Heikka: Meidän kallis jokapäiväinen leipämme

SKnetin toimitus
Mielipide 19.6.2008 11:14

Ihmiskunta on saanut muutamassa kuukaudessa uuden vitsauksen. Ruokapula ja elintarvikkeiden nousevat hinnat ovat aiheuttaneet mellakoita eri puolilla maailmaa. Meidän on opittava uudenlainen suhtautuminen jokapäiväiseen leipään.

SK netti julkaisee katkelmia Mikko Heikan kolumnista, joka julkaistaan tänään ilmestyvässä Suomen Kuvalehdessä. Voit kommentoida kirjoitusta tässä blogissa.

Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Ban Ki-Moon käytti huhtikuun lopussa Wienissä dramaattisen puheenvuoron. Hän vaati kansainvälisiltä yhteisöiltä nopeita toimia ruoan hinnannousun hillitsemiseksi.

Korkeat ruoan hinnat ovat synnyttäneet maailmanlaajuisen kriisin, joka uhkaa yhteiskuntarauhaa erityisesti kehittyvissä maissa.

Ban vaati, että kansainvälinen yhteisö aloittaisi keskustelun nykyistä paremmista ruoan tuotanto- ja jakelutavoista.

Tämä viimeisin vitsaus yllätti ihmiskunnan nopeudellaan ja rajuudellaan. Ylituotannosta siirryttiin muutamassa kuukaudessa ruoan niukkuuteen.

Euroopassa on valitettu vuosikymmeniä vilja- ja voivuorista. Nyt nämä kiusankappaleet ovat sulaneet ja ruokavarastot ovat ennätyksellisen pieniä.

Ruokakriisi koskettaa erityisen raskaasti kehittyviä maita. Monissa kehittyvissä maissa ruoan osuus kulutusmenoista on 40-60 prosenttia.

Vastaava luku Suomessa on noin 13 prosenttia. Näistä luvuista voi päätellä, että ruokakriisi kohtelee kehittyvien maiden kansalaisia kovin kourin.

Ruokakriisi näkyy meilläkin. Vuodenvaihteessa ruoan keskimääräinen hinta nousi yhdessä yössä lähes kuusi prosenttia.

EU-komissaari Mariann Fischer Boel on linjannut kiinnostavasti myös kehitysavun painopisteitä. Hän korosti, että ruokakriisin seurauksena kehitysavun painopiste on siirrettävä maatalouteen.

Tässä on ajateltavaa arvioitaessa Suomen uutta kehityspoliittista ohjelmaa. Viime vuoden lopussa julkaistu valtioneuvoston hyväksymä ohjelma ohittaa ruokakriisin maininnalla.

Uuden ohjelman painopisteitä ovat kauppapolitiikka, ympäristökysymykset ja Suomen metsäosaamisen vienti kehittyviin maihin. Maataloutta ei juuri mainita. On todennäköistä, että eskaloituva ruokakriisi pakottaa arvioimaan uudelleen sekä maatalouden että humanitaarisen avun merkityksen.

Vaikka Suomessa on merkittäviä välineitä hallita ruokakriisiä, se vaikuttaa tuntuvasti myös oman maamme köyhiin. Jo toukokuun alussa huomattiin, että ruoan hinnannousu on kasvattanut leipäjonoja myös Suomessa.

Auttajat ovat joutuneet toteamaan, että köyhien rahat eivät vain riitä. Muuan jonossa ollut on todennut, että ellei ruokapankkia olisi, hän joutuisi turvautumaan myymälävarkauksiin.

Asiantuntijat ovat todenneet yksimielisesti, että halvan ruoan aika on ohi. Tämä koskee sekä Eurooppaa että koko kansainvälistä yhteisöä.

Vaikka Eurooppa pystyy hallitsemaan parhaiten tilannetta, sekään ei voi globaaleille rakenteille mitään. Ruokakriisin taustalla ovat suuret rakenteelliset muutokset, jotka koskettavat koko ihmisyhteisöä.

Merkittävin ja kohtalokkain syy ruokakriisiin on ilmastonmuutos. Sen vaikutukset ovat vielä hämärän peitossa, mutta se vaikuttaa joka tapauksessa syvästi maihin, jotka ovat tähän asti olleet maailman vilja-aittoja.

