Elektronisen kirjan pelisääntöjä pitää pohtia vakavasti

SK:n toimitus
Mielipide 23.8.2009 07:00

Yliopistojen oppikirjakurjuus havainnollistaa kirjan korkean hinnan aiheuttamaa haaskausta, kirjoittaa Osmo Soininvaara.

Paperille painettu kirja tulee ainakin osittain korvautumaan kirjan kokoisella lukulaitteella, johon teksti ladataan langattomasti nettikirjakaupasta. Monen mielestä nuo lukulaitteet ovat jo nyt painettua kirjaa kätevämpiä, eikä tekniikan kehitys tähän pääty.
Elektroninen kirja voisi olla sivistyksen riemuvoitto. Kynnenkokoiselle muistikortille voi tallettaa enemmän luettavaa kuin kukaan pystyy elämänsä aikana lukemaan. Koko maailman kirjalliset aarteet matkalle mukaan! Laitteelle voi ladata myös aamun sanomalehden. Kallis kotiinkanto jää pois, ja paljon paperia säästyy.

Kaikki, mikä jaetaan elektronisesti, on helppo kopioida, kuten musiikin alalla on havaittu. Jos kirjat leviävät pääsääntöisesti kopioimalla, mistä kirjailija saa tulonsa? Myös painettu kirja on helppo skannata tiedostoksi ja jakaa kustannuksitta eteenpäin. Ruotsissa vapaata kopiointioikeutta ajava Piraattipuolue sai jopa paikan europarlamentissa.

Ajatus tekijänoikeuksien kumoamisesta on suosittu klassisen kansantaloustieteen parissa. Ainakin ennen kansantaloustieteessä opetettiin, että markkinamekanismi kohdentaa voimavarat oikein vain jos tieto on ilmaiseksi saatavilla ja hyödykkeet maksaisivat rajakustannustensa verran. Kirjojen osalta tämä tarkoittaisi euroa tai kahta, koska ei painoksen kasvattaminen enempää maksa. Silloin ei kirjailijalle eikä kustantajalle kuitenkaan jäisi korvausta työstään. On sinänsä haaskausta hinnoitella osa lukijoista pois, jos painoksen kasvattaminen ei maksa melkein mitään. Samanlaista haaskausta olisi, jos sillalla kävely maksaisi ja köyhät joutuisivat kiertämään pitkän, turhan kierroksen, vaikka ei silta jalan alla kuluisi.

Yliopistojen oppikirjakurjuus havainnollistaa kirjan korkean hinnan aiheuttamaa haaskausta. Painoksen kasvattaminen oppikirjasta maksaisi euron tai pari kappaleelta. Tämä olisi tehokkuusmielessä oppikirjan oikea hinta, mutta kurssikirjat maksavat kymmeniä elleivät satoja euroja. Ajatelkaamme, että neljänsadan opiskelijan kurssia kohden kirjoja myydään sata kappaletta viidenkympin hintaan, siis yhteensä 5 000 eurolla. Monen opinnot viivästyvät kirjaa lainaamosta jonotettaessa. Kirjan tekijät ovat sen 5 000 euroa ansainneet, mutta parempaan tulokseen päästäisiin, jos yliopisto sopisi kustantajan kanssa vaikkapa 6 000 euron kertamaksusta, johon sisältyisi kirja kaikille 400 opiskelijalle. Ehkäpä skannaamisen yleistyminen lisää kustantajien kiinnostusta tähän rahoitusmalliin.

Kirjastolaitos on kompromissi kirjan maksullisuuden ja maksuttomuuden välillä. Kun hätäisimmät ovat kirjan ostaneet, loput voivat lainata sen kirjastosta.

Yritin blogillani tivata tekijänoikeuksien vastustajilta, miten he kirjailijoiden toimeentulon oikein järjestäisivät, jos tekijänoikeudet kumottaisiin. Joku sanoi, ettei kirjailijoille tarvitse maksaa, koska monet kuitenkin kirjoittavat pelkästä sanomisen halusta. Moni uskoi, että lukijat ovat niin eettisiä, että maksaisivat vapaaehtoisesti kirjailijalle, vaikka tarjolla olisi halvempi laillinen piraattipainos. Esitettiin myös, että kirjallisuuden rahoittamiseksi otettaisiin käyttöön tv-maksun kaltainen maksu.

Lainlaatijat eivät ole kumoamassa tekijänoikeuksia. Niitä ollaan päinvastoin pidentämässä, mitä en myöskään ymmärrä. Kirjailijan palkitsemiseen riittäisivät kymmenen vuoden tekijänoikeudet, koska ei kirja sen jälkeen juuri mitään tuota. Se voisi päätyä yhteiskunnan yhteiseksi kulttuuriperinnöksi.

