Hautamäki: Kohti luovaa tietämystaloutta

SKnetin toimitus
Mielipide 23.1.2009 09:26

Talouskriisi on pinnalta katsoen finanssijärjestelmän kriisi, mutta syvemmältä katsoen kyse on suuresta siirtymästä teollisuusyhteiskunnista avoimeen innovaatiotalouteen, kirjoittaa tutkimusprofessori Antti Hautamäki puheenvuorossaan.

Yhdysvalloista alkanut finanssikriisi on nopeasti muuttunut globaaliksi talouskriisiksi, joka katkaisee pitkään jatkuneen talouskasvun ja lisää yritysten konkursseja ja työttömyyttä. Talouskriisin vakavuutta kuvaa valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) puhe ”talouden talvisodasta”, johon on käyty elvytyksen keinoin. Korkoja on alennettu, yritysten rahoitusta tuetaan, julkisia rakennushankkeita aloitetaan ja kansalaisia kehotetaan kuluttamaan ja ostamaan kotimaisia tuotteita.

Elvytykseen on lähdetty ilman laajaa keskustelua talouskriisin perimmäisistä syistä. Perusteluna on viitattu John Maynard Keynesin talousteoriaan. Täystyöllisyyden turvaamiseksi Keynes (1883-1946) suositteli hallituksille lainanottamista ja alijäämäisiä budjetteja. Lainat kyllä kyettäisiin aikanaan maksamaan takaisin, kun talous elpyisi ja työllisyys paranisi. Kansantaloutta tarkastellaan irrallaan maailmantaloudesta olettaen, että valtio kykenee kontrolloimaan pääomaliikkeitä.

Nyt elämme avoimessa globaalissa taloudessa, jossa pääomaliikkeitä, esimerkiksi valuuttakauppaa ja suoria investointeja ulkomaille, ei voida valvoa samalla tavalla kuin suljetuissa kansantalouksissa. Elvytyksen tärkein tavoite on ymmärrettävästi estää työttömyyden lisääntyminen. Epäilemättä elvytystoimet parantavat työllisyyttä, mutta ne saattavat myös jäykistää työmarkkinoita, pönkittää kannattamattomia yrityksiä ja suunnata julkisia voimavaroja tuottamattomiin kohteisiin. Keynesiläinen elvytys saattaa ajaa meidät vielä syvempiin vaikeuksiin. Nyt olisi etsittävä elvytyskeinoja, jotka lähtevät talouden omasta kehitysdynamiikasta.

Avoimessa globaalissa taloudessa tuotannontekijät liikkuvat herkästi. Tuotantoa ei voida keinotekoisesti pitää yllä kannattamattomissa oloissa. Peruskysymys on, millaista taloudellista toimintaa täällä kannattaa harjoittaa. Metsäteollisuus on ollut kivijalkamme ja sen rinnalle on noussut sähkötekninen teollisuus. Globaalin talouden logiikka kuitenkin siirtää teollisen tuotannon alhaisten tuotantokustannusten ja kasvavien markkinoiden maihin.

Suomen kaltainen kehittynyt pieni talous voi menestyä vain panostamalla koulutukseen, tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä innovaatioihin. Vahvuutemme on korkea osaamisen taso. Ihmiset ovat keskeinen voimavaramme. Suomen taloudellinen tulevaisuus on siinä, että se kehittyy todelliseksi luovaksi tietämystaloudeksi.

Tietämystalouden rakenteet ovat hyvin toisenlaisia kuin nykyiset teolliset rakenteemme. Suurten yritysten rinnalla toimii runsaasti joustavia ja nopeasti reagoivia pieniä ja keskisuuria innovatiivisia yrityksiä. Yritykset verkottuvat ja luovat yhdessä innovaatioita. Teknologiateollisuuden rinnalla toimii vahvistuva palvelusektori. Myös luonnonvaroja osataan jalostaa uudentyyppisiksi tuotteiksi. Luovan talouden tunnusmerkki on kyky jatkuvaan uudistumiseen ilman pitkälle menevää ohjausta. Valtion rooli on ylläpitää koulutuksen ja tutkimus- ja kehitystoiminnan infrastruktuuria.

Periaatteessa nämä asiat tunnetaan, mutta akuutissa talouskriisissä reagoidaan lyhytjänteisesti. Yritysten rahoituksen turvaaminen tai rakennushankkeiden lisääminen eivät sinänsä uudista taloutta. Elvytyksen pitäisi nojautua talouden omaan dynamiikkaan ja tukea rakenteiden uudistumista.

