Hallitus tarvitsee myös väkipakkoa, uudistuksia on tehtävä

Hallituksen on ajettava myös uudistuksia, joista ei päästä yhteisymmärrykseen, kirjoittaa Juhana Vartiainen.
Juhana Vartiainen
Mielipide 27.2.2015 04:30

Jos palkansaajat ovat jostain asiasta eri mieltä Stubbin kanssa, onko aina niin, että Stubb – sekä Elinkeinoelämän keskusliitto tai Suomen Yrittäjät – on lähtökohtaisesti oikeassa ja palkansaajat väärässä”. Näin kyselee pääministeri Alexander Stubbin (kok) konsensuskritiikkiä kyseenalaistava Helsing…

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Keskustelu

Hämmennystä herättää, että Suomen palkkatasosta ollaan asiantuntijapiireissä erimielisiä. Vastoin Vartiaisen käsitystä, palkkatason todetaan myös olevan kilpailukykyinen, mutta todellisen ongelman muodostavat korkeat sivukulut. Niihin ammattiyhdistykset eivät voi vaikuttaa, koska ne ovat hallituksen tontilla.

Suomen kansantalous on täysin viennistä riippuvainen. Rahaliiton aikana viennin kehitys on ollut jokseenkin surkeata, eikä vientiä saada enää vetämään valuutan ulkoista arvoa muuttamalla. Se oli nopea tie, mutta sisäisen devalvaation toteuttaminen, eli kustannustason alentaminen on hidas ja kivulias prosessi, johon Suomella ei ole ollut valmiutta eikä tahtotilaa.