Ilmastonmuutos saa ihmiset liikkeelle etsimään parempia tuotanto-olosuhteita. Tämä pahentaa entisestään kriisiä.

Ihmiskunnan on nopeasti löydettävä sekä uusi luontosuhde että uusi ruokasuhde. Molempia on sadan viime vuoden aikana määrittänyt vallankäyttö ja hallintapakko.

Ihminen on asettunut luonnon yläpuolelle. Lopputuloksena on kunnioittavan vuorovaikutuksen katoaminen suhteessa luontoon ja ruokaan.

Alkaneessa ruokakriisissä on ainakin yksi valopilkku. Se pakottaa meidät ottamaan vakavasti esi-isiemme vakaumukseen, että ruoka on Jumalan viljaa. Tämä ei ole enää nostalgiaa, vaan totista totta.

Kirjoittaja on Espoon hiippakunnan piispa.

Keskustelu

Taas ovat maailmanparantajat liikkeellä. Kehitysmaat eivät pysty ruokkimaan omaa väestöään enemmän huonon hallinnon takia kuin ilmastonmuutoksen takia.
Suomi ryhtyi kehittämään varmuusvarastoja sodan jälkeen juuri nykyisistä syistä. Varastointi on ollut vasemmiston ja vihdeiden mielestä epäekologista ja milloin mitäkin.
Suomen tulee huolehtia omavaraisuudesta. Pitää turvata omista raaka-aineista saatava moottoripolttoaine ja varmistaa Kemiran omistus kotimaisiin käsiin. Viljelijäväestön pysyvyys pitää taata kunnollisella elintasolla ja elintarviketeollisuuden pitää saada edullista kotimaista raaka-ainetta. NESTE tekemään puudiiseliä,Kemira kotimaisiin käsiin,Aluepolitiikka takaamaan ruuantuotantoketju,TYÖKALU on verotus ja koko eduskunnan halu toimia. Elintarvikkeita pitää tuottaa 5% yli oman tarpeen,siitä riittää apua muillekin.Ja kuluttajahinta pysyy kohtuullisena.

Edellinen kommentti oli täyttä asiaa. Mutta tämänhetkinen tuhlaus riipii sielua, kun kaupat siirtävät jokapäiväistä leipää suoraan roskikseen ja suuria määriä. Miten olisi mahdolista saada liikkeet luovuttamaan ylijäämänsä päivittäin köyhempien käyttöön? Mikä instanssi pystyisi saamaan aikaan kansalaisliikkeen asiasta? Pyysin saada ostaa omassa kaupassani pitkon poistettavien korista (saman päivän leima), mutta se ei käy, se siirretään roskikseen ja roskiksen ovet ovat lukitut. Eli näin meillä. Muutoinkin markettien leipävalikoimien runsauskin on tuhlausta, hyllyt notkuvat leipävuorista ja kuluttaja kulkee nenä nyrpässä, että mikähän kelpaisi. Ja jugurtteja ja juustoja ja…. sota-ajan elänyttä h ä v e t t ä ä moinen tuhlaus. Leipäviljasta polttoainetta? Vain ihminen pystyy moiseen järjettömyyteen. Eikö päättäjiimme voi enää mikään järki tehota? Globalisaatio, kilpailukyky ja muu jargoni ei lopu ennenkuin tulee tosi eteen. Ja se tosi saattaa ollakin lähempänä kuin uskomme. Vaikken olisi maailmanlopun saarnaaja, jo historia osoittaa miten ihmisen saattaa käydä ahneudessaan. Jos sittenkin järki voittaisi ja osaisimme valita menetelmät, aseet ja ennekaikkea todellisen tahdon selvittää tilannetta koko kansalle. Jotta meillä rauha vallitsisi ja loputon ahneus ja tuhlaus pystyttäisiin hillitsemään, mistä se viisasten kivi?

Toinen kauheus on loputon rakentaminen, jota kauppaketjut harjoittavat. Väkimäärä ei kasva, mummot eivät pääse matkan päähän marketteihin, lähikaupalla ei ole kilpailijaa, se voi ryöstää miten haluaa. Rakentaminen aisoihin ja nekin rahat yhä kalliimmalle ruualle. Siinä ehdotuksia, vaikka ovatkin asian vierestä, mutta liittyvät mielestäni sittenkin aiheeseen. Ruoka on Jumalan viljaa, sen kansat voisivat itselleen tehdä selväksi.

