Suomen luonto yksityisille firmoille? Metsähallituksen yhtiöittämisestä raju riita

Vastustajat pelkäävät, että valta kansallisomaisuuteen karkaa yrityksille.
Kotimaa 28.3.2014 05:02
Harvesterinkuljettaja Jussi Järvinen työskentelee Metsähallituksen työmaalla Pussinmaalla Jämsässä. © Marjo Tynkkynen

Hallituksen pyrkimys uudistaa Metsähallitus on nostanut kiivasta vastarintaa. Kritiikki on voimistunut eri puolilla: Metsähallituksen sisällä, useissa sen keskeisissä sidosryhmissä, kunnissa ja myös eduskunnassa yli puoluerajojen.

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee metsähallituslakia, jonka on ilmoitettu astuvan voimaan vuoden 2015 alussa. Lain tarkoitus on muuttaa Metsähallitus liikelaitokseksi samaan tapaan kuin esimerkiksi Tielaitoksesta tuli Destia vuonna 2008.

Suuri osa lain hankalista periaatekysymyksistä on kuitenkin yhä auki, ja esityksen nykymuodon vastustus kasvaa.

Yksi vastustajien peloista on, että yhtiöittämisen myötä päätösvalta metsäomaisuudesta siirtyy yksityisille yrityksille.