© OUTI KAINIEMI

Eurooppa ei hyödy hylkiöstä

On saavutus, että Venäjän jäsenyys jatkuu Euroopan neuvostossa.

Näkökulma 31.05.2019 06:00
Hanna Ojanen
avatar - 'Hanna Ojanen

Suomen puheenjohtajuus Euroopan neuvostossa päättyi yhdessä suhteessa hyvin: Venäjä ei ainakaan vielä eronnut eikä sitä erotettu järjestöstä. Venäjän jäsenyyden jatkuminen on Suomen ja usean muun maan näkemyksen mukaan tarpeellista.

On samalla harmi, että kysymys Venäjästä saattoi viedä pääosan järjestön Suomessa saamasta huomiosta.

Harmi myös olisi, jos Suomen kiinnostus ja tarmo edistää järjestön asioita nyt vähenisi, kun se voi huoahtaa pelkkänä rivijäsenenä – ja kun seuraava puheenjohtajuuskin on jo ovella, nyt Euroopan unionissa.

Euroopan neuvostoa ei kannattaisi Suomessa unohtaa. Pikemminkin tarvittaisiin entistä suurempaa valppautta ja toimintavalmiutta.

Tarve demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolustamiselle Euroopassa on nyt suuri – niin kuin 1940-luvun lopulla, kun järjestö perustettiin.

Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan dosentti, jonka erityisalaa on eurooppalainen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka.

Sisältö