Erkki Lähde kertoo metsänhoidon nyrkkisääntönsä: ”Unohda turhat ja kalliit metsätyöt. Hakkaa tukkipuita, joista saat hyvän tuoton.”

Häirikkö

Metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde on yli viisikymmentä vuotta taistellut vallitsevaa metsänhoidon linjaa vastaan, eikä aio luovuttaa.

Erkki Lähde kertoo metsänhoidon nyrkkisääntönsä: ”Unohda turhat ja kalliit metsätyöt. Hakkaa tukkipuita, joista saat hyvän tuoton.”

Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

 

Vuosi oli 1982, ja Erkki Lähde tunsi elävänsä täysin järjettömässä maailmassa.

Hän katseli ympärilleen Nivalan kihlakunnanoikeuden salissa Pohjois-Pohjanmaalla. Eturivissä istui Väinö Mäenpää, yli 60-vuotias isäntä, syytettynä metsiensä pilaamisesta.

Mäenpää ei suostunut piirimetsälautakunnan vaatimuksiin eli hakkaamaan metsiään paljaiksi, mylläämään maanpintaa raskaalla auralla, myrkyttämään lehtipuitaan kuoliaiksi eikä korvaamaan niitä männyntaimilla.

Käytöksellään Mäenpää uhmasi virallista metsänhoidon linjaa, jossa metsänomistajat velvoitettiin tuottamaan keskenkasvuista kuitupuuta sellu- ja paperiteollisuudelle.

Siksi hänet piti palauttaa ruotuun, ja kovin ottein.

Mutta Mäenpää ei aikonut luovuttaa. Hän oli kutsunut todistajakseen Metsäntutkimuslaitoksen toisinajattelijan, metsänhoidon professorin Lähteen, virallisen metsäpolitiikan tunnetuimman ja ankarimman arvostelijan.

Lähde oli katsastanut Mäenpään metsät ja todennut, että ne ovat paremmassa kunnossa kuin seudun metsät yleensä.

Sen jälkeen ”Mäenpään tapaus” oli sähköistynyt.

Puntarissa ei ollut vain yksittäisen isännän niskurointi, vaan viranomaisten tiukka puupeltolinja ja Lähteen edustama luonnonmukainen metsänhoito.

Lähde oli kehittänyt jatkuvan kasvatuksen mallin, josta hän oli ryhtynyt esitelmöimään eri puolilla Suomea. Mallin hän oli ottanut luonnosta. Metsät säilyisivät sekametsinä, jatkuvasti peitteellisinä ja puustoltaan eri-ikäisinä. Puut saivat kasvaa rauhassa, kunnes tulisi aika kaataa isoja tukkipuita, joista saisi moninkertaisen hinnan heikkolaatuiseen ”räkämäntyyn” verrattuna.

Sillä tavoin Väinö Mäenpää oli metsiään hoitanut. Erkki Lähde oli varma, että oikeuden istunnot jatkuisivat, kunnes metsäviranomaiset voittaisivat.

”Minun elämäntyöni on taistella luonnon puolesta kaikkea hävittämistä vastaan.”

Kolmion ulko-ovi hyvinkääläisessä kerrostalossa on selällään. Eteiskäytävässä odottaa Erkki Lähde, 83-vuotias metsänhoidon emeritusprofessori, joka heräsi tänäkin aamuna jo kuudelta kirjoittamaan uusinta teostaan Aito metsä vai puupelto.

”Sitähän elämäni on. Löydän jatkuvasti uutta tietoa”, hän sanoo.

Eteistuolilla on läjä hänen aiempia kirjojaan, kärkkäitä ja täysin kursailemattomia, kuten Metsä sydämellä, Näe metsä puilta, Metsän jatkuva kasvatus, Metsämafia ja Suomalainen metsäsota: Miten jatkuva kasvatus voitti avohakkuun.

Vastikään hän antoi paikallislehti Aamupostille haastattelun mäntyjen neulaskadosta ja laati Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen otsikolla ”Metsiä ehditään tuhota vielä paljon”.

”Häpeällistä”, hän puuskahtaa.

”Glasgow’n ilmastokokouksessa yli sata maata lupasi lopettaa metsiensä hävityksen vuoteen 2030 mennessä. Eikö se pitäisi lopettaa heti? Ja presidentti Sauli Niinistö kehtasi vielä markkinoida Suomen metsänhoidon mallia, avohakkuita ja puupeltoja, jotka pilaavat metsäluontoa.”

