Arhippainen: Uskonto palasi politiikkaan

SKnetin toimitus
Mielipide 5.12.2008 08:31

Uskonto katosi välillä poliittisena vaikuttajana. Se on palannut, niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin. Kehityksestä ei tarvitse pitää, mutta on typerää olla ottamatta sitä huomioon.

Seuraavassa katkelmia Max Arhippaisen kolumnista, joka julkaistaan tämän viikon Suomen Kuvalehdessä (SK 49/2008, ilm. 5.12.2008). Voit kommentoida tekstiä tässä blogissa.

Aikoinaan uskonto ja kirkko olivat kaikkia elämänaloja hallitsevia instituutiota, niin kristillisissä maissa kuin muuallakin.

Valistusajasta eteenpäin uskonnon rooli julkisessa elämässä vähitellen väheni lännessä, vaikka uskonto ja kirkot eivät kadonneet vaikuttamasta. Vasta viime vuosisata oli sekularisaation, maallistumisen, aika. Rationaalinen ajattelu, tiede ja demokratia levisivät.

Yhteiskuntateoreetikot ja uskontososiologit ennustivat jopa, että uskonto katoaa täysin. Ainakin sen piti siirtyä kokonaan pois julkisesta elämästä yksityiselämän piiriin.

Ennustus näytti toteutuvan. Kirkossakäynti romahti ja uskovaiseksi ilmoittautuneet vähenivät. Yhteys kirkkoon rajoittui vähitellen tiettyihin taitekohtiin elämässä – kasteeseen, vihkimiseen, hautajaisiin.

Uskonnon paluu eri maiden politiikkaan on ollut hämmästyttävän vahva.

Yhdysvalloissa Moral Majority -järjestö antoi uskovaisille konservatiiveille kasvot 1970-luvulla. He saivat vähitellen otteen republikaanisesta puolueesta. Ronald Reaganin valinta presidentiksi 1979 sinetöi heidän uuden valta-asemansa. Hänen demokraattinen edeltäjänsä Jimmy Carter oli tosin jo särkenyt uskonnon ja politiikan välisen lasiseinän ilmoittamalla julkisesti olevansa ”uudelleensyntynyt kristitty”.

Uskonto ei ratkaissut tämän vuoden presidenttikisaa Yhdysvalloissa, mutta sen merkitys ei ole kadonnut. Barack Obamaa yritettiin kampittaa sekä hänen pastorinsa lausunnoilla että hänen omalla toisella nimellään, Hussein.

Uskontotieteilijä Martin E. Martyn mukaan kaikilla poliittisilla kysymyksillä USA:ssa on uskonnollinen ulottuvuus. Tämä ei koske vain riitoja abortista ja homoseksuaalisten oikeuksista. Se koskee kaikkea, terveydenhuollosta markkinoiden säätelyyn.

Yhteinen uskonto voi parhaimmillaan vahvistaa kansan yhtenäistä arvopohjaa ja kulttuurikäsitystä.

Pahimmillaan se voi ruokkia sairasta nationalismia. Sitä voi käyttää tekosyynä epätasa-arvolle ja syrjinnälle. Puhumattakaan siitä, miten se on saanut aikaan väkivaltaa ja sotia.

Siksi uskonnon paluu kansainväliselle poliittiselle areenalle ei ole kovin tervetullut ilmiö. Mutta on suorastaan typerää olla ottamatta huomioon uskonnon kasvavaa merkitystä, vaikkei pidä kehityksestä.

Jos uskonto on keskeinen osa konfliktin taustaa, sovittelulla ei ole mahdollisuuksia onnistua, jos uskontoa ei oteta huomioon. Siksi myös nykyään niin suositut ”uskontojen väliset dialogit” ovat tervetulleita, vaikka ne yleensä keräävät jo ennestään sovintohaluiset, mutta eivät tavoita ääriaineksia.

Suomessa uskonto pidetään yhä pääsääntöisesti erillään politiikassa.

Kristillisdemokraatit on pysynyt pienpuolueena. Uskonnon käyttäminen lyömäaseena ei ole kovin yleistä. Presidentti Tarja Halonen sai tosin aikoinaan kuulla siitä, ettei hän kuulu kirkkoon. Valtioneuvos Johannes Virolainen ei saanut kaikilta äänestäjiltään anteeksi avioeroaan.