Vakavampi väite on, että tekijänoikeudet kumoutuvat, vaikka sitä ei haluttaisikaan. Kopioinnin estäminen edellyttäisi sellaista poliisivaltiota kotietsintöineen, ettei sellaista kukaan halua.

On eri asia sallia kaverilta kopiointi kuin sallia se, että kirja laitetaan julkiselle nettisivustolle miljoonien ihmisten kopioitavaksi. Avoimen julkisen levittämisen estäminen ei edellytä poliisivaltiota, sillä jos sivusto on kaikkien tiedossa, se on myös poliisin tiedossa.

Sellaistakin varmaan yritetään, että joitain kirjoja on kopioimisen estämiseksi saatavissa vain Kindlen kaltaisilla laitteilla, joista tietoa ei saa kopioiduksi kuin näyttöruudulta valokuvaamalla. Kindle on Amazon nettikaupan kauppaama kirjanlukulaite, johon voi ostaa sisältöä vain Amazon-kirjakaupasta. Maailma, jossa lukulaite on sidottu yhteen kirjakauppaan, olisi entistäkin monopolistisempi.

Pelisääntöjä kannattaisi pohtia vakavasti, jotta uusi tekniikka koituisi kirjallisuuden voitoksi eikä sen tappioksi. Periaatteessa elektroninen kirja voisi tarjota kirjailijan ja lukijan väliselle kaupankäynnille kummankin kannalta nykyistä paremmat ehdot. Kirjailija saa 30 euron hintaisesta kirjasta nyt noin kolme euroa. Elektronisessa kirjassa jää paljon välikäsiä pois. Lukijan ei tarvitse maksaa edes sitä kolmea euroa, koska halvempi hinta lisää myyntiä. Tosin kustannustoimittajan pitäisi myös elää. Jos vain lukijat suostuvat maksamaan, lukemisen hinta voisi pudota murto-osaan nykyisestä ilman, että kirjojen kirjoittaminen kävisi kannattamattomaksi.

Musiikkipuolella Spotify-nimisestä nettikaupasta saa musiikkia joko ilmaiseksi, mutta mainoksilla pilattuna, tai kympin kuussa maksamalla ilman mainoksia. Kuunnella saa niin paljon kuin haluaa. Tämä on laillista, ja siitä maksetaan korvaus tekijöille. Järjestely on edullinen sekä musiikin tekijöille että kuuntelijoille.

Kirjallisuudessa voisi tehdä jotain samaa. Kohtalaisen matalalla kuukausimaksulla saisi lukea niin paljon kuin ehtii. Kopiointia ei estä mikään, mutta jos maksu on tarpeeksi pieni, on helpompi maksaa kuin venkoilla piraattikopioiden kanssa.

Nykysäännöt tuottavat kirjailijoiden välille järjettömän suuret tuloerot joidenkin maailmantähtien tienatessa satoja miljoonia vuodessa. Suositun kirjan tuleekin tuottaa enemmän kuin epäsuositun, mutta jos kirjailijoiden välinen tulonjako suunniteltaisiin yleiseen järkeen ja oikeudentuntoon perustuen, siitä ei tehtäisi näin vinoa. Sivusto voisi maksaa kirjailijoille lukijoiden suhteessa niin, että hinta laskee määrän noustessa.

Osmo Soininvaara

Vapaa kirjoittaja ja luennoija.

Keskustelu

Suomi ottaa takkiin tekijänoikeuksissa oikein urakalla. Valtio voisi teettää tutkimuksen, josta selviäisi kuinka paljon musiikki, elokuvat, kirjat, tv-sarjat, jne. vievät Suomesta rahaa ulkomaille, lähinnä jenkkeihin. Ulkomailtahan näistä ei rahaa Suomeen päin tule käytännössä yhtään. Sitten vaan heitetään tekijänoikeuksilla ainakin osittain vesilintua, säästetään kaikki nämä rahat ja pukataan niistä jokin prosentti kotimaisen tuotannon tukemiseen ja jopa reiluun kasvattamiseen.

”On eri asia sallia kaverilta kopiointi kuin sallia se, että kirja laitetaan julkiselle nettisivustolle miljoonien ihmisten kopioitavaksi.”

Mikä on tässä rajanveto? Kysymys on epätriviaali. Esimerkiksi japanilainen animaatio lähti Suomessa nousuun merkittäviltä osin pienen harrastajaporukan kesken kiertäneistä nuhruisista VHS-kaseteista, joita kopioitiin ja laitettiin edelleen jakoon. Näin tehtiin, koska kaupallisia levittäjiä ei tällainen niche-markkina kiinnostanut. Laitontahan se oli – eikä kaikkein vähiten suomalaisten tullimääräysten vuoksi.