Metsäteollisuus on Suomen suurin vientiala, ja se havittelee jatkuvaa taloudellista kasvua. Lähteen mielestä ensisijaista on se, että metsiä hoidetaan kestävästi eli luonnon omilla ehdoilla.

”Rakastan luontoa”, hän toteaa ja aloittaa monologin.

”Luonto, josta elämme, on elävä. Se on säilytettävä mahdollisimman elävänä, jotta se ruokkisi ja pitäisi meitä hyvänä. Hävitämme luonnon elävyyttä avohakkuilla ja ilmastonmuutoksella. Minun elämäntyöni on taistella luonnon puolesta kaikkea hävittämistä vastaan. Ja kun taistelen luonnon puolesta, taistelen ihmisen puolesta.”

Seuraa hiljaisuus. Sitten hän lisää: ”Jos en taistelisi, laiminlöisin ihmisenä olemisen velvollisuutta ja joutaisin pois heitettäväksi. Olisin tarpeeton, pahimmillaan haitallinen.”

 

Aidossa metsässä on eri-ikäisiä puita. Lähde neuvoo metsänomistajaa: ”Tee täysin päinvastoin kuin ammattikunta esittää.”

Aidossa metsässä on eri-ikäisiä puita. Lähde neuvoo metsänomistajaa: ”Tee täysin päinvastoin kuin ammattikunta esittää.”

Puiden kasvu on hidastunut ensimmäisen kerran yli 50 vuoteen. Uutinen sai alkunsa valtakunnan metsien inventoinneista (VMI), joista tuorein eli kolmastoista ilmestyi äskettäin. Syiksi on arveltu kuivia kesiä, metsätuhoja, tykkylunta.

Lähteellä on omat epäilynsä: ”Ilmansaasteet ja raaistunut uv-säteily.”

”Näen mäntyjä, jotka ovat menettäneet jopa puolet neulasistaan. Myös kasvu on hidastunut. Suuri muutos on tapahtunut viiden viime vuoden aikana. Miksei sitä ole jo tutkittu?”

Inventointeja on tehty jo sata vuotta.

Vuoden 1921 inventoinnissa kaksi kolmasosaa metsistä oli lähes koskematonta sekametsää. Jokunen puu oli saatettu ottaa, Lähde sanoo, ja silloinkin vain järeimpiä puita, jolloin pienet saivat tilaa kasvaa.

Vuonna 1928 voimaan tuli ensimmäinen metsälaki, jonka ensisijaisena tarkoituksena oli estää metsän hävitys. Siis avohakkuut, Lähde selittää.

Sotien jälkeen ilmapiiri muuttui käskeväksi ja kuriltaan kovaksi.

Sotakorvaukset oli maksettava. Kehittyvä metsäteollisuus tarvitsi halpaa raaka-ainetta. Siksi johtavat metsäammattilaiset laativat vuonna 1948 harsintajulkilausuman, jonka perustella metsänomistajat velvoitettiin hakkaamaan tukkipuuta halvempaa keskenkasvuista puuta sellu- ja paperiteollisuudelle.

”Alkoivat tulkita metsälakia nurinpäin, isänmaallisuuteen vedoten.”

Lähde toteaa sen väsyneellä äänellä.

Metsäkiistat roihahtivat 1970-luvulla.

Avohakkuita vastustavia ”isänmaan pettureita” syytettiin metsiensä hävittämisestä, ja heidän metsänsä lukittiin eli määrättiin käyttökieltoon vuosiksi. Väinö Mäenpään metsiä puitiin oikeudessa neljä vuotta, kunnes Vaasan hovioikeus hyväksyi piirimetsälautakunnan vaatimukset. Mitään Mäenpään metsissä ei kuitenkaan tehty.

Näillä ukaaseilla metsät muuttuivat tasaikäisiksi havupuuviljelmiksi eli puupelloiksi. Ja sama meno jatkuu edelleen, Lähde sanoo.

