Ala-Nissilä: Villit pankit vailla seriffiä

Mielipide 10.10.2008 09:30

Sääntelyä ja valvontaa on tehostettava.

Rahoitussektori ei ole ensi kertaa kriisissä. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan maailmalla on kärsitty peräti 124 pankkikriisiä vuosina 1990-2007. Nyt uutta ovat summien massiivisuus ja uudet rahoituslaitosten riski-innovaatiot. Investointipankkitoiminta on versonut sääntelyn ja valvonnan ulkopuolelle. Villit pankit villissä lännessä ovat olleet vailla seriffiä.

Pankkikriisin syy Suomessa oli laman ohella se, että luotonannon voimakkaaseen hölläämiseen ja pankkien virheelliseen kasvustrategiaan ei puututtu ajoissa eikä siihen ollut välineitäkään. Lähtökohta vaikuttaa nyt samalta ongelmiin joutuneissa maissa. Pankit ovat tapelleet verissä päin markkinaosuuksista, koska vain niillä tuntuu olevan merkitystä. Yksinkertaistaen: mitä enemmän otat riskejä, sitä suuremmaksi kasvat, sitä enemmän nousee pörssikurssi ja sitä enemmän tulee palkkioita.

Suomessa pankkikriisistä opittiin, maailmalla ei. Pankit ovat myyneet kilpaa huonoja asuntolainoja ja jälleenmyyneet niitä pilkottuina sijoittajille ja toisille rahoituslaitoksille. Investointipankit ja vakuutuslaitokset ovat myyneet vakuutuksia ristiin rastiin näiden arvopaperistettujen lainojen nurin menoa suojaamaan. Arvopaperistetut tuotteet ovat pankkien taseessa huonojen aikojen tullessa hyvin suuri riski.

Rahoituskriisi on myös pankkivalvonnan kriisi. Jopa Yhdysvalloissa on myönnetty sääntelyn olleen puutteellista. Keskuspankin pääjohtaja Alan Greenspan korosti vielä toukokuussa 2005, että markkinat itse tarjoavat järkevää sääntelyä eikä virkamiehiä tarvita.

Väite oli käsittämätön, sillä markkinat eivät voi valvoa taseiden eriä, jotka eivät ole läpinäkyviä ja joista kenelläkään ei ole luotettavaa tietoa. Arvopaperimarkkinoita valvovan SEC:n puheenjohtaja totesi äskettäin senaatin kuulemisessa, että viranomaissääntelyn puute investointipankkien osalta on ollut kallis virhe.

Suomessa pankkisektori koki raskaan kriisin ja on nyt terve ja tehokas sekä tuntuu selviävän useita muita Euroopan maita paremmin myllerryksestä. Asiantuntijat ovat osuvasti muistuttaneet, että tehokkaan pankkisektorin tulisi edistää talouskasvua eikä aiheuttaa jättimäistä taakkaa veronmaksajille.

Finanssisektorin bkt-osuus on Yhdysvalloissa kasvanut nelinkertaiseksi 60 viime vuoden aikana ja on nyt noin kahdeksan prosenttia. Tutkimusten mukaan ulkopuolisten sektoreiden tuottavuuden kasvu ei ole riippuvuussuhteessa itse finanssisektorin kokoon. Kolme ensimmäisenä pelastettua investointipankkia maksoivat johtajilleen ”hyvin hoidetusta” työstä yli 90 miljoonaa dollaria (2007). Jättääkö pelastusoperaatio siis liian suureksi paisuneen rahoitussektorin ennalleen odottamaan uusia valloituksia?

Onneksi sääntelyn ja valvonnan tehostamisesta on merkkejä niin EU:ssa kuin USA:ssakin. Läpinäkyvyyttä erityisesti omaisuuserien arvostamisessa on lisättävä. Kaikkein oleellisinta olisi puuttua kriisien ennaltaehkäisyyn asettamalla valvontamekanismeja ja työkaluja ylisuurten riskien kieltämiseksi. Ei voi olla oikein, että pankkien virheelliseen strategiaan voidaan puuttua vasta jälkikäteen ja veronmaksajien rahoilla.

Euroopan unionin komissio on ehdottanut muun muassa pankkien pääomavaatimuksia koskevien säännösten tiukentamista. Suomessa ollaan uudistamassa vakuusrahastolakia. Globaali pankkitoiminta edellyttää uudenlaista ja tehokasta yhteistyötä eri maissa toimivien yksiköiden välillä. Valvontavastuun jakaminen emoyhtiön kotimaan ja tytäryhtiömaan viranomaisen kesken on tärkeä joskaan ei helppo tehtävä.

Komission ehdottama valvojien kollegiomalli tarjoaa nyt yhteistyölle säädöspohjan. Tytäryhtiömaan valvojilla täytyy olla myös selkeä rooli. Tässä on Suomellakin intressi valvottavana. Villi länsi tarvitsee eriffinsä.

Kirjoittaja on Euroopan tilintarkastustuomio-istuimen jäsen, entinen kansanedustaja (kesk) ja entinen eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtaja.

Teksti
Olavi Ala-Nissilä
SK 41/2008