Elias Lönnrot, Google ja Suomen kyseenalainen kulttuuriteko

Mielipide 27.5.2012 14:00

Huhtikuun 9. päivänä 2012 Googlen hakusivulla oli tuttu mies sauva kädessään. Tyylitellyssä kuvassa oli modernisoitu ”vaakuna” Elias Lönnrotista 1830-luvulla piirretystä runonkeruumatkan kuvasta. Google halusi kunnioittaa suurta suomalaista yleisneroa koko päivän sivuillaan. Se oli tunnustus Lönnrotille ja hänen vähälle huomiolle jääneelle kansainvälisyydelleen.

Moni katsoo kalenteriaan tarkistaakseen, miksi Lönnrot. Kyse oli suomen kielen päivästä ja Mikael Agricolan – suomen kielen ensimmäisen isän päivästä. Kalenteria enemmän tiesi Google. Päivä on myös Elias Lönnrotin syntymäpäivä ja nimipäivä.

Itsenäinen Suomi täyttää vuonna 6. joulukuuta 2017 peräti sata vuotta. Mikä yhdistää nämä kaksi päivää, suomen kielen päivän ja Itsenäisyyspäivän? Elias Lönnrot ja P. E. Svinhufvud.

Molemmilla on kaksi virallista liputuspäivää. Elias Lönnrotilla Kalevalan päivä ja suomen kielen päivä; Svinhufvudilla taas itsenäisyyspäivä ja presidentin vaalipäivä. Lönnrot kirjoitti Suomelle muinaishistorian, Svinhufvud toimi itsenäisyysjulistuksen antaneen senaatin puheenjohtajana.

Yhtäläisyydet eivät pääty tähän. Molempien näiden kansallissankarien museotoiminnan Museovirasto päätti lakkauttaa tänä vuonna. En tiedä ainuttakaan sivistysmaata maailmassa, joka olisi lakkauttanut itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajan tai kansalliseepoksen tekijän museon. Suomi teki tämän kyseenalaistakin kyseenalaisemman ”kulttuuriteon”.

Kansalaisten vapaaehtoinen toiminta ja halu kansallisten arvojen säilyttämiseen nousi heti Museoviraston ja poliittisten päätöksentekijöiden töppäilyjen tultua kansalaisten tietoon. Lohjan kaupunki lähti pelastamaan Lönnrotin syntymäkotia Paikkarin torppaa ja nyt suunnitellaan tukiyhdistyksen perustamista. Luumäellä taas perustetaan säätiötä, jotta Svinhufvudin Kotkaniemen tila saadaan säilytettyä.

Kansalaiset ja kuntien lisäksi toivottavasti myös historiaa arvostavat yritykset ottavat vastuun kansallisesti tärkeiden muistomerkkien ja historiallisten aarteiden säilyttämisestä. Onneksi Suomesta löytyy vielä suoraselkäisyyttä.

Tunnen Sammatin ja Paikkarin torpan hyvin. Ihmetystäni museon sulkemispäätöksen ohella lisää Museoviraston toiminta Paikkarin alueen rakennusten kunnosta huolehtiminen. Yksi rakennuksista on käyttökiellossa, sitä ei ole korjattu – tai haluttu korjata.

Viime vuosina Paikkarin torpan kulut ovat olleet vuositasolla noin 30 000 euroa. Summa on mitättömän pieni. Ehkä juuri siksi torppa haluttiin sulkea. On helpompi saada uusi hoitaja, jolle alueen rakennukset ja hoitovastuu voidaan myöhemmin siirtää. Jääpähän tällöin aikaa huolehtia lukuisten suojeltujen talojen entisöinnin jarruttamisessa ja kiusan tekemisessä.

Realiteetti on, että Paikkarin torppa ja Kotkaniemi saavat uudet hoitajat. Niille varmastikin tulee siirtymään kokonaisvastuu näistä upeista paikoista.

Ainakin Paikkarin torpan osalta uusi tilanne avaa mahdollisuuksia. Lohjan kaupunki on nyt ottanut vastuun aukiolosta. Vastuut varmastikin laajenevat ja syntyy tukiyhdistys huolehtimaan käytännön asioista. Silloin on ainakin joku, joka hoitaa ja vastaa. Näinhän ei ole ollut vuosikymmeniin.

Toivon, että Paikkarin torppa ja Kotkaniemi herättävät kansalaisissa ja yrityksissä kansallisen halun turvata yhteiskunta- ja kulttuurihistoriallisesti tärkeät kohteet. Valtiovalta ei sitä näytä haluavan. Valtio voisi kuitenkin tässä uudessa tilanteessa tehdä viisaan päätöksen ja turvata uusille vastuunkantajille vuotuisen toiminta-avustuksen. Valmistauduttaessa isänmaamme satavuotisjuhlallisuuksiin ei hyödyllisempää päätöstä voida löytää.