 

Lappi minua opetti, ja etenkin sen herkkä luonto, Erkki Lähde kertoo. Hän väitteli maa- ja metsätaloustieteen tohtoriksi vuonna 1969 ja siirtyi sen jälkeen Metsäntutkimuslaitoksen eli Metlan metsänhoidon Pohjois-Suomen erikoistutkijaksi ja Rovaniemen tutkimusaseman johtajaksi.

Häntä pyydettiin tutkimaan maan muokkausmenetelmiä. Auraukselle hän sanoi ”ei”. Myös vesakkomyrkyille, avohakkuille ja puupelloille.

Niitä jatkettiin.

Sen verran Lähdettä sapetti, että hän haki metsämaatieteen professoriksi vuonna 1978. Siitä hän kertoo Metsäsota-kirjassaan näin:

”Presidentti Urho Kekkonen vaati nähtäväkseen hakijoiden ansioluettelot. Papereita hetken silmäiltyään hän sanoi, että asia on harvinaisen selvä. Tohtori Lähde on ansioitunein sekä tieteellisen monipuolisuuden että vankan hallinnollisen ja yhteiskunnallisen näytön perustella. Niinpä nimitys tapahtui.”

”Ja pääsin tappelemaan kestävän metsänhoidon puolesta”, Lähde sanoo.

Metsäsodan eturintamassa hän oli lähestulkoon yksin. Hän esitelmöi ja kirjoitti jatkuvasta kasvatuksesta, tutki ja väitteli, antoi haastatteluja ja puolusti isäntiä oikeudenkäynneissä.

Monet metsänomistajat ja jopa metsäammattilaiset tukivat häntä salaa, mutta julkisesti hänet teilattiin.

Hän oli vääräoppinen, häirikkö ja kiusankappale.

Sehän vain haastoi Lähdettä. Hän perehtyi metsänhoidon menetelmiin vielä enemmän ja pitkälti siksi, ettei tekisi virheitä argumentoinnissaan.

”Sanottiin, että pirullinen luonne sillä on.”

Työpaikallaan Metlassa häntä kiusattiin ja yritettiin hiljentää, kohdeltiin kaltoin. Hänen tutkimuksiaan leimattiin kelvottomiksi ja tutkimushankkeitaan hyllytettiin. Vuonna 1989 hänet syrjäytettiin jatkuvan kasvatuksen tutkimuksen johdosta, mutta silti hän jatkoi tutkimustyötään.

”Tiesin, etten selviäisi ilman vihaa, mustelmia ja kolhuja. Niin kävi. Jos olisin elänyt totalitaarisessa valtiossa, minut olisi likvidoitu”, Lähde sanoo.

 

Jatkuva kasvatus oli käytännössä kiellettyä vuoteen 2014, jolloin metsälaki uudistui. Luulisi, että Erkki Lähde olisi riemuissaan kehityksestä. Mutta ei ole.

”Pyh”, hän tuhahtaa.

”Laki oli uusittava, koska yhä useampi metsänomistaja koki tärkeänä sen, että metsä säilyy aitona metsänä. Jos jatkuvan kasvatuksen kannatus kasvaisi, kuitupuun tarjonta selluteollisuudelle vähenisi. Siksi uudessa laissa vapautettiin avohakkuut. Nyt puupeltoja saa hakata milloin vain, entistä nuorempina, mutta eihän niistä paljoa tuloa saa.”

”Edes metsäalan opetusta ei ole muutettu, joten avohakkuumalli jatkuu.”

Metsälakia oli aiemmin uudistettu vuosina 1967 ja 1997. Lakien ensisijaisena tarkoituksena oli edelleen estää metsän hävitys.

Uusin laki on yli satasivuinen pumaska, monimutkainen ja vaikeasti ymmärrettävä, Lähde sanoo. Sen hän totesi eduskunnan ympäristövaliokunnalle lausunnossaan, johon hän liitti myös oman ehdotuksensa metsälaiksi.

”Napakan, reilun sivun mittaisen.”

 

Metsien käsittelymenetelmistä ja hakkuutavoista kiistellään jatkuvasti, Lähde sanoo, ja siksi hän päivitti äskettäin muistionsa ”Miksi perättömiä väitteitä jatkuvasta kasvatuksesta”.

Teksti alkaa: ”Virallisen linjan eli puupeltokasvatuksen edustajat väittävät vähäisillä ja huterilla tiedoilla, että avohakkuukäytännön puupellot kasvaisivat 20 prosenttia enemmän puuta kuin jatkuvan kasvatuksen metsät.”

