Elina Lepomäki: ”Verotus ei karkota ihmisiä vaan työpaikkoja”

Ihmiset liikkuvat herkemmin työn kuin suotuisan verotuksen perässä.
Mielipide 17.9.2015 14:28
Elina Lepomäki
Suomen Kuvalehti - avatar
Suomen Kuvalehti

Jyrkkää progressiota ja korkeaa ylimpien palkkaluokkien ansiotuloverotusta on poliittisesti helppo puolustaa. Heiltä, joilla on, on moraalisesti perustellumpaa ottaa kuin heiltä, joilla ei ole. Näin sen pitää ollakin. Hyvin ansaitsevat rahoittavat jo nyt julkisia menoja suhteellisesti eniten. Yleisradion selvityksen mukaan ainoastaan kolme ylintä tulokymmenystä maksaa enemmän veroja kuin saa tulonsiirtoina. Kannattaako ruuvia yhä kiristää?

Ihmiset muuttavat verojen perässä tai niiden johdosta huomattavasti vähemmän kuin julkinen keskustelu antaa ymmärtää. Yhdysvalloissa tutkittiin miljonäärien muuttoliikettä metropolialueen sisällä korkeamman veroasteen käyttöönoton jälkeen (Young ja Vamer 2011). Jotkin korkeimmin ansaitsevat palkansaajaryhmät muuttivat veron seurauksena hanakammin toisen osavaltion puolelle, mutta kaiken kaikkiaan oli verotuksen aikaansaama muuttoliike lähes kokonaan tilastollisesti merkityksetöntä. Sama johtopäätös löytyy myös toisesta yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, jossa verojen vaikutusta muuttoliikkeeseen tutkittiin eri tuloluokissa (Coomes ja Hoyt 2007).

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu