Heikka: Osaammeko hyvän kuolemisen taidon?

SKnetin toimitus
Mielipide 20.3.2008 07:52

Olemme itse vastuussa kuolemisemme tavasta, kirjoittaa Mikko Heikka. ”Mutta ihmisillä on voimakas torjunta päällä, kun he joskus erehtyvät ajattelemaan kuolemaa.”

Teksti Mikko Heikka
SK 12-13/2008 (ilm. 20.3.2008)

SK netti julkaisee katkelmia Heikan kolumnista, joka julkaistaan 20.3. ilmestyvässä Suomen
Kuvalehdessä. Alla voit osallistua keskusteluun aiheesta.

Ihmiskunnalla on historiansa aikana karttunut aineksia hyvän kuoleman taitoon. Ne olisi hyvä kaivaa esiin.

Eurooppalaisen kulttuurin tunnetuin kuolemaa käsittelevä teos on Tractatus artis bene moriendi, joka kirjoitettiin 1400-luvulla. Kirjoittaja oli luultavasti dominikaani, joka laati sen kirkon tilauksesta. Euroopassa riehui tuohon aikaan musta surma, joka kaatoi kyselemättä niin lapset kuin ikääntyneet.

Teos sisälsi konkreettisia neuvoja kuolevalle ja hänen omaisilleen. Kuolema kuvattiin ystävänä, jota ei ollut syytä pelätä. Omaisten keskustelut kuolevan kanssa, lohdutuksen sanat ja rukoukset oli laadittu eräänlaiseksi omaisen käsikirjaksi. Teos oli jättimenestys, sillä ruttotaudin runtelemassa Euroopassa kuolema tuli vastaan jokaisessa kadunkulmassa.

Dominikaanimunkin teos sai seuraajia renessanssin ja uskonpuhdistuksen aikana. Erasmus Rotterdamilaisen teos Valmistautuminen kuolemaan siirsi kuoleman taidon uuteen vaiheeseen. Hän korosti, että ars moriendi tarvitsi rinnalleen ars vivendin. Elämisen taito ja kuolemisen taito ovat toistensa kääntöpuolia. Elämisen taitoon kuuluu sen oivaltaminen, että kuolema on osa ihmisen arkipäivää. Erasmuksen oivallusta voisi kuvata Juice Leskisen sanoilla ”elämä on kuolemista”.

Kyberyhteiskunta tekee kaikkensa estääkseen meitä valmistautumasta hyvään kuolemaan. Tiedotusvälineet alistavat kuoleman ihmisen kaikkinäkevän katseen alle ja tekevät siitä hyödykkeen. Olemme päivittäin kasvokkain niiden ihmisten traagisen todellisuuden kanssa, jotka kuolevat väkivaltaan, nälkään ja hoidon puutteeseen.

Televisiota ja elokuvia seuraava saa päivittäin annoksen virtuaalista kuolemaa, joka unohtuu niin pian kuin kaukosäädin suljetaan. Satojatuhansia ihmisiä surmataan sodissa, mutta me näemme vain ohjuksen naulautumisen kohteeseen ja kaukaisen välähdyksen. Emme näe verisiä ruumiita, emme vammautuneita ja raajarikkoja. Emme näe surevien kyyneleitä. Katseemme kohtaa vain sankarien kunniavartiot ja juhlapuheet. Kuolema on lakaistu pois silmistä kuin iljettävä roska.

Tämän kaiken lopputuloksena ihmisyytemme kuihtuu. Meistä tulee hyödykkeitä. Myymme itseämme eniten tarjoavalle.

Katolinen pappi Henry J. M. Nouwen kirjoitti vuonna 1994 teoksen Rakkauden katse (Kirjapaja 1994). Sitä voidaan pitää modernina hyvän kuoleman oppaana. Hän toteaa teoksessaan, kuinka voimakas torjunta ihmisillä on päällä, kun he joskus erehtyvät ajattelemaan kuolemaa. He kokevat kuoleman tappiona, joka synnyttää vihan ja turhautumisen. Siksi ajatuksen lento päättyy yhtä nopeasti kuin on alkanut.

Nouwen kuvaa hyvää kuolemaa sanalla ”lahja”. Tällaiseen kuolemaan päästään kuitenkin vain kasvamalla kuolemisen taidossa. Siksi kirjailija korostaa, että olemme itse vastuussa kuolemisemme tavassa. Meidän on tehtävä valinta: elämmekö niin, että kuolemastamme tulee pelkkä onnettomuus vai sallimmeko elämämme virrata niin vapaasti, että kuolemasta tulee meidän paras lahjamme toisille ihmisille.

Hyvän kuoleman tunnusmerkki on, että siitä tulee viimeinen lahjamme läheisillemme. Nouwen kysyy: uskommeko todella, että rakkaus on kuolemaa väkevämpi? Jos uskomme, silloin kuolemassa on voima syventää ja vahvistaa rakkauden siteitä.