Sinänsä hyvä kolumni, mutta ruokakriisistä puhuttaessa ei pitäisi unohtaa sen yhtä keskeistä aiheuttajaa, käynnissä olevaa väestöräjähdystä. Haluamatta mitenkään vähätellä vääristyneen globaalin talouden osuutta ruokakriisiin, ongelmaa tuskin saadaan ratkaistua millään teknologialla tai politiikalla, ellei väestönkasvuun puututa tehokkaasti. Kulutuksen ja väestön hallitsematon kasvu on myös ilmastonmuutoksen taustalla.

Monet vaikutusvaltaiset tahot, kuten USAn nykyhallinto ja katolinen kirkko ovat tätä näkökulmaa vastaan; perhesuunnittelu ja ehkäisyvalistus ovat hävinneet kehitysavun asialistalta, etenkin jos niihin on liittynyt abortin salliminen. Toivottavasti Heikka ei jaa konservatiivisen uskonnollisuuden synnyttämää puutteellista maailmankuvaa edellä mainittujen kanssa. Olisi ollut toivottavaa, että hän olisi ilmaissut kantansa.

Hyvä että tämä keskustelu pohjautuu piispan puheen-vuoroon: näin on helpompi lähteä liikkeelle kaiken alusta ja pienen saarnan kautta edetä loppuratkaisuun, jossa ei ole miestä eikä naista, ei juutalaista eikä kreikkalaista, vaan..?
Heikka muistuttaa meitä jo unohdetusta ajatuksesta, että ruoka on Jumalan viljaa. Toisaalta voisi sanoa, että olemme täyttäneet joitakin Jumalan käskyjä turhankin hyvin. Raamatun ensimmäisesasä luvussahan meitä puhutel- laan näin: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi.” Lisäksi meitä kehotetaan ”vallitsemaan” erilaisia luonnonkuntia.
Nyt voi tietysti keskustella, joko tuon ensimmäisen käskyn täyttöönpano riittää, vai odotetaanko meiltä – fundamentalistisesti – myös kaikkien seisomapaikkojen tai ainakin makuupaikkojen täyttämistä. Silloin tosin muitten luonnonkuntien asema kävisi vielä tukalammaksi kuin nyt, mutta sitähän tuo alkukäskyn vallitsemis-kehotus ei kiellä.
Varmaankin sille, että selkeän käskyn päättäväinen noudattaminen on johtanut nykyisiin ongelmiin, on hyvä teologinen selitys. Itse hakisin selitystä ja ratkaisua ihmisen vapaasta tahdosta: olemme erilaisista käskyistä riippumatta sittenkin vapaita tekemään johtopäätöksiä ja toimintapäätöksiä oman harkinnan pohjalta. Tästä löytyy ratkaisu myös ekokatastrofin tulemiseen tai ainakin sen aikatauluun, sillä tuo tuleminen on vähän kuin käänteinen joulukalenteri: mitä vähemmän luukkujen täkyjä halajat ja omit, sitä loitommaksi siirtyy tuo loppunäytös.
Koska koko globaali kulttuurimme on mukana noitten täkyjen tuottamisessa ja kuluttamisessa, ei tietysti ruokakriisiäkään voi ratkaista erillisenä saarekkeena. Toisaalta: kaikkien osaongelmien paikallinenkin ratkaisu (ja -yrityskin) auttaa kalenterin päivien lisäämisessä, sillä yhden ihmisen aikaansaama sekunnin murto-osan jatkoaika voi porukan toimin kasvaa sellaiseksi aika-lisäksi, joka sittenkin muuttaa lopputuloksen. Ja tämän porukan kantajoukoksi riittää Minä ja Sinä, kaksi harkitsevaa vapaitten päätösten tekijää.
Ahneus on kehittyvän ekokatastrofin äiti, vallanhimo sen isä. Ruoan tuotannossa tämä tarkoittaa tuotannon alistamista bisnekselle: gmo-”jalostukselle”, lannoite- teollisuudelle, elintarviketeollisuudelle. Köyhissä ja rikkaissa maissa tämä alistus toimii eri tavalla, eikä se ohjelma, mikä sopii Suomelle, sovi välttämättä Bangladeshille. Mutta aina voimme toisiltamme oppia, niin
kuin sinä ja minä.
Suomesta minä haluan kehittää luomumaan. Biodynaamiset ja
luomutilat tarjoavat testattuja ratkaisuja ongelmiin, joita kaikki voihkimme (ja pidämme yllä). Ravinteitten tuhlaaminen, roskaruoan ryntäys, omavaraisuuden haihtuminen, vesien rehevöityminen, suurtuotannon haitat, eläinten hoidon etiikka, Itämeren kuoleminen.. Kun kokoan päivittäiset hankintani kaupan luomuhyllystä tai luomukaupasta tai läheiseltä luomutilalta, tervehdytän omaa ja ympäristön elämää. Jos meitä sattuu olemaan monta, tervehtyminen näkyy ja tuntuu laajemmin. Ehkä jopa globaalisti.
Ihminen on mestari suurentelemaan tarpeitaan – siihenhän nykyinen maapallon loppuunkuluttamisilmiö liittyy. Ravitsemus on kuitenkin eri juttu, sen suurentelusta tulee helposti oma terveysriski. Siksi esim. piispat voisivat näin ekokatastrofin torjumisohjelman alkutoimina
vaikuttaa ruoantuotannon irrottamiseksi bisneksestä, onhan muuan ateriatilanne koko kristillisyyden alku-lähteitä. Vähitellen kristilliset viljelijät oppisivat motivoitumaan työhönsä taas vanhalla tavalla: haluaisivat
hoitaa maata hyvin, jotta se tuottaisi ruokaa, jota he voisivat antaa tarvitseville; ja nämä taas kysyisivät, miten voivat rahalla tai nuuten auttaa viljelijöitä tuossa korvaamattomassa työssä.
Raamatullinen ajattelu luonnon alamaisuudesta ihmiselle
muuttuisi tietysti tässä kehityksessä uudenlaiseksi luontosuhteeksi, mutta ehkä tämä kerettiläisyys auttaisi meitä välttymään sananmukaiselta kadotukselta.

