Berliinin muurin murtuminen: Tätäkö toivottiin 1989?

SK:n toimitus
Mielipide 6.11.2009 13:27

Suuri käänne oli ainutlaatuinen, koska historiaa tekivät tavalliset ihmiset.

Juna jyskytti, maisemat vaihtuivat ja Eurooppa vavahteli. Ollessani kesällä 1989 ensimmäisellä interrail-matkallani muutoksen tuulet pyyhkivät Itä-Euroopassa. Jälkikäteen kaikki on näyttänyt selvemmältä; en osannut aavistaa, että kommunistisen pakkovallan symboli, Berliinin muuri murtuisi muutaman kuukauden kuluttua, 9. marraskuuta.

Eräs kohtaaminen piirtyi sentään mieleeni lopun aikojen merkkinä. Itävallassa hyttiosastooni istuutui isä ja poika. Voipunut kaksikko oli Itä-Saksasta. Isä oli loikannut jo aiemmin, nyt hän oli saapunut Unkariin auttaakseen myös poikansa Liittotasavaltaan. Loikkaus onnistui, sillä Unkarin ja Itävallan rajaa ei valvottu entiseen tapaan.

Itä-Saksasta miehellä ei ollut hyvää sanottavaa. Lämpimiä tunteita herätti vain DDR:ään jäänyt vaimo. Suomesta mies totesi: ”Teillä on kaikki niin hyvin.”

Mitä isälle ja pojalle tapahtui junamatkan jälkeen? Yhdistyikö perhe? Saivatko he haluamansa elämän yhdistyneessä Saksassa?
Tarinalla saattaa olla onnellinen tai onneton jatko. Osseilta, entisiltä itäsaksalaisilta, kuulee kumpiakin.

Berliinin muurin murtuminen ja rajojen aukeaminen loivat suuria toiveita. Osaksi toiveet ovat toteutuneet, ylittyneetkin, mutta vuoden 1989 perintö on osaksi pahasti tärveltynyt.

Suuri käänne oli ainutlaatuinen, koska historiaa tekivät tavalliset ihmiset. He nousivat kaikkivaltiaiksi ja syöksivät epädemokraattiset hallitsijat vallasta. Wir sind das Volk! Me olemme kansa! huusivat mielenosoittajat Itä-Saksassa.

Neuvostojohtaja Mihail Gorbatšovin uudistuslinja poisti pelkoja ja loi otollisen tilaisuuden käänteelle. Silti kaikki riippui kansan tahdosta, joka toteutui täysimääräisesti – hetken.

Pian kansan toiveiden toteuttajaksi julistautuivat uudet vallanpitäjät: siloposkiset tai takkinsa kääntäneet poliitikot sekä markkinat ja niiden sanansaattajat. ”Markkinat luovat demokratian”, vannottiin itäistä Eurooppaa ja Venäjää luotottaneissa ja konsultoineissa kansainvälisissä instituutioissa.

Puhdasoppinen uusliberalismi kelpasi monille uusien demokratioiden vallanpitäjille. Sen opit näyttivät tarjoavan nopeimman tien ottaa kiinni menetettyä historiaa, nostaa elintasoa ja luoda uutta yritystoimintaa. Demokratian edistäminen ja kestävän taloudellisen pohjan luominen jäivät vähemmälle. Niinpä jopa mallimaa Viron taloudellinen pohja on viimeistään talouskriisin myötä paljastunut pettäväksi. Kun velkaraha ei enää pyöritä taloutta, Viro joutuu miettimään millä elää.

Euroopassa ei ole vietetty demokratian juhlaa muurin murtumisen jälkeen. Idässä on kärsitty horjuvista hallituksista ja poliittisesta epävakaudesta. Kärjistynyt vastakkainasettelu on ollut järkevän politiikan esteenä esimerkiksi Puolassa, Unkarissa ja Slovakiassa. Koko EU sai viime keväänä kärsiä, kun Tšekin hallitus kaatui kesken EU-puheenjohtajakauden.

Politiikka on ollut huonossa hapessa myös lännessä. Samalla kun liberaali markkinatalous julistettiin kylmän sodan voittajaksi, siitä kehiteltiin turboversio, joka ei suonut arvoa politiikalle ja julkiselle sääntelylle. Finanssikapitalistien käsissä järjestelmä muuntui irvikuvakseen. Yritysjohtajille oikeutettiin spekulatiiviset optiomiljoonat, samalla yltyi poliitikkojen kärvisteleminen syystä ja syyttä. Yleiseen tietoisuuteen iskostui käsitys, että yritysjohtajat ovat ”yleisen edun” asialla, poliitikot vain omalla asiallaan.

