Metsähallitus: ”Ei ole olemassa metsätaloutta, jolla parannetaan vain porojen laitumia”

Puuntuotanto ja poronhoito ovat ajautumassa umpikujaan Inarissa.
Kotimaa 11.10.2017 14:45

Kyltti Inarissa © MIIKA SILTALAHTI / Lehtikuva

Väärät olettamukset hakkuutavoista vievät pohjan laskelmilta.

Näin kommentoi Metsähallituksen aluejohtaja Kirsi-Marja Korhonen tuoretta selvitystä Inarin puuntuotannon kannattavuudesta.

Kansantaloudellisen metsäekonomian professori Olli Tahvosen laskelmien mukaan Ylä-Lapin metsätalous yltää vain prosentin korkotuottoon, kun Metsähallituksen koko pääoma tuottaa neljä prosenttia.

”Oikeampi korkotuotto Ylä-Lapissa Metsähallituksen menetelmillä on lähempänä kahta prosenttia”, Lapin aluejohtaja Korhonen sanoo.

”Se ei ole huono tulos.”

Korhonen ja Tahvonen ovat yhtä mieltä siitä, että puiden hidas kasvu heikentää metsätalouden kannattavuutta pohjoisimmassa Lapissa.

Mutta heillä on täysin eri luvut siitä, mitä kannattavuus pitää laskea.

 

Kolmasosa Inarin hakkuista on uudistushakkuita. Niissä metsään jätetään 80–120 siemenpuuta hehtaarille.

Aluejohtaja Korhosen mukaan uudistamiskustannus karuissa männiköissä on nolla euroa, sillä maanmuokkausta ja istutuksia ei tarvitse tehdä.

”Metsä uudistuu luontaisesti. Sitä kautta metsätalous saadaan kannattavaksi.”

Professori Tahvosen mukaan pelkästään siemenpuiden myöhäisemmästä korjuusta koituu 250–750 euron uudistamiskustannus hehtaarilta. ”Tämä tosiasia näyttää unohtuvan Metsähallitukselta.”

Korhonen vastaa, että siemenpuiden poisto myöhästyttää hakkuutuloja yksittäisessä metsikössä mutta ei koko alueella, Ylä-Lapissa.

”Tahvonen arvioi väärin hakkuutulot”, hän sanoo.

”Jo ensiharvennuksista tulee meille enemmän tuloja kuin kustannuksia.”

”Olisi saatava viralliset luvut.”

Ylä-Lapissa uudistaminen maksaa aluejohtaja Kirsi-Marja Korhosen mukaan enimmillään 150 euroa hehtaarilta.

Professori Olli Tahvonen epäilee summaa.

”Olisi saatava viralliset luvut”, hän sanoo.

”Toistaiseksi näyttää siltä, että valtion Ylä-Lapissa harjoittama kannattamaton puuntuotanto uhkaa saamelaiskulttuurin ja porotalouden tulevaisuutta.”

Korhonen taas korostaa puuntuotannon kannattavuutta ja yhteistyötä paliskuntien kanssa.

”Emme halua tehdä saamelaisten kotiseutualueella hakkuita, joista meillä olisi erimielisyys paliskuntien kanssa.”

Laskelmissaan Tahvonen on käyttänyt Lapin teollisuuden ja valtion virallisia lukuja, sillä Metsähallitus ei ole luovuttanut tietoja.

Korhosen mukaan Tahvonen olisi saanut ”milloin vain” tiedot käytetyistä metsänkäsittely- ja uudistusmenetelmistä, ”jolloin laskelmien tulos olisi muuttunut”. Tarkemmista luvuista olisi pitänyt tehdä virallinen aineistopyyntö.

Silti professori ei olisi saanut haluamiaan tietoja.

”Emme julkaise yksityiskohtaisia tietoja tuotoista ja kustannuksista”, Korhonen sanoo.

”Ne kuuluvat liikesalaisuuden piiriin.”

 

Selvityksessään Olli Tahvonen esittää kahta vaihtoehtoa puuntuotannolle Inarissa.

Hakkuut on lopettava, puusto jätettävä hiilivarastoksi torjumaan ilmastonmuutosta. Tai sitten metsiä on käsiteltävä nykyistä varovaisemmin. Kun metsäpeite säilyy, puuntuotanto on nivottavissa paremmin poronhoitoon, matkailuun ja luonnonsuojeluun.

”Toteutamme jo tätä vaihtoehtoa Inarissa”, aluejohtaja Korhonen sanoo.

Hän muistuttaa, että avohakkuut lopetettiin Ylä-Lapissa valtion mailla 25 vuotta sitten. Nyt uudistuskypsiin metsiin tehdään siemenpuuhakkuita. Tai sitten niitä harvennetaan tai väljennetään niin reilusti, että metsä pääsee uudistumaan luontaisesti.

Metsäpeitto säilyy parhaiten pienaukko- ja poimintahakkuissa. Niiden tarkkaa osuutta hakkuista Korhonen ei osaa kertoa.

”Jatkuvapeitteistä metsänhoitoa sovelletaan laajasti juuri Inarissa.”

Muddusjärven alueella hakkuiden suunnittelussa hyödynnetään saamelaisten perinnetietoa Akwé: Kon -menettelyllä. Sen työryhmän puheenjohtaja Jan Saijetsin mukaan pehmeämpi puuntuotanto on askel eteenpäin. Mutta ei riittävä luppo- ja jäkälämetsistä riippuvaisille paliskunnille.

