Hautamäki: Kohti luovaa tietämystaloutta

Profiilikuva
finanssikriisi
Teksti
SKnetin toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Talouskriisi on pinnalta katsoen finanssijärjestelmän kriisi, mutta syvemmältä katsoen kyse on suuresta siirtymästä teollisuusyhteiskunnista avoimeen innovaatiotalouteen, kirjoittaa tutkimusprofessori Antti Hautamäki puheenvuorossaan.

Yhdysvalloista alkanut finanssikriisi on nopeasti muuttunut globaaliksi talouskriisiksi, joka katkaisee pitkään jatkuneen talouskasvun ja lisää yritysten konkursseja ja työttömyyttä. Talouskriisin vakavuutta kuvaa valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) puhe “talouden talvisodasta”, johon on käyty elvytyksen keinoin. Korkoja on alennettu, yritysten rahoitusta tuetaan, julkisia rakennushankkeita aloitetaan ja kansalaisia kehotetaan kuluttamaan ja ostamaan kotimaisia tuotteita.

Elvytykseen on lähdetty ilman laajaa keskustelua talouskriisin perimmäisistä syistä. Perusteluna on viitattu John Maynard Keynesin talousteoriaan. Täystyöllisyyden turvaamiseksi Keynes (1883-1946) suositteli hallituksille lainanottamista ja alijäämäisiä budjetteja. Lainat kyllä kyettäisiin aikanaan maksamaan takaisin, kun talous elpyisi ja työllisyys paranisi. Kansantaloutta tarkastellaan irrallaan maailmantaloudesta olettaen, että valtio kykenee kontrolloimaan pääomaliikkeitä.

Nyt elämme avoimessa globaalissa taloudessa, jossa pääomaliikkeitä, esimerkiksi valuuttakauppaa ja suoria investointeja ulkomaille, ei voida valvoa samalla tavalla kuin suljetuissa kansantalouksissa. Elvytyksen tärkein tavoite on ymmärrettävästi estää työttömyyden lisääntyminen. Epäilemättä elvytystoimet parantavat työllisyyttä, mutta ne saattavat myös jäykistää työmarkkinoita, pönkittää kannattamattomia yrityksiä ja suunnata julkisia voimavaroja tuottamattomiin kohteisiin. Keynesiläinen elvytys saattaa ajaa meidät vielä syvempiin vaikeuksiin. Nyt olisi etsittävä elvytyskeinoja, jotka lähtevät talouden omasta kehitysdynamiikasta.

Avoimessa globaalissa taloudessa tuotannontekijät liikkuvat herkästi. Tuotantoa ei voida keinotekoisesti pitää yllä kannattamattomissa oloissa. Peruskysymys on, millaista taloudellista toimintaa täällä kannattaa harjoittaa. Metsäteollisuus on ollut kivijalkamme ja sen rinnalle on noussut sähkötekninen teollisuus. Globaalin talouden logiikka kuitenkin siirtää teollisen tuotannon alhaisten tuotantokustannusten ja kasvavien markkinoiden maihin.

Suomen kaltainen kehittynyt pieni talous voi menestyä vain panostamalla koulutukseen, tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä innovaatioihin. Vahvuutemme on korkea osaamisen taso. Ihmiset ovat keskeinen voimavaramme. Suomen taloudellinen tulevaisuus on siinä, että se kehittyy todelliseksi luovaksi tietämystaloudeksi.

Tietämystalouden rakenteet ovat hyvin toisenlaisia kuin nykyiset teolliset rakenteemme. Suurten yritysten rinnalla toimii runsaasti joustavia ja nopeasti reagoivia pieniä ja keskisuuria innovatiivisia yrityksiä. Yritykset verkottuvat ja luovat yhdessä innovaatioita. Teknologiateollisuuden rinnalla toimii vahvistuva palvelusektori. Myös luonnonvaroja osataan jalostaa uudentyyppisiksi tuotteiksi. Luovan talouden tunnusmerkki on kyky jatkuvaan uudistumiseen ilman pitkälle menevää ohjausta. Valtion rooli on ylläpitää koulutuksen ja tutkimus- ja kehitystoiminnan infrastruktuuria.

Periaatteessa nämä asiat tunnetaan, mutta akuutissa talouskriisissä reagoidaan lyhytjänteisesti. Yritysten rahoituksen turvaaminen tai rakennushankkeiden lisääminen eivät sinänsä uudista taloutta. Elvytyksen pitäisi nojautua talouden omaan dynamiikkaan ja tukea rakenteiden uudistumista.

Talouskriisi on pinnalta katsoen finanssijärjestelmän kriisi, mutta syvemmältä katsoen kyse on suuresta siirtymästä teollisuusyhteiskunnista avoimeen innovaatiotalouteen. Siirtymä on ollut käynnissä pitemmän aikaa, mutta vanhat rakenteet ovat vasta nyt murtumassa. Tästä murroksesta selviävät voittajina maat, jotka kykenevät muuntamaan kriisin uudistumisprosessiksi. Tämän tulisi olla Suomenkin elvytyksen varsinainen tavoite samalla, kun työllisyyttä tuetaan.

Teksti
Antti Hautamäki
SK 4/2009 (ilm. 23.1.2009)

Kirjoittaja on tutkimusprofessori Jyväskylän yliopistossa.