Kaksi Rkp:n naista kuuluu niihin harvoihin muihin suomalaispolitiikkoihin, jotka ovat saaneet tuntea kunnolla uskontoaseen nahassaan.

Elisabeth Rehn epäili Jeesuksen historiallisuutta ennen presidenttivaaleja 1994. Tätä käytettiin heti hyväksi – vasemmalta! Eva Biaudet kuului kauan puolueen johtohahmoihin, mutta vanhoilliset puoluepiirit valittivat aina heidän ”kristillisten arvojensa” ristiriidasta Biaudet’n vapaamielisyyden kanssa. Tähän kaatui myös hänen yrityksensä päästä puoleensa presidenttiehdokkaaksi 2006.

Entä onko kasvava uskonnollisuus hyvä vai huono asia henkilötasolla?

Suomalaistutkijoista Eila Helander ja Antti Räsänen ovat yrittäneet selittää ilmiötä turvattomuuden lisääntymisellä ja elämän ennustettavuuden vähenemisellä.

Usko voi antaa puitteet moraaliselle kokonaisnäkemykselle ja siten tukea ihmistä omassa elämässään ja suhteissaan muihin. Valitettavasti se voi myös ruokkia ennakkoluuloja ja ahdasmielisyyttä.

Siksikin uskonnonvapaus oikeutetusti kuuluu perustaviin ihmisoikeuksiin.

Kaiken kaikkiaan arvokysymysten syvällisempi pohtiminen on kuitenkin aina myönteinen ilmiö – jos vastaukset pysyvät ihmisen vapaan tahdon piirissä.

Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja ja ekonomisti, joka toimi Hufvudstadsbladetin vastaavana päätoimittajana 2002-2008.

Teksti
Max Arhippainen
(SK 49/2008, ilm. 5.12.2008)

Keskustelu

Kiitos asiantuntevasta kolumnista. Hyvä, että SK antaa asiajutun, jossa pointtina on muuta kuin että maailma olisi hyvä jos vain uskontoja ei olisi. Asian tragiikka on siinä, että uskonto ryhmien identiteettiä muovaavana helposti antaa sen maalmankuvan, että taas ne eri uskontoryhmät jumalistaan tappelee, vaikka kaiketi on kyse ihan maallisista valta-asioista. Suomihan on maailman uskontokartalla perin valju alue, joten on ehkä vaikea mieltää uskonnon koko voimaa muualla maailmassa. Ja täällä on saanut älykön maineen vain sillä, että toistaa vanhoja uskontokriittisiä näkökantoja. Kiitos Max A! Go on! Ja kun huomenna 06.12. isänmaanvirsi nousee lepattaen siivilleen, niin siinä se on. Kohdallaan.Uskonto ja isänmaallisuus ovat kuin suopalo: useimmiten piilossa, mutta elossa.

Asiallinen kolumni, mutta koska komento on ´eri mieltä!´, niin otan esiin ne kohdat, mistä olen eri mieltä: ”– se (uskonto) on saanut aikaan väkivaltaa ja sotia”, ”– se (uskonto) voi myös ruokkia ennakkoluuloja ja ahdasmielisyyttä.” Suurimpaan osaan esim. kristityistä uskonto ei vaikuta edellä kuvatun kaltaisesti, mistä voi vetää sen johtopäätöksen, ettei uskonto sitä tee. Väitän, että väkivallan saa aikaan ihmisen oma viha ja aggressiivisuus, ei uskonto. Uskonnon TULKINTA saattaa toimia katalysaattorina ja oikeutuksena tälle vihalle, muttei sekään ole sama kuin uskonto.
Ahdasmielisyys vetää puoleensa ahdasmielisen tulkinnan. Avara mieli etsii avaraa tulkintaa. Tässäkään ei minusta ole kysymys uskonnon ´pimeydestä´, vaan ihmisen mielen pimeydestä, mikä etsii vahvistusta sopivasta tulkinnasta (toki on olemassa uskontoja, jotka ovat minun mielestäni itsessäänkin aika ´pimeitä´).
Minä katselen uskontoa sekä sisä- että ulkopuolelta ollen itse uskovainen (kristitty), mutta toisaalta minulla ei ole mitään tarvetta ylläpitää Jumalaa eikä uskontoa, koska uskon, että Hänellä on siihen keinonsa.

