Eurooppalaisempi Saksa, saksalaisempi Eurooppa?

Mielipide 19.2.2012 09:01
Kirjoittaja on ministeri

Puhutteko saksaa, rouva Urpilainen, kysyi saksalaisen Die Zeitin toimittaja marraskuussa valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselta. ”Jonkin verran. Olen opiskellut Wienissä.” Siihen haastattelija: ”Se on teille etu, sillä Euroopasta näyttää olevan tulossa yhä vain saksalaisempi.”

Tämä ei ehkä vaikuta muistiin merkitsemisen arvoiselta. Mutta se on sitä. Vielä Thomas Mann toivoi näkevänsä eurooppalaisen Saksan. Nyt Die Zeitin toimittaja uumoilee saksalaisempaa Eurooppaa. Niin vastakkaisilta kuin nämä lausumat tuntuvatkin, kummassakin on jotain olennaista totuudesta.

Euroopan yhdentyminen on ollut pitkälti Ranskan ja Saksan yhteinen projekti. Ranskan ulkoministeri Robert Schuman esitti idean vuonna 1950. Nyt EU on 27 valtion unioni, mutta ytimenä on edelleen Ranskan ja Saksan liitto.

Hyvin kauan Saksa oli Ranskan politiikan vaitonainen tukija. Se suostui maksamaan yhdentymisen kustannuksista enemmän kuin oman osansa eräänlaisena hyvityksenä Hitlerin kauden synneistä.

Ranska ei ujostellut omia johtoroolia. Italialla taas ei ollut voimaa korostaa asemaansa, sillä se oli sekä köyhempi että poliittisesti heikompi kuin Ranska. Kenttä jäi ranskalaisten haltuun.

Vielä liittokansleri Helmuth Kohl saattoi sanoa: ”Kun saksalainen ja ranskalainen tulevat samaan aikaan ovelle, tietysti me annamme ranskalaisen mennä edeltä.” Nyt olisi hyvä, jos huoneeseen johtaisi kaksi eri ovea.

Saksalaisten omanarvontunnon palaamisen ei pitäisi olla yllätys. Pieniä merkkejä on nähty jo vuosien ajan. Sille on hyvät perusteet.

Saksalaiset jälleenrakensivat maansa nopeasti ja tehokkaasti. Sen jälkeen nostettiin vielä Itä-Saksa taloudellisesti jaloilleen. Viime vuosikymmenellä saksalaiset tekivät sen, mistä muualla Euroopassa vain puhutaan: he panivat oman taloutensa järjestykseen. Kuuri oli kova, mutta sen tulokset ovat erinomaiset. Saksan talous on nyt Euroopan tervein tai ainakin voimakkain.

Euroopan unioni soveltuu hyvin näyttämöksi, jolla Saksa hakee itselleen mittojensa mukaista roolia. Ei rehvastellen, ei muita loukaten, mutta oman arvonsa tuntien.

Tämän tunnustaminen näyttää olevan vaikeaa. Erityisen vaikeaa siitä tulee, kun Saksa luennoi – sormi pystyssä – hyvän taloudenpidon oppejaan ja tiukentaa kukkaronsa nyörejä. Samalla Saksassa unohdetaan helposti se, että maailman vientimestaruuden saavuttamien on edellyttänyt muiden suurta tuontia. Usein Saksan rahoittamana.

Kun näin syntyneet velat nyt ylittävät velallisten maksukyvyn, ovat saksalaispankit vaarassa. Kreikkalaisesta näkökulmasta ne kymmenet, jopa sadat miljardit eurot, joita Euroopan unionin maksukykyiset jäsenet hampaat irvessä keräävät ovat saksalaispankkien pelastusrahoja. Se herättää katkeruutta, kun tarjolla on vain laskeva elintaso, entistä heikommat palvelut ja korkeammat verot.

Kaiken takana on Euroopan unionin ja rahaunionin pelastaminen. Saksalla ei ole varaa antaa sen sortua. Ilman euroa Saksa joutuisi palaamaan D-markkaan, jota tosin moni saksalainen toivookin. Ajattelematta sitä, että se merkitsisi Saksalle niin kallista valuuttaa, että asiakkaat eivät siitä selviytyisi. Viennin varassa olevalle maalle se olisi kauhistus.

Yhtä hyvä on poliittinenkin syy. Liittokansleri Angela Merkel vakuuttaa, että jos eurosta luovutaan, koko EU on hajoamisvaarassa. Jos niin kävisi se ei olisi Saksalle pelkkä arvovaltatappio. Saksa on nyt löytänyt paikkansa eurooppalaisen yhteisön rakentavana jäsenenä. Mikä olisi sen paikka ilman Euroopan unionia?

Kysymys on niin vakava, etteivät sitä uskalla esittää saksalaiset eivätkä muutkaan. EU saattaa tulla jonkin verran saksalaisemmaksi jos Saksasta tulee entistäkin eurooppalaisempi. Se voisi olla kaikkien kannalta parasta.