Elina Lepomäki: ”Verotus ei karkota ihmisiä vaan työpaikkoja”

Ihmiset liikkuvat herkemmin työn kuin suotuisan verotuksen perässä.
Elina Lepomäki
Mielipide 17.9.2015 14:28

Jyrkkää progressiota ja korkeaa ylimpien palkkaluokkien ansiotuloverotusta on poliittisesti helppo puolustaa. Heiltä, joilla on, on moraalisesti perustellumpaa ottaa kuin heiltä, joilla ei ole. Näin sen pitää ollakin. Hyvin ansaitsevat rahoittavat jo nyt julkisia menoja suhteellisesti eniten. Yleisradion selvityksen mukaan ainoastaan kolme ylintä tulokymmenystä maksaa enemmän veroja kuin saa tulonsiirtoina. Kannattaako ruuvia yhä kiristää?

Ihmiset muuttavat verojen perässä tai niiden johdosta huomattavasti vähemmän kuin julkinen keskustelu antaa ymmärtää. Yhdysvalloissa tutkittiin miljonäärien muuttoliikettä metropolialueen sisällä korkeamman veroasteen käyttöönoton jälkeen (Young ja Vamer 2011). Jotkin korkeimmin ansaitsevat palkansaajaryhmät muuttivat veron seurauksena hanakammin toisen osavaltion puolelle, mutta kaiken kaikkiaan oli verotuksen aikaansaama muuttoliike lähes kokonaan tilastollisesti merkityksetöntä. Sama johtopäätös löytyy myös toisesta yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, jossa verojen vaikutusta muuttoliikkeeseen tutkittiin eri tuloluokissa (Coomes ja Hoyt 2007).

 

Ihmiset liikkuvat työn perässä herkemmin kuin suotuisan verotuksen, mutta Euroopassa tuo liikkuvuus on huomattavasti vähäisempää kuin Yhdysvalloissa. Verotuksella on keskeinen vaikutus työpaikkojen syntyyn. Työn kustannus koostuu palkan lisäksi lakisääteisistä veroluonteisista maksuista sekä työhön kohdistuvasta verotuksesta. OECD:n mukaan Suomen työn verokiila on keskipalkkaisella henkilöllä paitsi kansainvälistä, myös pohjoismaista kärkeä (43,9 %) ja hyvätuloisilla toiseksi korkein Ruotsin jälkeen.

Verotuksen ja sen progression on havaittu pienentävän työn tarjontaa liikuttaessa tulotasolta toiselle, mikä heikentää kansantalouden tuottopotentiaalia (Gentry ja Hubbard 2004). Tanskalaisessa tutkimuksessa (Kreiner ym. 2014) johtopäätös on sama. Pohjoismaiseen aineistoon pohjaava tutkimus osoittaa, että korkeat rajaveroasteet heikentävät työvoiman tehokasta kohdentumista ja haittaavat työllisyyttä.

 

Yksinkertaistaen voi sanoa, että erityisesti alhaisen muuttoliikkeen oloissa eivät verojen perässä muuta työntekijät, vaan työpaikat. Työn verotuksen haittavaikutukset ovat erilaisia pieni- ja suurituloisilla. Aalto-yliopiston professorin Heikki Niskakankaan mukaan pienituloisilla työn vastaanottamisen kynnys kasvaa, kun taas suurempituloisten kohdalla verotuksella on yhteys tuottavuuden parantamiseen. Globaaleilla markkinoilla on avainhenkilöiden rooli keskeinen. Tuottavuuden kehitys ratkaisee, kun väestö vanhenee ja työvoima supistuu.

Pieni Suomi voisi parhaimmillaan olla dynaaminen tytäryhtiötalous, jonne kannattaa perustaa eri toimialoilla korkean tuottavuuden työpaikkakeskittymiä. Kun kansainvälinen yhtiö pohtii pohjoismaisen tutkimusyksikön tai haarakonttorin perustamista, painaa työn kokonaiskustannus vaakakupissa siinä missä työvoiman saatavuus, muu kustannustaso, hyvät kulkuyhteydet ja elinkeinotoiminnan helppous. Yhdeksän kymmenestä kansainvälisestä yrityksestä perustaa pohjoismaisen pääkonttorinsa Tukholmaan ja vain noin kolme prosenttia Suomeen (European Cities Monitor). Kun sijaintiin, tuottavuuteen ja väestöön liittyviä muuttujia on vaikea nopeasti muuttaa, jää keskeiseksi kilpailukeinoksi veropolitiikka.

