Siirtomaaksi ei pidä suostua

Suomen ja ruotsin asemasta elävinä tieteen kielinä on huolehdittava.

näkökulma 09.11.2018 06:00
Anna-Lena Laurén

© OUTI KAINIEMI

Kun vaihdamme viestejä toimittajakollegani kanssa, käytämme sekaisin sekä suomea että ruotsia. Hän on suomenkielinen, minä ruotsinkielinen. En aina edes muista, millä kielellä olen hänelle kirjoittanut.

Kerran mainitsin moskovalaiselle kaverilleni arvostavani sitä, että enemmistöön kuuluva haluaa viestiä kanssani omalla äidinkielelläni. Syy ei ole se, ettenkö puhuisi suomea. Kyse on siitä, että molempien kielten käyttö avaa uusia ulottuvuuksia keskusteluumme. Yhden kielen käyttö ei olisi sama juttu.

”Mikä siinä on niin erikoista”, kysyi moskovalaisystäväni. Hän on itse kotoisin Ukrainasta, mutta puhuu vain venäjää. En tiedä, suhtautuisiko hän asiaan eri tavoin, jos tietäisi, miten hauskaa kaksikielisyys on. Tarkoitan nimenomaan kaksikielisyyttä yhden maan sisällä.

On kiinnostavaa vertailla suomenkielisten kaverini kanssa sitä, miten olemme kokeneet esimerkiksi Pikku Kakkosen, Uuno Turhapuron tai Mauno Koiviston. Kokemuksemme eroavat selvästi, eikä se vain kielestä johdu. Näkökulma on erilainen, mutta viitekehykset samat – ja se rikastuttaa.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Anna-Lena Laurén

Kirjoittaja on Dagens Nyheterin ja Hufvudstadsbladetin kirjeenvaihtaja Moskovassa.

Sisältö