”Potaskaa”, Lähde lisää.

”Sanon pitkäaikaisten mittausten ja kymmenien tieteellisten julkaisujen perusteella, että kasvuero on 10–30 prosenttia jatkuvan kasvatuksen hyväksi.”

Teksti jatkuu: ”Kansalaiset ihmettelevät, mistä näin suuri ero johtuu. Syy selvinnee tutkimalla menetelmien taustatekijöitä.”

”Eli termistöä, joka on täysin sekavaa”, Lähde selittää.

Metsälaissa ei edes mainita termiä jatkuva kasvatus, vaan siinä puhutaan eri-ikäisrakenteisesta kasvatuksesta. Se on vain osa jatkuvaa kasvatusta. Suomen metsäyhdistys taas puhuu jatkuvasta kasvatuksesta, jossa sallitaan korkeintaan 0,3 hehtaarin pienaukkohakkuut.

”Ei, ei ja ei”, Lähde sanoo.

”Erkin mallissa eli oikeassa jatkuvassa kasvatuksessa ei hakata pientäkään aukkoa.”

Lähde sanoo myös, että jatkuva kasvatus tuottaa metsänomistajalle pitkällä ajanjaksolla enemmän kuin puunviljely, koska kalliit metsätyöt, kuten taimenistutukset ja maanmuokkaukset, jäävät pois ja järeistä tukkipuista saa ”pirun paljon enemmän kuin vessapaperista”.

Ja senkin, että aito metsä sitoo enemmän hiiltä kuin puunviljely. Kun pelto hakataan välillä paljaaksi ja sen maata muokataan, hiiltä vapautuu ilmakehään.

Määrittelyissä pitää olla tarkkana, Lähde sanoo. Hänelle aito metsä on kuin mikä tahansa kestävä ekosysteemi, jossa on paljon nuoria, vähän keski-ikäisiä ja vähiten vanhoja. Siis jatkumo. Metsässä on metsän lajistoa, kuten hömötiaisia ja kuukkeleita, muurahaisia, naavoja ja mustikoita.

Avohakkuilla on avoalan lajistoa. Variksia, hirviä, peuroja, puutiaisia ja hirvikärpäsiä. Ne kuuluvat luonnon monimuotoisuuteen, mutta eivät metsän, Lähde erottelee.

 

Lähde antaa toisenkin neuvon: ”Ole viisas, laiska ja vähän ahne.”

Lähde antaa toisenkin neuvon: ”Ole viisas, laiska ja vähän ahne.”

Vuonna 2003 Erkki Lähde jäi eläkkeelle Metlasta. Nykyisin Metla on osa Luonnonvarakeskusta eli Lukea, jonka erikoistutkija Sauli Valkonen on myös perehtynyt jatkuvaan kasvatukseen ja tuntee Lähteen, jonka kanssa on kiistellyt ja tehnyt yhteistyötä.

”Erkki on jatkuvasti puolustus–hyökkäyskannalla. Eikä anna periksi”, hän sanoo.

”Erkki sanoo argumenttinsa, jotka puoltavat hänen käsitystään, ja jättää muiden sanottavaksi sen, mikä sitä ei puolla. Hänen sanavarastoonsa ei kuulu toisaalta–toisaalta, vaikka tutkijan on tärkeää epäillä myös omia ajatuksiaan.”

Ja lisää: ”Hän on oikeassa monessa asiassa. Ei kaikessa.”

Puolesta ja vastaan -metsäkeskustelua hämmentää se, että tutkimuksia jatkuvasta kasvatuksesta ja avohakkuista on laidasta laitaan. Valkosen mukaan tulokset riippuvat valitusta laskelma- ja ajattelutavasta, ja niitäkin riittää.

Esimerkiksi hän ottaa hiilen, johon Lähde viittaa.

Tutkimusten mukaan jatkuvan kasvatuksen metsä sitoo enemmän hiiltä kuin avohakkuu. Tilanne kääntyy päinvastaiseksi puupellossa, jossa nuoret puut kasvavat keskimäärin nopeammin kuin jatkuvan kasvatuksen metsässä. Silloin puupelto sitoo enemmän hiiltä.