 

Kirjoittaja on kansanedustaja (kok).

Keskustelu

Murheellisinta Suomen tilanteessa on ollut huomata, että halu kilpailla on kadonnut. Perinteisesti kilpailukyvystä on huolehdittu devalvoimalla ja viimeisen kerran markan onnistuneella kytkennällä euroon ja siitä seuranneella innostuksella.

Ay-liike ei ole kilpaillut koskaan ja tilanne on sille äärimmäisen vieras ja hämmentävä. Vaatimaan ja pakottamaankin oppinut liike ei kerta kaikkiaan osaa kilpailla, niin kuin nyt on pakko. Ay- liike ei ole siis ollut eikä näytä nytkään olevan osa suomalaista taloudellista aktiviteettia. Se vain ottaa tuloksista osansa. Kun nyt ei ole kilpailukykyä, työnantajat ovat mahdottomassa tilanteessa. Kilpailukykyä ei ole ja siksi ollaan
neuvottomia. Seurauksena on shakki, sitten patti ja lopuksi ilmeisesti matti.

Kyvyttömyys ja haluttomuus kilpailla on levinnyt merkillisesti myös verotukseen. Kilpailijamaita raskaammalla verotuksella kielletään itsepintaisesti näkemästä siitä seuraavia haittoja, kuten Lepomäki hyvin kuvaa.

Kilpaileminen ei voi olla vain pienen talouseliitin harrastus, vaan siihen on löydyttävä innostusta laajemmin. Olemme luovuttaneet todella ikävin seurauksin vallan passiivisille kansalaisille, jotka odottavat vaurauden ja loputtomien etujen syntyvän tyhjästä.

Lepomäki väittää, että verotuksella on keskeinen vaikutus työpaikkojen syntyyn. En ymmärrä miten tuo voisi pitää paikkaansa, koska työtulosta ei veroja maksa työnantaja vaan työntekijä. Toisekseen ei Suomen veroaste ole mitenkään tolkuton, sillä esimerkiksi Saksassa ja Tanskassa se on noin 30 % korkeampi. Jos nyt sitten Suomi on taloudellisesti tiukalla, niin miksi ei juuri tuloverotusta käytettäisi tilanteen korjaamiseen? Sehän olisi yksinkertaisin menetelmä mahdollisimman oikeudenmukaisen sisäisen devalvaation tekemiseen. Samassa yhteydessä kun vielä pääomatuloja alettaisiin verottaa ansiotulojen yhteydessä, maamme talousongelmat olisi ratkaistu ainakin seuraavaksi viideksi vuodeksi.

Virossa yrityksiä verotetaan huomattavasti alhaisemmin kuin Suomessa ja suomaliset PK yritykset laajentavat, tai siirtyvät sinne. Yrityksiä pitäisi verottaa Viron mallilla RUUHKASUOMEN ulkopuolella ja työllistää suomalaisia kotimaassa.Ihmiset menevät työn perässä etsimään tulevaisuutta.

Monet pienostokset on halvinta tehdä ulkomaisesta nettikaupasta. Pienelektroniikan tapauksessa kaukoidästä, monen muun kohdalla EU:n sisältä. Moni EU:n ulkopuolinen nettikauppa tarjoaa mahdollisuutta lähetyksen arvon valehtelmiseen. Pieni veropetos hiiren heilautuksella, kiinnijäämisriski olematon.

Nettikaupassa sekä verot että työpaikat valuvat ulkomaille. Yritän suosia kotimaista kauppaa, mutta usein halvemman hinnan ja suuremman valikoiman yhdistelmä vie voiton.

Kauppiaiden näkökulmasta minä olen työnantaja. Tässä roolissani minua ei oikeastaan kiinnosta, johtuvatko Suomalaisten kauppiaiden hinnat veroista, palkoista vai muusta.