Euroopalla on kaikkein puhtaimmat arvot – ainakin juhlapuheissa

NÄKÖKULMA: Joskus unohtuu, ettei EU tällaiseksi hymypatsaaksi syntynyt, kirjoittaa Hanna Ojanen

Profiilikuva
arvokeskustelu
Teksti
Hanna Ojanen
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Harvoin on sopivia tilaisuuksia puhua arvoista, sellaisia, joissa puhe ei mene ylisanoiksi vaan tuntuu yhdistävän kuulijoita, ehkä inspiroivankin.

Saksan entisen liittokanslerin Helmut Kohlin juhlallisen vakava eurooppalainen muistotilaisuus Strasbourgissa oli tällainen. Euroopan parlamentin puhemies Antonio Tajani puhui vapaudesta, demokratiasta, ihmisarvosta, rauhasta, hyvinvoinnista, turvallisuudesta ja oikeudesta, mutta myös yhdentymisestä ja rajojen avaamisesta.

Puheissa tuli esiin se, mikä yhdistää, mitä arvostetaan ja mitä tavoitellaan, samalla kun puhuttiin arvostavasti ja kunnioittavasti yhden ihmisen elämäntyöstä Euroopan hyväksi.

 

Aina ei puhe eurooppalaisista arvoista onnistu yhtä hyvin. EU:sta puhuttaessa arvot kuulostavat usein epämääräiseltä hymistelyltä.

EU:ta on helppo ivata, milloin siitä, että se on jonkinlainen paremman puutteessa -arvotoimija, joka vetoaa arvoihin kun mitään kunnollista kättä pidempää ei ole käytettävissä, milloin arvopuheen uskottavuusvajeesta, siitä, että puhetta riittää mutta toiminta ei sitä vastaa.

Toisinaan näyttää siltä, kuin EU haluaisi erottua muista jotenkin hyveellisenä toimijana, joka, toisin kuin muut, ei aja omia etujaan.

Sellaisena, jonka tavoitteissa ei ole moittimista, eikä myöskään keinoissa päästä niihin, ja sellaisena, joka toimii aina yhteisten sääntöjen mukaan.

Normatiivisesta vallasta kirjoittanut tutkija Ian Manners näkee, että rauha, vapaus, demokratia, ylikansallinen oikeusvaltiollisuus ja ihmisoikeudet ovatkin juuri EU:n toimintaa ohjaavia normeja tai periaatteita. Niitä voivat myös olla yhteiskunnallinen solidaarisuus, syrjinnän estäminen, kestävä kehitys ja hyvä hallinto.

EU:n uskottavuus on koetuksella.

Arvotkin voivat olla etuja tai intressejä.

EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan edustaja Federiga Mogherini linjaa, että EU:n etu on edistää arvojaan maailmassa. Arvot sisältyvät intresseihin: rauha ja turvallisuus, vauraus, demokratia ja sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys ovat elintärkeitä intressejä ulkosuhteiden taustalla.

Uskottavuus on kuitenkin koetuksella, jos EU korostaa näitä arvoja ja edellyttää niitä muilta samalla kun EU:n sisällä toimitaan toisin.

Kun vaikkapa ilmaisunvapaus ja demokratia ovat EU:hun mielivien maiden jäsenyyskriteerejä, näyttää hyvin oudolta, jos EU:n jäsenmaat näistä laistavat, tai katsovat, ettei EU:n pitäisi puuttua jäsenmaiden demokratian tilaan.

Näin voi kuitenkin käydä, kun EU-vastaisuus on saanut rinnalleen demokratia- ja oikeusvaltiovastaisuutta.

Joskus myös unohtuu, ettei EU tällaiseksi hymypatsaaksi syntynyt.

Euroopan yhdentymisen alkuaikojen määräävä arvo oli talous. Rooman sopimuksessa vuodelta 1957 mainitaan toki rauhan ja vapauden puolustaminen; 1980-luvun jälkipuolella mukaan tulivat demokratia ja perusoikeudet.

Yksi arvopuheen sudenkuoppa on sekin, että EU omii arvot itselleen tai kutsuu eurooppalaisiksi sellaisia arvoja, jotka muillekin ovat tärkeitä.

Kysymys siitä, ovatko eurooppalaiset arvot ensisijaisesti eurooppalaisia yhdistäviä vai muista erottavia, vai ovatko ne eurooppalaisia muihin yhdistäviä, on visainen.

 

Yhteisiä arvoja kuulee usein korostettavan yhteistyön edellytyksenä.

Kun Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk tapasi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin, hän muistutti, että EU:n ja Yhdysvaltain pitäisi puolustaa yhteisiä ”läntisiä” arvoja – vapautta, ihmisoikeuksia ja ihmisarvon kunnioitusta – pikemminkin kuin omia etujaan.

Yhdysvaltain ja Euroopan arvot eivät välttämättä ole yhtenevät.

Brittianalyytikko Charles Grant katsoi vuonna 2007, että Yhdysvaltoihin verrattuna Eurooppa on maallistuneempi ja liberaalimpi. Erottavia tekijöitä olivat myös eurooppalainen sääntöihin perustuvan kansainvälisen järjestyksen ja vahvojen kansainvälisten instituutioiden korostaminen.

On kuitenkin hyvä, ettei arvopuhe tästä hiljene.

Mutta haittaavatko arvoerot sitten todella?

Niistä voidaan kyllä ehdoin tahdoin tehdä ongelma ja rakentaa vastakkaisuutta. Niillä voi painostaa tai kiristää. Uusi ilmiö näyttääkin olevan jonkinlainen arvomuurin pystytys Euroopan rajalle.

Helsingin Sanomat raportoi tammikuussa lehdistötapaamisesta, jossa Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov puhui nyky-Euroopan arvoista ja niiden ”viennistä” ongelmana. Ne olisivat jopa Ukrainan kriisin ja Syyrian sodan taustalla.

Nyky-Eurooppa on hänestä ”jälkikristillinen” tai kristillisestä arvomaailmasta erkaantunut, kaiken salliva; sitä kuvastavat liberaali ehdottomuus, individualismi ja messianismi eli arvojen tuputtaminen ja moralisointi.

UPI:n tutkija Veera Laine on kirjoittanut, että Venäjä puolestaan korostaa sitäkin ahkerammin perinteisiä, konservatiivisia arvoja – perhettä, isänmaallisuutta, autoritaarisuutta, moraalista ylemmyyttä ja enemmistön auktoriteettia. Uskonnollisuus ja eettisyys toistuvat puheissa, joilla rakennetaan kansallistunnetta ja erottaudutaan tarkoituksella muista, erityisesti Euroopasta.

Arvopuheen riskit näyttävät kasvavan. On kuitenkin hyvä, ettei arvopuhe tästä hiljene.

Jo EU:n kansalaistenkin kannalta on tärkeää, että EU pitää kiinni demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Jos jäsenvaltiot niistä vieraantuisivat tai laiminlöisivät niiden ylläpidon, tarvitaan EU:ta toden teolla valtioiden yläpuolisena tahona niitä vaalimaan.


Hanna Ojanen.

Kirjoittaja Hann Ojanen on Jean Monnet -professori Tampereen yliopistossa.