Ruoan hinnan nousu aiheuttaa vaikeuksia köyhille ihmisille ja maille. Heitä pitää auttaa vaikeiden vuosien yli. Tilanne olisi kuitenkin paljon vakavampi, jos ruoan hinta ei olisi lähtenyt nousuun. Pakkohan sen on enrgian hintaa seurata! Aina on valitettu, että kehitysmaan viljelijän ei kannata tuottaa, koska halpa tuontiruoka valloittaa markkinat. Nyt tuo aika on ohi ja kehitysmaan viljelijällä on insentiivi tuottaa. Lukekaa viime sunnuntain Wall Street Journalista Liberian presidentin haastattelu. Hän näkee nykytilanteen merkittävänä mahdollisuutena.
Maailmalla on kyky nostaa ruoantuotantoa ja korkeammat hinnat kannustavat siihen. Suuri kysymys on, miten tuotanto yli kaksinkertaistetaan vuoteen 2050 mennessä, niin kuin 9 mrd entistä ostovoimaisemman ihmisen ruokkimiseksi pitää tehdä, ympäristövaikutukset minimoiden. Ilman ympäristövaikutuksia se ei onnistu.
Ympäristön suhteen meillä on nyt kuitenkin liian monta liian tärkeää tavoitetta samaan aikaan. Joudutaan tekemään valintoja. Piispan kirjoitusta voi kommentoida muistuttamalla vanhasta totuudesta ”viljellen ja varjellen, kaataen ja kasvattaen”. Se on kestävä linja jatkossakin.

Kyllä taustalla on puhtaasti keinottelu ja pääomamarkkinoiden epävarmuus. Köyhiä, tyhmiä ja lapsia on helpointa huijata.

Ihmisen suurena viisautena ja ylivertaisuutena näkisin myös nämä pakettipelloista edelleen maksettavat tukiaiset.

