Heikka: Osaammeko hyvän kuolemisen taidon?

Mielipide 20.3.2008 07:52

Olemme itse vastuussa kuolemisemme tavasta, kirjoittaa Mikko Heikka. ”Mutta ihmisillä on voimakas torjunta päällä, kun he joskus erehtyvät ajattelemaan kuolemaa.”

Teksti Mikko Heikka
SK 12-13/2008 (ilm. 20.3.2008)

SK netti julkaisee katkelmia Heikan kolumnista, joka julkaistaan 20.3. ilmestyvässä Suomen
Kuvalehdessä. Alla voit osallistua keskusteluun aiheesta.

Ihmiskunnalla on historiansa aikana karttunut aineksia hyvän kuoleman taitoon. Ne olisi hyvä kaivaa esiin.

Eurooppalaisen kulttuurin tunnetuin kuolemaa käsittelevä teos on Tractatus artis bene moriendi, joka kirjoitettiin 1400-luvulla. Kirjoittaja oli luultavasti dominikaani, joka laati sen kirkon tilauksesta. Euroopassa riehui tuohon aikaan musta surma, joka kaatoi kyselemättä niin lapset kuin ikääntyneet.

Teos sisälsi konkreettisia neuvoja kuolevalle ja hänen omaisilleen. Kuolema kuvattiin ystävänä, jota ei ollut syytä pelätä. Omaisten keskustelut kuolevan kanssa, lohdutuksen sanat ja rukoukset oli laadittu eräänlaiseksi omaisen käsikirjaksi. Teos oli jättimenestys, sillä ruttotaudin runtelemassa Euroopassa kuolema tuli vastaan jokaisessa kadunkulmassa.

Dominikaanimunkin teos sai seuraajia renessanssin ja uskonpuhdistuksen aikana. Erasmus Rotterdamilaisen teos Valmistautuminen kuolemaan siirsi kuoleman taidon uuteen vaiheeseen. Hän korosti, että ars moriendi tarvitsi rinnalleen ars vivendin. Elämisen taito ja kuolemisen taito ovat toistensa kääntöpuolia. Elämisen taitoon kuuluu sen oivaltaminen, että kuolema on osa ihmisen arkipäivää. Erasmuksen oivallusta voisi kuvata Juice Leskisen sanoilla ”elämä on kuolemista”.

Kyberyhteiskunta tekee kaikkensa estääkseen meitä valmistautumasta hyvään kuolemaan. Tiedotusvälineet alistavat kuoleman ihmisen kaikkinäkevän katseen alle ja tekevät siitä hyödykkeen. Olemme päivittäin kasvokkain niiden ihmisten traagisen todellisuuden kanssa, jotka kuolevat väkivaltaan, nälkään ja hoidon puutteeseen.

Televisiota ja elokuvia seuraava saa päivittäin annoksen virtuaalista kuolemaa, joka unohtuu niin pian kuin kaukosäädin suljetaan. Satojatuhansia ihmisiä surmataan sodissa, mutta me näemme vain ohjuksen naulautumisen kohteeseen ja kaukaisen välähdyksen. Emme näe verisiä ruumiita, emme vammautuneita ja raajarikkoja. Emme näe surevien kyyneleitä. Katseemme kohtaa vain sankarien kunniavartiot ja juhlapuheet. Kuolema on lakaistu pois silmistä kuin iljettävä roska.

Tämän kaiken lopputuloksena ihmisyytemme kuihtuu. Meistä tulee hyödykkeitä. Myymme itseämme eniten tarjoavalle.

Katolinen pappi Henry J. M. Nouwen kirjoitti vuonna 1994 teoksen Rakkauden katse (Kirjapaja 1994). Sitä voidaan pitää modernina hyvän kuoleman oppaana. Hän toteaa teoksessaan, kuinka voimakas torjunta ihmisillä on päällä, kun he joskus erehtyvät ajattelemaan kuolemaa. He kokevat kuoleman tappiona, joka synnyttää vihan ja turhautumisen. Siksi ajatuksen lento päättyy yhtä nopeasti kuin on alkanut.

Nouwen kuvaa hyvää kuolemaa sanalla ”lahja”. Tällaiseen kuolemaan päästään kuitenkin vain kasvamalla kuolemisen taidossa. Siksi kirjailija korostaa, että olemme itse vastuussa kuolemisemme tavassa. Meidän on tehtävä valinta: elämmekö niin, että kuolemastamme tulee pelkkä onnettomuus vai sallimmeko elämämme virrata niin vapaasti, että kuolemasta tulee meidän paras lahjamme toisille ihmisille.

Hyvän kuoleman tunnusmerkki on, että siitä tulee viimeinen lahjamme läheisillemme. Nouwen kysyy: uskommeko todella, että rakkaus on kuolemaa väkevämpi? Jos uskomme, silloin kuolemassa on voima syventää ja vahvistaa rakkauden siteitä.

Hyvä kuolema on totta silloin, kun kuolemme rakastaen. Silloin rakkaudesta tulee lahja kuolinvuoteen ääressä seisoville. Monesti ajattelemme, että suurmiehet ja -naiset jättävät maailmalle suurimman lahjan. Tilanne on Nouwenin mielestä päinvastoin. Pienin ja vähäisin ihmisen jättää usein suurimman rakkauden lahjan maailmaan.

Lue kolumni kokonaan SK:sta 12-13/2008.