Hyvä kuolema on totta silloin, kun kuolemme rakastaen. Silloin rakkaudesta tulee lahja kuolinvuoteen ääressä seisoville. Monesti ajattelemme, että suurmiehet ja -naiset jättävät maailmalle suurimman lahjan. Tilanne on Nouwenin mielestä päinvastoin. Pienin ja vähäisin ihmisen jättää usein suurimman rakkauden lahjan maailmaan.

Lue kolumni kokonaan SK:sta 12-13/2008.

Keskustelu

Hihhulien Hymistelyä. Hyvä Kuolema on tietysti sellanen, josta voi itse päättää ja apteekista voi sitte ostaa kivuttomat tee-se-itse välineet.

Huono Kuolema on sellanen, jossa mädännyttään letkujen varassa hitaasti kuoliaaksi ja rukoillaan lääkäriä ja pappeja ja muita tästä kitumisesta rahaa saavia moraalittomia mulkkuja, jotta voisko tätä lähtöä hiukka edes vauhdittaa..

Emme taida osata hyvän kuoleman taitoa.

Mikä sitten on hyvä kuolema? Vuodeosastokuolemaa en halua kokea. Mieluummin kuolen niin, että kuolen kotona kuin laitoksessa.

Äkkikuolema on parempi ratkaisu kuin pitkä aika jossakin laitoksessa, odottamassa kuolemaa.

Kuolema tulee aikanaan ja sitä on sinänsä turha pelätä. Se on osa elämää.

Huonoa kuolemaa tuskin on olemassa.

Hyvä kuolema kotona tai vuodeosastolla ei ole muodissa, ainakaan terveydenhuollon näkökulmasta katsottuna. Omaiset vaativat ja taas vaativat, että ysikymppinen mummo pitää laittaa hengityskoneeseen ja letkuihin, joista ei ole vakavasti sairaalle enää mitään apua. Lääkäreiden tekemistä ns. elvytyskieltoa ilmaisevista DNR-merkinnöistä käydään jo tiukkaa taistelua oikeudessa. Omaiset pilaavat kohtuuttomilla hoitoon liittyvillä vaatimuksillaan vakavasti sairaan ihmisen hyvän kuoleman.

Pitkä johdanto käyttää paljon tekstitilaa kyseenalaistaakseen kyberyhteiskunnan ja siinä samalla sähköiset viestimet. Tulee mieleen Platonin Faidrosissa kuvaama jumalien tyrmistys kirjoitustaitoa kohtaan. Kirjoitustaito oli jumalien mielestä ihmisiä alentava niin kuin kolumnistin mielestä sähköiset viestimet näyttävät olevan. On toki roskaa kirjoitettu kuolemasta ja roskaa välitetty sähköisesti. En silti lähde siitä, että kirjoitustaito tai viestimet kykenvät ”lakaisemaan kuoleman pois silmistämme”, ellemme siihen itse suostu. Minulle nuo viestimet ovat tuoneet kuoleman myötäelämisen tuntoa. Tiina ja Reko Lundanin kirja ”Viikkoja kuukausia” olisi aivan hyvin voinut toimia myös sähköisten viestimien kautta niin kuin ”Viimeiset sanat” mahdolliset tekevät. Niinpä en ymmärrä kolumnistin päätelmiä: ”Meistä tulee hyödykkeitä. Myymme itsemme eniten tarjoavalle.” Kuka myy kenelle ja kuka tekee tarjouksia?

Mikä on hyvä kuolema?

Minusta kuolemaa ei voi oikein lajitella hyviin ja huonoihin kuolemiin.

Joillekin kuolema tulee äkillisesti. Jotkut joutuvat elämään useita vuosia esim. erilaisissa laitoksissa. Minä en itse halua kuolla missään laitoksessa. Mieluummin kuoleman kokee kotona kuin jossakin yhteiskunnan laitoksessa.

Kuolema on vaikea asia mutta lopulta se kuuluu osana elämään. Kukan haluaisi meistä elää ikuisesti? En minä ainakaan. Olisi sietämätöntä elää ikuisesti.

Vaikea kuolemasta on keskustella. Se on arka ja hankala aihe. Tosin se on väistämätöntä.

Hyvä kuolema on kuolema, jossa kuoleva ei tunne kipuja ja särkyjä. Tämä voisi ehkä olla yksi hyvän kuoleman määritelmä.

Voi tavatonta. Pitäisikö tässä jo alkaa kuolemaan, kun ei ole vielä oikein oppinut elämäänkään?

Hyvä ja huono kuolema. Istuin äitini vuoteen vierella kun hän oli saanut äkillisen vakavan sairaskohtauksen.
Hän katseli jo yli sen sillattoman virran, joka meidän jokaisen on joskus ylitettävä. Hän nosti kätensä ylös ja alkoi kiittämään vapahtajaansa, joka oli johdattanut hänet siihen armonvaltakuntaan jossa hän oli saanut uskoa syntinsä anteeksi. Hän oli siella käsittänyt elävän uskon ja saanut varmuuden jumalan lapseudestaan.Seuraavana yönä hän sai siirtyä uskosta näkemiseen. En voi ymmärtää voiko olla tämän parempaa kuolemaa. Kun taas tieden sen että jumalattoman kuolemassa tapahtuu aina korvaamaton vahinko.