Miksi median verokohteluun ei ole jo puututtu? – Ministeri: Hyvä kysymys

Työryhmä vähentäisi media-alan koulutusta.
Kotimaa 11.12.2015 11:00
Mediamarkkinatyöryhmän puheenjohtaja Anssi Vanjoki luovutti raportin liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerille (kesk) Helsingissä 7. joulukuuta 2015. © Vesa Moilanen / Lehtikuva

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner asetti 3. elokuuta Anssi Vanjoen työryhmän selvittämään Suomen mediamarkkinoita ja niiden kilpailuasetelmaa. Mitä uutta 7. joulukuuta julkaistu raportti tuo, ministeri Berner?

Raportti kokosi ehdotuksia kansallisten mediamarkkinoiden kehittämistoimista. Se otti huomioon digitalisaation sekä mediamarkkinoiden kansallisen ja globaalin kehityksen.”

Työryhmä tasaisi digitaalisen ja printtimedian välistä arvonlisäveroa. Eikö EU määrittele alv-tasot?

”Koska arvonlisäverosääntely tulee EU:sta, sen tasoon on vaikutettava EU:n kautta. Odotamme EU:sta alviin liittyviä esityksiä ensi vuoden kuluessa. Jo sitä ennen vaikutamme siihen, että lopputuloksesta tulee halutun kaltainen. Suomi ei ole asiassa yksin. Esimerkiksi Ranska ja Luxemburg ovat jo haastaneet nykydirektiivin. Eri välineiden tasapuolinen kohtelu on välttämätöntä digitaalisen talouden kehittymiselle.”