Arhippainen: Tutun koiran puraisu koskee

SKnetin toimitus
Mielipide 7.11.2008 10:30

Omien arvostelu ei ole pesän likaamista eikä Israel-kritiikki juutalaisvastaisuutta. Lähimmäisten moittiminen osoittaa luottamuksellista huolenpitoa.

Seuraavassa katkelmia Max Arhippaisen kolumnista, joka julkaistaan tämän viikon Suomen Kuvalehdessä (ilm. 7. marraskuuta 2008). Voit kommentoida kirjoitusta tässä blogissa.

Myös omat koirat purevat. Tämä tuntuu vieraan koiran puraisua pahemmalta. Tekojen tai mielipiteiden arvostelua tulkitaan liian usein vihamielisyytenä. Näin ei ole. Lähimmäisten moittiminen osoittaa luottamuksellista huolenpitoa.

Tämä pätee henkilökohtaisella tasolla ystävien kesken. Tämä pätee myös kansallisella tasolla ja kansainvälisessä vuorovaikutuksessa.

Eurooppalaisten suhtautuminen Yhdysvaltoihin on hyvä esimerkki tästä. George W. Bushin presidenttiyden aikana USA:n politiikkaa on arvosteltu vahvasti lähes kaikkialla maailmassa. Kritiikki on ajoittain saanut rajuja muotoja. Silti kritiikkiä ei saa tulkita USA-vihamielisyytenä. Kritisoidaan hallinnon tekoja, ei itse maata. Monet eivät ymmärrä eroa.

USA on maailman johtava demokratia ja vapauden keskeinen takaaja. On erityisen huolestuttavaa, jos juuri USA:n hallitus ei välitä kansainvälisestä oikeudesta ja laiminlyö keskeisiä demokraattisia arvoja. Tästä huomauttaminen ei ole USA-vastaisuutta. Päinvastoin. Huoli amerikkalaisten perimmäisten arvojen unohtamisesta on pohjimmiltaan osoitus maan arvostuksesta.

Vapaalla länsimaisella lehdistöllä on määritelmällisesti kriittinen tehtävä. Suomalaisissa Journalistin ohjeissa sanotaan, että ”journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen” – ei heille, joiden toiminnasta hän kertoo. Puolue- ja erikoislehdissä tämä tehtävä on hankalampi kuin muussa lehdistössä.

Silti rividemari hyötyisi, jos hän saisi lukea oman leirin ongelmista myös Uutispäivä Demarista. Kun Kotimaasyvensi kirkkoa koskevaa uutisseurantaansa, lehden johto ei saanut paljon kiitosta kirkon sisäpiireissä.

Suomenruotsalainen lehdistö on tätä muistuttavassa asemassa. Lehdet ovat jo kauan olleet sekä virallisesti että käytännössä riippumattomia. Lehtien kohderyhmien johtohahmojen odotukset muistuttavat kuitenkin edelleen etujärjestökenttää.

Kun syksyllä jätin Hufvudstadsbladetin, kirjoitin (14.9.) lehden riippumattomuuden tarpeellisuudesta: ”Jos instituutiolla on yhteiset tavoitteet ja kohderyhmät, mutta ovat toisistaan riippumattomia, niiden suhde voi olla ongelmallinen. – – On kuitenkin virhe ajatella, että riippumattomuus on sama kuin torjuminen. Päinvastoin riippumattomuus voi olla terveen suhteen edellytys.”

Jatkoin, että vastuu seurata ruotsinkielisiä kysymyksiä ”ei tarkoita, että Hbl voi olla instituutioiden äänitorvi, tai kritiikittömästi välittää niiden haluamaa viestiä”.

Seurasi kiintoisa mielipiteiden vaihto. Åbo Akademin hallintojohtajan Roger Broonmukaan (Hbl 18.9.) jätin ”ristiriitaisen testamentin”. Puolustin nimittäin samalla sitä, että suomenruotsalaisuuden on oltava avointa ja että ruotsinkielisen lehdistön on seurattava sen instituutioita riippumattomasti ja kriittisesti.

Tämä ei Broon mielestä ole johdonmukaista. Hänen mukaansa ruotsinkielisen lehdistön tehtävä on ”tiedottaa suomenruotsalaisten instituutioiden hyödyistä”.

Lehtien ambitiona ei Broon mielestä saisi olla ”kritisoiminen ja skandaalien etsiminen”. Henkilökohtaisena vaistomaisena puolustusreaktiona Broon vuodatusta voi ymmärtää. Hän sai viime vuonna itse huomattavan paljon negatiivista julkisuutta, kun muun muassa Hbl raportoi Åbo Akademin sisäisistä riidoista.

Broo on kuitenkin keskeinen takapiru monessa suomenruotsalaisessa yhteiskunta- ja kulttuuriverkostossa, ja hänen kannanotoillaan on laajempaa merkitystä. Siksi hänen periaatteellinen suhtautumisensa lehdistön kriittiseen tehtävään on paljastava.

Filosofi Joel Backström puhkaisi 21.9. Broon huonosti harkittua analyysia. Hän huomautti oikeutetusti, että ” – – aitoa suhdetta yhteisöön ei tarkoita, että kritiikittömästi tuetaan johtoa ja kielletään ongelmat, väärinkäytökset ja ristiriidat. Tämä ei ole sitoutumista, vaan pelkurimaista mielistelyä”.

Backström totesi tarkkasilmäisesti, että vallan turmeleva vaikutus ei yleensä näy siinä, että joku on piittaamatta yleisestä edusta omien etujen saamiseksi. Se näkyy siinä, että vallanpitäjä ”menettää kykynsä erottaa yleistä etua omasta käsityksestään yleisestä edusta”.

Kuvaamani keskustelu on poimittu suomenruotsalaisesta ankkalammikosta, ja koskee itseäni. Mutta sen viesti toimii yleisemmin: toistensa lähellä olevien tahojen läheisyys sumentaa rakentavan kritiikin vastaanottokykyä.

Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja ja ekonomisti, joka toimi Hufvudstadsbladetin vastaavana päätoimittajana 2002-2008.

Teksti
Max Arhippainen
SK 45/2008 (ilm. 7.11.2008)

Keskustelu