”Jatkuvapeitteisessä metsätaloudessa hakkuutähteet peittävät puolet jäkälistä kymmeniksi vuosiksi jokaisen hakkuukerran jälkeen.”

Laajojen avohakkuiden loppuminen ei ole parantanut porotalouden tilannetta Ylä-Lapissa.

”Se on sama onko avohakkuu tai siemenpuuhakkuu”, Saijets sanoo.

”Lopputulos on täydellinen laiduntuho.”

Hän arvioi, että luposta katoaa siemenpuuhakkuussa 70 prosenttia. Hakkuun jälkeen alue on altis myrskyille.

”Tuuli repii loput lupot puista.”

”Metsätaloutta joko on tai sitten sitä ei ole.”

Metsähallituksella on Ylä-Lapissa vajaat 200 000 hehtaaria tuottavaa metsämaata metsätalouden piirissä.

Luonnonvarasuunnitelman mukaan hakata voi 115 000 kuutiota vuodessa. Nykyään puuta kaadetaan noin satatuhatta mottia.

Akwé: Kon -työryhmän puheenjohtaja Jan Saijetsin mukaan saamelaisilla poromiehillä on selvä tavoite.

”Pitäisi tehdä vain hakkuita, jotka ennallistavat ja parantavat laitumia.”

Se tarkoittaisi, että Metsähallitus keskittyisi Inarin alueella hoitamaan ylitiheitä taimikoita.

”Taimikonhoito synnyttäisi nopeasti poroille hyödyllisiä jäkäläalueita.”

Aluejohtaja Korhosesta toive on utopiaa.

”Ei ole olemassa sellaista metsänhoitoa, jolla parannettaisiin vain porojen laitumia.”

Hän muistuttaa, että Ylä-Lapissa on hoidettu taimikoita vuosittain 1300–1700 hehtaaria. Hoitokustannukset on maksettava hakkuin, puunmyyntuloin.

”Metsätaloutta joko on tai sitten sitä ei ole”, Korhonen sanoo.

”Se ei voi toimia, jos tulee vain kustannuksia.”

 

Saamelaiset poromiehet ja Metsähallitus yrittävät sopia hakkuista Muddusjärven paliskunnan alueella seuraavaksi 14 vuodeksi. Akwé: Kon -menettely on edennyt vuodessa vain vähän. Kesti kauan, ennen kuin työryhmän puheenjohtaja sai käsiinsä kartta-aineiston Metsähallitukselta.

Saijetsin mukaan aineisto on epätarkka. Se yliarvioi vanhojen metsien todellisen määrän.

”Jo näppituntumalta puhutaan tuhansista hehtaareista.”

Työtä on hidastanut myös se, että työryhmä ei ole saanut arvioitavaksi Muddusjärven hakkuusuunnitelmaa. Aluejohtaja Korhosen mukaan hakkuut ennakoidaan tavallisesti kaksi vuotta, ei 14 vuotta etukäteen.

Nyt Metsähallituksessa kehitetään mallia, jolla tulevaisuuden hakkuita voisi hahmottaa.

”En osaa sanoa, milloin saamme mallin valmiiksi”, Korhonen myöntää.

”Tämä on todella vaikea pala meille, sillä puukaupat tehdään puolivuosittain ja korjuuohjelmat kauppojen jälkeen kuukausittain.”

”Syvä epäluottamus Metsähallituksen ja poromiesten välillä.”

Vuosina 2009–2010 Metsähallitus ja Ylä-Lapin metsäpaliskunnat sopivat metsärauhan. Vanhoja metsiä siirrettiin noin 70 000 hehtaaria hakkuiden ulkopuolelle.

Sopu on nyt koetuksella – ei vain Muddusjärven takia.

Saijetsin mukaan hakkuupaine Ylä-Lapin jäljellä olevissa talousmetsissä on kasvanut, koska hakkuusuunnite, 115 000 mottia vuodessa, on säilynyt ennallaan.

”Poromiehet ovat järkyttyneet, miten nopeasti viimeiset vanhat metsät ovat alkaneet kadota.”

Neuvottelujen aikana Muddusjärven paliskunnassa ei hakata kuin yhdessä sovittuja kohteita. Jos myös muut metsäpaliskunnat vaatisivat samanlaista arviointia metsätalouden vaikutuksista, tilanne saattaisi kärjistyä uudeksi metsäsodaksi.

Korhosen mukaan 115 000 motin vuosihakkuut on määritetty metsärauhan jälkeen Ylä-Lapin luonnonvarasuunnitelmassa. Vuonna 2012 valmistuneeseen suunnitelmaan ovat sitoutuneet niin Metsähallitus kuin paliskunnat.

”Uudet laajat hakkuukiellot tarkoittaisivat sopimuksen irtisanomista”, Korhonen sanoo.

”Silloin meidän pitäisi aloittaa kaikki alusta.”

Aluejohtajan mukaan hakkuita ei voi keskeyttää vuosiksi ja aloittaa sitten uudestaan. Hän uskoo yhä yhteisymmärryksen löytyvän Ylä-Lapissa. Akwé: Kon-työryhmän puheenjohtaja Saijets ei ole yhtä toiveikas sopuratkaisusta.

”Metsähallituksen ja poromiesten välillä vallitsee syvä epäluottamus.”