Talouskriisi on pinnalta katsoen finanssijärjestelmän kriisi, mutta syvemmältä katsoen kyse on suuresta siirtymästä teollisuusyhteiskunnista avoimeen innovaatiotalouteen. Siirtymä on ollut käynnissä pitemmän aikaa, mutta vanhat rakenteet ovat vasta nyt murtumassa. Tästä murroksesta selviävät voittajina maat, jotka kykenevät muuntamaan kriisin uudistumisprosessiksi. Tämän tulisi olla Suomenkin elvytyksen varsinainen tavoite samalla, kun työllisyyttä tuetaan.

Teksti
Antti Hautamäki
SK 4/2009 (ilm. 23.1.2009)

Kirjoittaja on tutkimusprofessori Jyväskylän yliopistossa.

Keskustelu

Keynesiläiselvytys vaikuttaa nopeasti!

Professori Hautamäki on aivan oikeilla linjoilla korostaessaan talouden oman dynamiikan ja rakenteiden uudistamisen merkitystä elvytyspolitiikassa. Mutta ne vaikuttavat kovin hitaasti.
Nyt ongelmana kuitenkin on kriisin synnyn nopeus ja sen laajuus. Rinnalle tarvitaan ensivaiheessa siis vastaavasti nopeaa elvytystä keynesiläiseen malliin, julkisia investointeja oikein kohdennettuina, sudenkuoppia välttäen ja tarvittaessa käyttäen niitten velkarahoitusta. Tähän Suomella on myös varaa, koska julkisen talouden tasapainon ennakoidaan pysyvän pitkälti positiivisena.
Kannatta myös muistaa, että rahapolitiikan keinot elvyttäjinä ovat nopeasti supistumassa nollakorkoa lähestyttäessä. Siksi budjettielvytyksellä on oleva keskeinen sija. Ei siis unohdeta ja väheksytä Keynesin opeja!

Hieno artikkeli Antti Hautamäki!

Meidän on muutettava toimintatapoja ja mahdollisesti myös rakenteita. Olisi ollut hyvä muuttaa jo kauan sitten, mutta nyt olemme vaiheessa ”itket ja muutat”.

Suurin muutoskohde on mielestäni poliittisen ja byrokraattisen päätöksenteon ja toimivallan muuttaminen siten, että julkinen valta siirtyy yhä selvemmin markkinoiden ylläpitäjän rooliin, pois markkinapelaajan roolista.

Valitettavasti poliitikot ja byrokraatit ovat nähneet kriisissä tilaisuuden oman asemansa pönkittämiseen, ja näyttävät toimivan päinvastaiseen suuntaan.

Julkisuudessa esitetyt puheenvuorot ovat eniten hokeneet sitä, kuinka markkinatalous epäonnistui. Mielestäni suurin epäonnistuja oli kuitenkin julkinen valta. Se ei nousukauden aikana malttanut hoitaa epäseksikästä perustehtäväänsä kunnolla, vaan pyrki markkinatoimijaksi.

Esimerkiksi voi ottaa vaikka suomalaisen version PPP-projekteista, joissa julkisorganisaatiot tavoittelivat entistä itsenäisempää markkinatoimijan asemaa luopumatta silti julkisorganisaation suomista eduista. Siten PPP-projektien rahoitusta ihan vakavasti harkittiin hoidettavan yksityisiltä saaduilla lainoilla, samalla kun projektien kysyntäriski jäi veronmaksajien harteille ja päätöksenteko ohitti sen ohuenkin jäljelläolevan poliittisen kontrollin.

Ainahan meillä on ollut tapana, että tarpeellisten uudistusten kanssa odotellaan kriisiin saakka, ja sitten muutos perustellaan kansalle tyyliin ”oli pakko ulkoisen uhan vuoksi”.