Internet on liberalisoinut kulttuuri- ja viihdemarkkinoita näiltä osin. On jo paljon helpompaa hankkia verkosta marginaalikulttuureja edustavaa materiaalia, jos sellaista haluaa. PayPal ja muut vastaavat luotettavat välikädet mahdollistavat suoran kulttuurinvaihdon siten, että kulttuurituottaja saa sopivaksi katsomansa korvauksen eikä vain teostomafialaista 10% marginaalia.

Jossain vaiheessa on ymmärrettävä vetää viiva siihen, miten suureksi kustannusliiketoiminnan kannattaa kasvaa. Jossain vaiheessa huomaamme, että suuret kustannusyritykset tukahduttavat markkinoita enemmän kuin mahdollistavat markkinoille pääsyä.

Erityisen hyvä case tästä on viime vuosina videopelimarkkinoilla tapahtunut murros: 90- ja 2000-luvuilla pelifirmojen toiminta on perustunut kunkin projektin tuottoihin. Videopelin markkinaikkuna oli n. puoli vuotta, jonka jälkeen siitä ei kannattanut enää merkittäviä tuottoja odottaa. Pelin nimi oli ”make it or break it”: jos et tienannut tarpeeksi yhdellä hankkeella, se oli hei-hei. World of Warcraft ja Steam muuttivat tämän noidankehän: hyvällä konseptilla varustetusta pelistä voi saada lisenssimaksuilla ja verkkojakelulla jatkuvia tuottoja. Siinä missä fyysiset kappaleet poistuvat hyllyistä vuoden jälkeen, verkkojakelussa oleminen ei maksa mitään. Voin milloin tahansa hankkia itselleni vuonna 2001 missaamani pelin ja saada siitä rahaa pelintekijälle – monet ovat tähän tilaisuuteen myös tarttuneet. Samoin hyvästä pelipalvelusta, kuten WoW:sta, ollaan valmiita maksamaan kuukausimaksua, joka mahdollistaa sisällöntuottamisen jälkeenpäinkin, mikä on pelimaailmassa harvinaista juuri em. projektiluontoisuuden vuoksi.

Saman ajattelun soveltaminen kirjoihin on vain ja ainoastaan rationaalista: kustannusyhtiöiden ei tarvitse tuhota metsiä turhiin painoksiin, kun siirrytään on-demand-tilaamiseen verkosta. Hyvien lukulaitteiden myötä paperikopioitakaan ei tarvitse tehdä. Tällöin kustannusyhtiöiden korkeiden hintojen ratio katoaa ja kirjakauppahegemonia alistetaan vapaalle kilpailulle, kun kuka tahansa kirjailija voi laittaa tuotantoaan tarjolle Open Source -kirjakauppaan. Kirjailija voittaa, asiakas voittaa, kustannusyhtiöistä ei niin väliä. Joutuvatpa selittämään olemassaolonsa uudelleen.

Olipas vaikuttavan syvällinen kirjoitus, kiitos siitä.

Haluaisin oikeastaan tuoda esille tässä nyt vain sen, että ei niin Piraattipuolue kuin yhteiskuntakaan halua *poistaa* tekijänoikeuksia. Tekijänoikeus on yhteisnimike kokoelmalle eri oikeuksia, ja tekijänoikeus on hyvä asia – nykyinen lainsäädäntötrendi ja käytännnöt vain ovat pyllyllään.

Voisin tässä tietotekniikka-asiantuntijana Osmoa valistaa uuden sukupolven vertaisverkoista etteipä laajamittainen tiedostonvaihto vaadi mitenkään väistämättä 1) harvalukuisia keskitettyjä tahoja 2) tietoa millään yksittäisellä taholla siitä, mistä liikenne on tulossa ja minne se on lopulta menossa. Anonymisoivien vertaisverkkojen valvominen vaatisi todella intrusiivisia toimia lainsäätäjältä ja poliisilta jos sitä valvoa yrittäisi, ja silti tavara voi olla kenen tahansa etsittävissä ja haettavissa.

Nämä ratkaisut eivät toimi vielä kauhean tehokkaasti verrattuna nykyään suosituimpiin palveluihin – tarvitaan lisää käyttäjiä sekä mieluusti tietoliikennekapasiteettia, koska anonymisointi aiheuttaa havaittavaa tehokkuushävikkiä. Yhä tiukentuvat lait kuitenkin pitävät huolen käyttäjien motivaatiosta siirtyä anonymisoiviin ratkaisuihin, ja kapasiteetti kasvaa ja halpenee jatkuvasti muutenkin. Tästä kehityssuunnasta löytyy siis lähinnä tehokkuushävikin takia entistäkin kuumempana käyvät verkot laitteineen. (Ei ole kovin vihreää se…)

– Mjr, tietojenkäsittelytieteen maisteri, kansalaisoikeusaktivisti, piraatti