkiin Charles Kingsleyhin.

Suomalaisten kosmologien uskontokritiikkiä kuunnellessa tulee vaivautunut olo. Mistä uskonnosta he oikein puhuvat? Uskonto on heille kreationismia ja ”älykästä suunnittelua” (intelligent design). Nämä suuntaukset ovat kuitenkin olleet jo vuosikymmeniä kirkkojen valtavirran marginaalissa, vaikka Yhdysvalloissa ne vielä vaikuttavat.

Raamattu ei ole kosmologian tai evoluutiobiologian oppikirja. Yhtä vähän se on fysiikan, seksuaalietiikan tai sosiologian oppikirja. Raamattu ei esitä tieteelle agendaa. Luterilaisen uskon perusaksioomiin kuuluukin, että tiede on vapaa. Tiede operoi järjen alueella, joka on Jumalan lahjoista suurimpia.

Mistä uskonnossa sitten on kysymys? Teatteriohjaaja Kristian Smedskiteytti taannoisessa haastattelussaan (SK 30/2008) ihmisen ongelman kolmeen sanaan: ”Rakkaus, kuolema ja Jumala. Ne ovat elämän perusvietit, ja niistä palikoista se vääntyy.” Nämä ovat uskonnon suuria teemoja ja ne pysyvät kosmologian ja evoluutiobiologian muuttuvista teorioista huolimatta.

Kirjoittaja on Espoon hiippakunnan piispa.

Teksti
Mikko Heikka
(SK 36/2008, ilm. 5.9.2008)

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.