Merirosvojahti: Suomalainen suojaosasto aloitti työt Somalian vesillä

Kotimaa 21.3.2013 14:23

Suomalaiset turvaavat YK:n ruokakuljetuksia merirosvojen hyökkäyksiltä.

Suomalaisen alussuojausosaston perustehtävä on sama kuin miinalaiva Pohjanmaalla helmi-huhtikuussa 2011. Se suojaa kauppa-aluksia merirosvojen hyökkäyksiltä Somalian rannikolla ja Adeninlahdella. Osastossa on mukana Pohjanmaalla palvelleita sotilaita. Kuvassa tehtäväänsä aloittava Pohjanmaa lähestyy Djiboutin satamaa Adeninlahdella tammikuussa 2011. Kuva: Hannu Pesonen.

Suomalaissotilaat lähtivät ensimmäiseen tehtäväänsä merelle Afrikan sarvessa sijaitsevasta Djiboutista, jossa toimii EU:n merirosvouden vastaisen kriisinhallintaoperaation Atalantan alueellinen päämaja ja huoltokeskus. Suomi otti Atalanta-operaation alussuojauksen johtovastuun Saksalta viime perjantaina.

Osasto tekee työtään YK:n ruokakuljetuksia Somaliaan hoitavalla rahtialus Caroline Scanilla. Tällä hetkellä alus on edennyt Djiboutista noin 500 kilometriä etelään sijaitsevaan Boosaasoon, josta se jatkaa edelleen kohti etelää.

”Alus purkaa matkan varrella lastiaan useammassa satamassa. Seuraavan kerran se poikkeaa maihin ensi viikon alkupuolella”, kertoo komentaja Arvi Tavaila merivoimien esikunnan operatiiviselta osastolta. Merivoimien esikunta johtaa osaston toimintaa Suomesta käsin.

Suomalaissotilaat joutuivat odottelemaan Djiboutissa kaksi viikkoa tehtävänsä alkua koska YK:n ja rahtialuksen vuokrasopimusjärjestelyt kestivät arvioitua kauemmin.

”Tätä meistä riippumattomista syistä tapahtunutta viivästystä lukuunottamatta hankkeen valmistelu on sujunut suunnitelmien mukaisesti.”

Viiden kuukauden tehtävä

Suomalaisosasto hoitaa tehtäväänsä seuraavat viisi kuukautta. Tehtävän puolivälissä suojausosaston 14 hengen miehistö vaihdetaan uuteen. Molemmat miehistöt on koulutettu yhtä aikaa tammi-helmikuussa Turun Pansiossa. Elokuun alkupuolella alussuojausta jatkaa liettualainen osasto.

Osalla on jo kokemusta Intian valtamerellä toimimisesta kun Suomi oli aluksella mukana Atalanta-operaatiossa vuonna 2011.

”Tilanne Somalian rannikkovesillä on tällä hetkellä rauhallinen mutta riskialtis. Kun koillismonsuuni tyyntyy lähiviikkoina, on odotettavissa että merirosvojen toiminta kiihtyy. Emme usko sen kuitenkaan aiheuttavan konkreettista uhkaa”, Tavaila sanoo.

Somalimerirosvot eivät ole koskaan onnistuneet ryöstämään aseistettujen turvamiesten suojaamaa alusta. Caroline Scania ei ole yritetty kaapata eikä merirosvojen ole havaittu edes lähestyneen sitä.

Hyökkäysten määrä laskenut

Merirosvojen toiminta on laantunut vuoden 2012 ja vuoden 2013 alkukuukausina selvästi edellisvuosista. Vuonna 2011 somalimerirosvot hyökkäsivät 176 alukselle ja kaappasivat niistä 25. Viime vuonna hyökkäysten määrä laski 36:een ja aluskaappausten viiteen.

Tänä vuonna on tehty kaksi epäonnistunutta kaappausyritystä, joista tuorein 18.2. Merirosvojen kaappaamien alusten määrä on pudonnut kolmestakymmenestä kahteen ja panttivankeina olevien merimiesten yli 700:sta 60:een.

Suotuisan kehityksen syitä ovat kansainvälisen merivalvonnan tehostuminen ja Somalian rauhanhankkeen edistyminen. Sekä merirosvot että Somalian hallitusta vastaan sotiva ääri-islamilainen asejärjestö al-Shabaab on viimeisten puolentoista vuoden aikana ajettu ahtaalle. Kaappausyritysten uhka on silti yhä todellinen.

EU-maiden sota-aluksista koostuva Atalanta eli EU Navfor on joulukuusta 2008 lähtien turvannut kauppamerenkulkua Somalian rannikolta käsin toimivien merirosvojen hyökkäyksiltä Adeninlahdella ja Intian valtamerellä.

Atalantan päätehtäviä on suojata YK:n alajärjestöihin kuuluvan Maailman Elintarvikeohjelman WFP:n elintarvikekuljetuksia pitkästä sisällissodasta kärsivään Somaliaan. WFP toimittaa päivittäin ruokaa 1,5 miljoonalle somalialaiselle. Somaliassa kärsitään yli 20 vuoden sisällissodan aiheuttamasta syvästä köyhyydestä ja aliravitsemuksesta.

Hyökkäys on voitava torjua

Aseellinen alussuojaus on hyvin uusi toimintatapa sekä Atalantan että ylipäätään kansainvälisten rauhanturvahankkeiden yhteydessä. Nyt aloittanut suomalaisjoukko muodostaa niin sanotun itsenäisen alussuojausosaston (Autonomous Vessel Protection Detachment), joka toimii suojaamassaan aluksessa käytännössä omillaan.

Siksi merivoimien ammattisotilaista ja reserviläisistä koostuvaan joukkoon on hyvin kokeneita sotilaita. Heistä osa oli mukana myös miinalaiva Pohjanmaalla joka osallistui Atalantan toimintaan Adeninlahdella ja Intian valtamerellä helmi-huhtikuussa 2011.

Alussuojausosaston ytimen muodostavat ”operaattorit” eli aseellinen suojamiehistö. He ovat etupäässä sotilaspoliiseja sekä armeijan ja poliisin erikoismiehiä kuten tarkka-ampujia. Heistä koostui myös Pohjanmaan erikoisosasto, suojaus- ja tarkastusjoukkue, jonka tehtävänä oli tutkia ja tehdä vaarattomiksi merirosvolaivoiksi epäillyt alukset. Lisäksi mukana on muun muassa sairaanhoitohenkilöstöä.

On epätodennäköistä, että alusta kohtaan hyökätään. Mutta jos niin käy, hyökkäys on voitava torjua.

”Osastolla on siihen riittävästi kättä pitempää: sekä henkilökohtainen aseistus että erilaisia passiivisia valvontajärjestelmiä”, sanoo komentaja Tavaila.