Etäisyys kansaan on EU:n ongelma

Laimea äänestysinto osoittaa, etteivät eurooppalaiset ole kiinnostuneita EU:sta, mutta se ei ole äänestäjän syy.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Peruslinja ja valta pysyvät EU:ssa maltillisten poliittisten voimien hallussa, vaikka ääriryhmät voittivat eurovaalit Ranskassa, Britanniassa ja Tanskassa ja etenivät muuallakin. Äärioikeiston ja -vasemmiston osallistuminen demokratian prosessiin on tärkeää: äänestyslippu korvaa polttopullon. Kannatus on viesti kansalta, jota aate ei kiinnosta – se edellyttää EU:lta käytännön tekoja.

Matala äänestysprosentti osoittaa, ettei europarlamentti kiinnosta suuria joukkoja, vaikka parlamentin valta kasvaa vähitellen ja päätökset koskettavat myös jokaista eurooppalaista ihmistä. Suuri kansa ei edes tiedä, mistä europarlamentissa päätetään.

Uudelleenvalittu euroedustaja Liisa Jaakonsaari (sd) vetosi vaalivalvojaisissa, että tulevina vuosina puhuttaisiin nykyistä enemmän Euroopan parlamentin työstä ja päätöksistä. Hän velvoitti tähän sekä valittuja edustajia että mediaa. Kehotus EU:n seuraamiseen on aiheellinen, vaikka media elää säästöliekillä.

 

Eurokriisi on ollut otsikoissa, kuten sitä seurannut 26 miljoonan eurooppalaisen työttömyys. Kriisi koskettaa jokaista, vaikka eri tavoin. Kreikkalaiselle kyse on ollut hengissä säilymisestä, suomalainen selviytyy paremmin työn loppuessa. Kansalaiset ovat kokeneet, ettei EU ole kyennyt auttamaan arjen murheissa, vaan on ollut jopa syypää vaikeuksiin. Ongelmien monimutkaisuudesta ei päästä, mutta europäättäjien on kyettävä viestimään äänestäjille nykyistä paremmin omasta työstään, politiikasta. Rkp:n kiertokirjeet kannattajille ovat pieni, mutta tärkeä alku.