Nyt on vain vaarana, että rahat työnnetään pikaelvytyksen nimissä vanhoihin kaivoihin. Talouselämämme tilauskannan ja toimeliaisuuden nopeasta muutoksista voisi kuitenkin myös päätellä, että elinkeinoelämämme on jo omaksunut joitakin informaatioyhteiskunnan toimintatapoja, eikä enää tuota epäkuranttia tavaraa varastoon. Ehkä talouselämämme ei siten tarvitse vanhan mallista elvytystäkään, vaan skarpimpaa julkista sektoria, joka hoitaa oman ja vain oman leiviskänsä, mutta huolella. Siihen leiviskään kuuluu jälkiteollisen markkinatalouden toimintalogiikan ymmärtäminen ja ymmärtämiseen perustuva säätely. Siihen kuuluu myös sen tosiasian myöntäminen, että suurin osa innovaatioista tulee yksityiseltä sektorilta, jonka kuuluukin kokeilla ja yrittää uusia asioita. Joten markkinoiden moraalista huolehtiminen ulkoisen kontrollin avulla kuuluu julkiselle sektorille. Eikä se tarkoita hurskastelevaa yleispyöreää puhetta moraalista ja etiikasta, vaan viisasta ja asioita ymmärtävää säätelymekanismin jatkuvaa parannusta. Juuri sitä epäseksikästä toimintaa, jonka kunnolla hoitamiseen julkiset organisaatiot tarvitsevat toimintatapojen ja luultavasti myös rakenteiden muutosta.

Ei liene tässä maassa itseään kunnioittavaa asiantuntijaa ilman strategiaa innovaatio-mantroineen.Totisesti, yhtä verbaaliakrobatiaa. Ja totisesti: ei tule takkia, tuleeko edes tuluskukkaroa, tällä olkoon sitten vaikka konservatiivisella vetkutuksella.
Suuren suurta talousoppia ei tarvita ymmärtämään, että koulut, sairaalat, tietkin – kaikki mitä tulevina vuosina joka tapauksessa tarvitaan – on viisasta rakentaa nyt vaikka kuinka velaksi ja pitää samalla talous käynnissä. Kirjallisuuden maisteri Kalevi Sorsa osasi taloustieteensä paremmin kuin nykyiset valtiotieteen ja kansantalouden kurssit käyneet maisterit hallituksessa.
Eivät ne ole vastakohtia nämä infrastruktuurin huoltamiset, fyysiset ja henkiset, yhtäältä koulutus ja toisaalta kaiken kattavat innovaatiot. Ei vain synny innovaatioita ilman osaamisen edellytyksiä, ei opettajia ja hoitajia lomauttamalla.
On epäisänmaallista olla tekemättä mitään sen takia, ettei tekisi virheitä. Iso Saksa elvyttää 70 miljardilla. Suomen mittakaavassa se tarkoittaa viittä miljardia, ja meillä pohditaan ihan tosissaan, että 100-200 miljoonaa pitäisi laittaa likoon.

Meillä on liikaa akateemisia 0-työläisiä. Miten heille voitaisiin järjestää todellista tuottavaa työtä ? Tämäkin artikkeli on vain verbaali-akrobatiaa jos sitäkään !

Ihmettelen tuota ”osaamis”-mantraa. Eikö tuo tietämyskin voi syntyä aivan missä osassa maapalloa tahansa, Ei kai meillä Suomessa ole mitään monopolia tuohon osaamiseen. Eikö tuossakin ole etusija väkirikkailla mailla, joiden ei lisäksi tarvitse maksaa noille osaajille edes isoa palkkaa. Ei kai noiden osaamis-mantran hokijoiden isällä asu pieni nationalisti tai rasisti?

Professori Hautamäki sivuuttaa muutoin asiallisesa puheenvuorossaan sen,että finanssikriisi on todella syvä;koko globaali finanssisysteemi on romahtanut. Tarvitaan uusia säätelyjärjestelmiä. Hautamäen tulisi paremmin tuoda esille se,että valtiot ovat tulleet pelastamaan markkinataloutta,jonka oma dynamiikka ei ole toiminut oikein,vaan luonut globaalin taantuman,jonka seurausvaikutukset ovat vielä näkemättä. Finanssikriisin irrottaminen konservatiivisesta poliittisesta ajattelumallista ei ole mahdollista,koska nimenomaan säätelemättömät finanssimarkkinat ovat väistyneen George W. Bushin hallinnon luomus. Kokoomus edustaa Suomessa konservatismia.Miten muutoin on selitettävissä aikansa kestänyt elvytysvitkuttelu ja vaikkapa kokoomuspoliitikkojen vahva asema suomalaisten finanssi-instituutioiden lobbareina ja niiden jakaman vaalirahan päävastaanottajina.