Viljellen ja varjellen, kaataen ja kasvattaen, niinpä niin. Kyllä globaalin, biopolttoaineen, kestävän kehityksen, energian hinnannousun ja sen myötä myös leivänhinnan nousun, väestönkasvun, koko maailmaa syleilevän jargonin esittäjiä riittää. Mutta kuka välittää oman pesän likaavista haitoista? Köyhät köyhtyvät, rikkaat rikastuvat, senkin olemme kuulleet. Mutta mitä tekee rakas eduskuntamme, ei näe nenäänsä pidemmälle. Ketä se käyttää asiantuntijoinaan? Ikuisia virkamiehiään, jota laput silmillä puolustavat omaa hallinnonalaansa? Onko näitä viisaiksi mainittuja kuultu? Onhan meillä omasta takaa Euroopan viisaita. Antakaa heille puheenvuoro ja ennenkaikkea k u u l k a a heitä, ehkä heillä olisi jotakin sanottavaa, mikä vaikuttaisi OMAN MAAMME asiohin. Ehkä meillä sittenkin EU:n puristuksessa olisi jotakin tehtävissä itsekin. Kiltti EU-lapsi suomi ruotii toisarvoisia asioita, mutta jättää oman kansansa kenen tahansa armoille. Nousevat hinnat kurjistavat yksittäisiä talouksia meillä. Sitä ei kukaan huomaa. Istuu komiteaa jos toistakin tekemässä viisaita ehdotuksia. Mutta eikö jo näkyisi tuloksia? On työryhmä työryhmän päälle asetettu. Jos viinapuullon etiketti ja tulevan halvan virolaisen tupakan kaksikielinen varoitus ovat päivän puheenaiheita ulkomisterin tekstarien ja vaalirahoitussotkujen lisäksi, enpä paljoa odota moiselta poppoolta. Ja Fortumin Lilius vie vähäisetkin verotuottomme ryssän loputtomaan kitaan. Kuka sieltä on koskaan mitään hyvää saanut? Eräät tulivat häntä koipien välissä puumarkkinoilta, ja nyt annetaan m e i d ä n rahojemme valua Molokin kitaan. Antakaa nekin rahat meidän leipäjonossa nääntyville ja lopettakaa kauppaketjujen hullu rakentaminen. Eikö eduskunnallamme ole hampaita mihinkään? Mitä me tiedämme Lissabonin sopimuksesta? Emme mitään, siis tavallinen kansa. Voisihan sitä tieoa liruttaa tyhmälle kansallekin, kenties se jotakin ymmärtäisi, kun vaalitkin taas lähestyvät ja olisi hyvä tietää.
Siis maailman väestönkasvu, ilmastonmuutos, leivän ja energian hinnannousu, mitä m e niille voimme? Voimme vain hoitaa oman osamme taloutemme puitteissa, kuka minkin suuruisen. Ja pitää kättä nyrkissä omassa taskussamme, valta on suuremmilla. Hyvä on, että ainakin sanasto on hallussa.

Ruokakriisin syistä:
1) Ilmaston lämpeneminen, syinä mm. kasvava liikenne ja metsähakkuut
2) Kiinan ja Intian elintason nousu. Kasvava teollisuustuotanto ja liikenne lisäävät kasvihuonekaasuja ja tuhoavat ympäristöä.
3) Energian tarve. Kasvava teollisuustuotanto ja liikenne vaativat halpaa energiaa.
Kaikelle tälle yhteinen nimittäjä on hallitsematon väestönkasvu, ahnaat paisuvat miljoonat ja miljardit. Eläinkunnassa luonto palauttaa tasapainon, liiat kuolevat. Ihmiskunta voisi vaikuttaa siihen, ettei liikoja synny, ennen kuin maapallo on kaluttu tyhjiin. Ihmisen oikeus lisääntyä vaan on edelleen tabu. Kerran se on vaan myönnettävä, lieneekö jo liian myöhäistä!

Viljan ja polttoaineiden hinta nousee koko ajan.
Nyt pitää tehdä valtion päätökset, koska viljelijät tilaavat jo seuraavia siemenviljoja ja lannoitteita.
v2009 näemme ruokapulan koettelevan maita joiden hallinto on raunioina. Omavaraisuus pitää varmistaa.
Tämän vuoden sato saattaa olla huono ja joudumme syömään vrastoja jo nyt.