Katso peiliin
Kun maailma keväällä suljettiin, ensimmäinen tilannekuva esitti rivissä seisovia valtioneuvoston jäseniä, joiden sivuilla lepattivat viittomakielen tulkit. Muistan hihkaisseeni, kun näin tulkkien vuoronvaihdon lennossa. Tunsin historian siipien havinaa.
Pian kiinnostus suoriin lähetyksiin laantui. Viikon päästä poikani kuittasi iltauutisten ohi kävellessään, että nykyään kaikkien täytyy joka ilta saada nähdä rivi ihmisiä, jotka lausuvat ne luvut, joiden verran maailmanloppu on tänään lähempänä kuin eilen.
Median täyttivät kuvat kodeista. Arkisiksi järjestellyt kuvat viehättivät, toisten elämän tirkistely viihdytti. Mutta haukatut voileivät, pölyiset ikkunat, jumppapallot, takkuiset päät ja sohvannurkkien ihmiskasat alkoivat pian kaikki näyttää samalta. Mitä ne tietenkin olivatkin. Ihmisten uuvuttava tavallisuus ja järkyttävä samanlaisuus aiheuttivat outoa pahoinvointia.
Pitäisikö työnantajan maksaa etätyöläisen vuokra? – Korona-etätyöt herättivät kysymyksiä työnantajan vastuusta
Lähestyvä influenssakausi mietityttää testaajia – ”Jos kaikki flunssat pitäisi testata, siihen ei mikään kapasiteetti riitä”
Korona sai meidät pelkäämään paikkoja, joihin muut ovat koskeneet – Nyt yritykset tuottavat kilvan maailmaa, joka olisi puhtaampi