”Pitääkö hiiltä olla vapauttamatta avohakkuilla nyt vai halutaanko, että puupellon puut sitovat sitä myöhemmin enemmän? Vai kannattaako hiiltä sitoa juuri nyt? Kyse on siitä, mitä halutaan.”

Toiseksi esimerkiksi hän ottaa metsänomistajan tuoton. Omistajan on pohdittava, onnistuuko jatkuva kasvatus tarpeeksi hyvin, ja päätettävä, mitä korkoa odottaa sijoitukselleen.

”Korko, jota laskelmassa käytetään, ratkaisee sen, kumpi kasvatus on taloudellisesti kannattavampaa. Etelä-Suomen kuusikoissa on tehty laskelmia, joiden mukaan kolmen prosentin tuotto-odotuksella jatkuvan metsän kasvatus on kannattavampaa kuin puunviljely.”

”Jos tyytyy pienempään korkoon, kannattaa valita puunviljely.”

 

Ennen lenkkiin meni tunti, nyt enää 48 minuuttia, Erkki Lähde sanoo ja kiristää vauhtia, sauvat tukevasti kädessä. Metsäkierros on alkanut Hyvinkään Tanssikalliolta ja johtaa sekametsään, jossa on paljon kuusentaimia, isoja koivuja ja mäntyjä.

Arvosana Lähteeltä on hyvä. ”Mitä sekaisempi metsä, sitä parempi.”

Siinä kävellessä hän kertoo kotitilastaan Syrjästä, joka oli nimensä veroinen. Isosisko oli koulussa, joten hän leikki paljon yksin, ”sai ja joutui elämään metsässä”. Luonnonsuojelija hänestä tuli, ja sitä hän sanoo olevansa enemmän kuin luonnonsuojeluliikkeen jäsenet.

Siksi hän ymmärtää hyvin Elokapinan nuoria.

”Menisin mukaan istumaan tientukkeeksi, mutta en enää näillä ikälisillä. Katselin mielenosoitusta televisiosta. Kun poliisi kantoi nuoria putkaan, ajattelin, että voi voi, siinä menneisyys kantaa tulevaisuutta menneisyyteen.”

Hän pysähtyy, osoittaa koivua. Metsän äiti se on, hän sanoo, suojelee muuta metsäluontoa. Koivu tarvitsee valoa, kuusi viihtyy varjossa ja kestää huonosti kuivuutta. Lehtipuut kestävät ilmaston lämpenemistä havupuita paremmin ja sitovat enemmän hiiltä.

”Yhtäkään lehtipuuta ei saa hävittää.”

Sen Lähde sanoo painokkaasti. Hänestä lehtipuita pitäisi olla metsissä enemmän kuin metsissä yleensä on, koska ilmastonmuutos etenee. Hän uskoo kiihtyvyyden lakiin eli siihen, että seuraavan kolmen vuoden kuluessa luonnossa tapahtuu enemmän ikäviä muutoksia kuin kymmenen viime vuoden aikana.

”Toivon olevani väärässä, todella toivon.”

 

Sauli Valkonen kertoo metsäalan tutkijoiden kevään 2009 työpajasta, jossa pohdittiin Erkki Lähteen 1980-luvun ajatuksia, joista valtavirta ei pitänyt yhtään. Lopputulos oli, että Lähteen ajatuksista ”aika valtava määrä on toteutunut”.

Erkki Lähde toteaa siihen, että hän on 30–40 vuotta aikaa edellä.

Metsää ei enää myllerretä raskaalla auralla, vesakkomyrkkyjä ei käytetä. Jatkuva kasvatus on virallisesti sallittua. Yli puolet metsänomistajista toteuttaa sitä ainakin osittain metsissään, joten mikä on elämänmittaisen ponnistelun tulos: välitavoite vai voitto?

Siihen Lähde ei vastaa. Hän sanoo vain: ”Onnistumista jatkuvan kasvatuksen läpiviennissä on se, että on ymmärretty, että metsänhoidossa tarvitaan toinen vaihtoehto.”

Ja: ”Puheissa on rajua pehmenemistä, mutta se ei näy teoissa.”

Vastaus löytynee rivien välistä. Erkki Lähde täyttää uudenvuodenpäivänä 84 vuotta, eikä metsäsota ole vielä ohi.

Sisältö