Voiton kruunu pitäisi vihdoin palauttaa vuoden 1989 sankareille, rohkeille ja oma-aloitteisille kansalaisille. Heitä tarvitaan, samoin kaunonäköisiä poliitikkoja. Yhden puolueen valta oli pahasta, samoin on ollut finanssisektorin ylivalta, kuten talouskriisi osoittaa. On aika vaalia tasapainoista, vakaata ja ihmiskasvoista yhteiskuntakehitystä sekä kavahtaa ismeihin lankeamista.

Teksti Jarkko Vesikansa

Kolumnisti on Otavan yleisen tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö ja valtiotieteiden tohtori.

Keskustelu

Berliinin muuri seisoi tuon suurkaupungin keskellä totalitaristisen pakon symbolina ja Euroopan jaon muistomerkkinä. Se oli tuomittu katoamaan, mikä vahvistettiin vuonna 1968, kun juuri sen edustaman historian ja Kylmän Sodan auktoriteetit diskreditoitiin nousevien sukupolvien silmissä sekä idässa että lännessä. Tuona samana vuonna myös tavanmukainen, valtion edun takaava poliittinen ymmärrys jotenkin irtosi tästä tulevaisuudesta sekä idässä että lännessä.

Käytännössä se merkitsi myös, että itse symbolin hävittäminen, jota kukaan ei voinut todella vastustaa, salli Saksan yhdistymisen tavalla, jota – sitä siis – ei toivottu eikä odotettu muualla kuin ehkä toiveunena Bonnin kansalerinvirastossa, Washingtonissa. Saksa siirtyi yhtenä valtiona lännen leiriin, kun sallittu tavoite – Stalinin ja Berian ajoista – oli ollut osin tai kokonaan neutraali Saksa. Se katosi muurin mukana. Ja tuloksen historiaa ei ole vielä tehty, se voi jäädä tekemättä.

Mutta toinen eri ja oma tarina on tuo vuonna 1968 alkanut auktoriteettien tai auktoriteetin kunnioituksen hidas nakertuminen kaikkialla, jopa Kiinassa. Sitä ei ymmärretty alkuunkaan, tai vain vähän ja jossakin: CIA:n agitrop osastolla, BND:n mielipidemitauksissa, jotka todennäköisimmin tunsivat kohteensa paremmin kuin kukaan muu. Tai itse kommunistipuolueissa, jotka palasivat Prahan kevääseen 20 vuotta sen synnyn ja alas polkemisen jälkeen. Niiden kehityksen historiat ovat myös yhä tekemättä, vaikka ne todennäkäisesti olivat tapahtuman tärkein osa.

” Yhden puolueen valta oli pahasta, samoin on ollut finanssisektorin ylivalta, kuten talouskriisi osoittaa. On aika vaalia tasapainoista, vakaata ja ihmiskasvoista yhteiskuntakehitystä sekä kavahtaa ismeihin lankeamista.”

Lännessä pelastettiin juuri isot finanssilaitokset verovaroin. Siitä on nyt aiheutunut kupla jo osakemarkkinoilla. Näistä ei näy uutisissa meillä mitään.

Muurin murtaminen ja itäisen -euroopan vapautuminen neuvostovallan sotilassaappaan alta on suuri ja erittäin merkittävä tapahtuma, nykyinen ja tulevatkin finanssikriisit ovat pikku juttuja niiden tapahtumien rinnalla.
On totta ettei vapaus tuonut kaikille vaurautta, mutt näihän se on aina ollut täällä lännessä, jos joku kuvitteli että heti rikastuu kun muurit murtuu, kuvitelma on ollut utopiaa, täällähän joutuu pirusti tekemään töitä että saa edes jonkilaisen elintason, ja näin sen pitää ollakin, silloin elintaso perustuu johonkin todelliseen eikä utopiaan.
Täällä lännessä sentään saada keskustella järjestelmän puutteista ja yrittää muuttaa sitä paremmaksi, toisin kuin näissä neuvostoliiton vasallivaltioissa joissa ei järjestelmää kyetty korjaamaan itse, vaan se sortui kuin korttitalo.

Ussr:lle sanoisin vain, että kyllä itäblokin konkurssi oli iso, mutta nykyisestä kapitalismin konkurssista ei meillä näy mitään puhetta. Jenkeissä on verovaroin pelastettu suurimmat pankit ja vakuutuslaitokset. Nyt on meneillään kupla, mistä tulee taas pian subvention kysyjiä veroja maksavilta. Juuri mitkään firmat eivät pysy pystyssä ilman valtioiden apuja. Tämä kaikki on vääristänyt markkinoita yhtä paljon kuin oli itäblokin taloudessakin. Samalla yksittäisten ihmisten velkaantuminen on huipussaan. Juuri mitkään valtiot eivät ole velattomia. Kaikki on tyhjän numeroiden pyörittelyn päällä suurelta osin cyberavaruudessa. Näin on myös kysymys ns. rikkaiden kohdalla. Koko maailma on pelkkien numeroiden varassa, joilla ei ole mitään substanssia missään.