Berliinin muurin murtuminen: Tätäkö toivottiin 1989?

Mielipide 6.11.2009 13:27

Suuri käänne oli ainutlaatuinen, koska historiaa tekivät tavalliset ihmiset.

Juna jyskytti, maisemat vaihtuivat ja Eurooppa vavahteli. Ollessani kesällä 1989 ensimmäisellä interrail-matkallani muutoksen tuulet pyyhkivät Itä-Euroopassa. Jälkikäteen kaikki on näyttänyt selvemmältä; en osannut aavistaa, että kommunistisen pakkovallan symboli, Berliinin muuri murtuisi muutaman kuukauden kuluttua, 9. marraskuuta.

Eräs kohtaaminen piirtyi sentään mieleeni lopun aikojen merkkinä. Itävallassa hyttiosastooni istuutui isä ja poika. Voipunut kaksikko oli Itä-Saksasta. Isä oli loikannut jo aiemmin, nyt hän oli saapunut Unkariin auttaakseen myös poikansa Liittotasavaltaan. Loikkaus onnistui, sillä Unkarin ja Itävallan rajaa ei valvottu entiseen tapaan.

Itä-Saksasta miehellä ei ollut hyvää sanottavaa. Lämpimiä tunteita herätti vain DDR:ään jäänyt vaimo. Suomesta mies totesi: ”Teillä on kaikki niin hyvin.”

Mitä isälle ja pojalle tapahtui junamatkan jälkeen? Yhdistyikö perhe? Saivatko he haluamansa elämän yhdistyneessä Saksassa?
Tarinalla saattaa olla onnellinen tai onneton jatko. Osseilta, entisiltä itäsaksalaisilta, kuulee kumpiakin.

Berliinin muurin murtuminen ja rajojen aukeaminen loivat suuria toiveita. Osaksi toiveet ovat toteutuneet, ylittyneetkin, mutta vuoden 1989 perintö on osaksi pahasti tärveltynyt.

Suuri käänne oli ainutlaatuinen, koska historiaa tekivät tavalliset ihmiset. He nousivat kaikkivaltiaiksi ja syöksivät epädemokraattiset hallitsijat vallasta. Wir sind das Volk! Me olemme kansa! huusivat mielenosoittajat Itä-Saksassa.

Neuvostojohtaja Mihail Gorbatšovin uudistuslinja poisti pelkoja ja loi otollisen tilaisuuden käänteelle. Silti kaikki riippui kansan tahdosta, joka toteutui täysimääräisesti – hetken.

Pian kansan toiveiden toteuttajaksi julistautuivat uudet vallanpitäjät: siloposkiset tai takkinsa kääntäneet poliitikot sekä markkinat ja niiden sanansaattajat. ”Markkinat luovat demokratian”, vannottiin itäistä Eurooppaa ja Venäjää luotottaneissa ja konsultoineissa kansainvälisissä instituutioissa.

Puhdasoppinen uusliberalismi kelpasi monille uusien demokratioiden vallanpitäjille. Sen opit näyttivät tarjoavan nopeimman tien ottaa kiinni menetettyä historiaa, nostaa elintasoa ja luoda uutta yritystoimintaa. Demokratian edistäminen ja kestävän taloudellisen pohjan luominen jäivät vähemmälle. Niinpä jopa mallimaa Viron taloudellinen pohja on viimeistään talouskriisin myötä paljastunut pettäväksi. Kun velkaraha ei enää pyöritä taloutta, Viro joutuu miettimään millä elää.

Euroopassa ei ole vietetty demokratian juhlaa muurin murtumisen jälkeen. Idässä on kärsitty horjuvista hallituksista ja poliittisesta epävakaudesta. Kärjistynyt vastakkainasettelu on ollut järkevän politiikan esteenä esimerkiksi Puolassa, Unkarissa ja Slovakiassa. Koko EU sai viime keväänä kärsiä, kun Tšekin hallitus kaatui kesken EU-puheenjohtajakauden.

Politiikka on ollut huonossa hapessa myös lännessä. Samalla kun liberaali markkinatalous julistettiin kylmän sodan voittajaksi, siitä kehiteltiin turboversio, joka ei suonut arvoa politiikalle ja julkiselle sääntelylle. Finanssikapitalistien käsissä järjestelmä muuntui irvikuvakseen. Yritysjohtajille oikeutettiin spekulatiiviset optiomiljoonat, samalla yltyi poliitikkojen kärvisteleminen syystä ja syyttä. Yleiseen tietoisuuteen iskostui käsitys, että yritysjohtajat ovat ”yleisen edun” asialla, poliitikot vain omalla asiallaan.

Voiton kruunu pitäisi vihdoin palauttaa vuoden 1989 sankareille, rohkeille ja oma-aloitteisille kansalaisille. Heitä tarvitaan, samoin kaunonäköisiä poliitikkoja. Yhden puolueen valta oli pahasta, samoin on ollut finanssisektorin ylivalta, kuten talouskriisi osoittaa. On aika vaalia tasapainoista, vakaata ja ihmiskasvoista yhteiskuntakehitystä sekä kavahtaa ismeihin lankeamista.

Teksti Jarkko Vesikansa

Kolumnisti on Otavan yleisen tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö ja valtiotieteiden tohtori.