Jos Max Arhippaisen mukaan uskontojen vaikutusmahdollisuudet yhteiskunnallisiin asioihin ovat pahasta, muistutan hänelle ja muille, että sellainenkin maa on ollut olemassa, jossa uskonnot oli tuomittu vain vaikenemaan. Sen nimi oli Neuvostoliitto.

Jees, kiitos asiallisesta kolumnista.

Ciney, et taidaa tietää mitään historiasta jos väität että uskonoto ei ole synnyttänyt mitään sotia (näin ainakin itse ymmärrän kommenttisi)

H.J, kommunismin voi verrata uskontoon missä ihmisiä ruokitaan samanlaisilla mielikuvilla että jos jaksaa ja uhrautuu niin kaikki on tulevaisuudessa paremmin.. myöskin pitä olla vaan yksi dominoiva uskonto maassa muuten se maa hajoa kahtiin(tai on yhtenottoja kuten shioilla ja sunneilla) .. ja siksi kommunismi yrittii pitää uskontoa kurissa kaikin mahdollisiin keinoin.

H.J. ”Ole asiallinen”, tarkoittaa, älä viitsi heittää sellaista kuin ”et taida tietää mitään historiasta”. Koita pysyä asiassa (toimitus, mitä sanotte?).
Ok, asiaan. Kerropa esimerkki, missä uskonto on synnyttänyt sodan ja miten?

Edellinen kommenttini meni vikaosoitteeseen. Oli tarkoitettu Rolsille, joka pysyi asiassa ensimmäiset 5 sanaa. Minä en ole tullut hakemaan täältä palautetta siitä, mikä on historiantietoni taso, joten muuta linjaa Rols. Mutta kerro tosiaan ITSE ASIASTA JOTAIN, se minua kiinnostaa ja luultavasti suurinta osaa täällä kirjoittavista. Kiitos.

Jatkan tätä yksinpuhelua.
”Uskonto on saanut aikaan — sotia”. Voiko samalla logiikalla sanoa, että internet saa aikaan sotia? Entä voiko Suomen Kuvalehti aiheuttaa väkivaltaa, jos joku tulkitsee jonkun sarkastisen kolumnin väärin? Voiko death metal-bändi aiheuttaa väkivaltaa yllyttämällä biiseillään väkivaltaan? Voiko imaami synnyttä sodan suggeroimalla kansan ja vetoamalla jihadiin? Voi. Mutta se on imaami ja hänen tulkintansa uskonnosta, ei uskonto.
Hitler käytti uskontoa, mutta se oli Hitler, joka synnytti sodan, ei uskonto. Ristiretket sodittiin, mutta ne olivat ns. kristittyjä, jotka aloittivat verenvuodatuksen, ei Raamattu aloittanut mitään. Ei Jeesus aloittanut mitään. Ne olivat ihmisiä, jotka tulkitsivat vihansa sokaisemana Raamattua. Tämä oli pointtini, toivottavasti se nyt tuli selvemmäksi. Väitän yhä, että uskonto ei synnytä sotia, vaan ihminen ja hänen tarpeensa tulkita uskonto elämälle vihamieliseksi. Väittäkää nyt vastaan, että saadaan keskustelua aiheesta!

Uskonnon nimissä ja takia sotia on aloitettu. Se on ollut erinomainen keppihevonen, jolla kansa on suostunut tykinruoaksi. Tätä väitettä tukevat yhä uskonsoturit, jotka räjäyttävät itsensä mukana kymmeniä viattomia tai ampuvat ns. tavallista kansaa rautieasemalla, kuten Mumbaissa äskettäin. Ja mikä on palkkio: marttyyrin kuolema vie terroristin paratiisiin. Joten uskonto saa aikaan sotia.

Se ei liene kenellekkään epäselvää, että uskonnon nimissä ja takia sotia on aloitettu. Onhan politiikan nimissä ja takia sodittu paljon enemmän, joten vedetään sitten siitäkiin johtopäätös: politiikka synnyttää sotia. Paha politiikka, paha politiikka.
Jos kadulla tulee kaveri vastaan, vetää turpaan ja sanoo:”terveisiä Jeesukselta”, kuka päättelee: Jeesus-uskonto synnyttää väkivaltaa. Jos mt-potilas sanoo:”Jeesus ilmestyi minulle, olen profeetta”, kuka päättelee: Jeesus-uskonto synnyttää mielenterveysongelmia. Ilmeisesti sitten aika moni. Mun aivot on erilaiset.