Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon

Presidentti Martti Ahtisaarelle on myönnetty Nobelin rauhanpalkinto. Norjan Nobel-komitea palkitsee Ahtisaaren pitkän uran konfliktien välittäjänä ja rauhanhierojana. Lue Suomen Kuvalehdessä julkaistuja juttuja Ahtisaaresta.

Norjan Nobel-komitea palkitsi Ahtisaaren pitkän uran konfliktien välittäjänä ja rauhanhierojana. Ahtisaaren rauhantyö yli 30 vuoden aikana on komitean mielestä lisännyt “kansakuntien välistä veljeyttä” täysin Alfred Nobelin hengessä.

Ahtisaari itse sanoo olevansa kiitollinen, mutta myös yllättynyt palkinnosta. Ahtisaari sanoi Norjan yleisradioyhtiölle luulleensa, että hänet olisi hylätty, koska hänessä on 12,5 prosenttia norjalaista verta.

Hän sanoo olevansa erittäin tyytyväinen Nobelin rauhanpalkintoon Työ Namibiassa oli nobelistin itsensä mielestä merkittävintä.

Ahtisaari on ollut välittäjänä muun muassa Indonesian Acehissa ja Kosovossa. Ahtisaari sai viikko sitten Unescon arvostetun rauhanpalkinnon elämäntyöstään maailmanrauhan hyväksi.

Ahtisaari on toiminut kansainvälisissä tehtävissä lähes koko työuransa. Häntä ovat työllistäneet väkivaltaisten selkkausten ja poliittisten kiistojen sovittelutehtävät kolmella mantereella.

Ahtisaaren johdolla solmittiin rauhansopimus Acehin maakuntaan Indonesiaan elokuussa 2005. Indonesian hallitus ja Acehin GAM-kapinallisliike päättivät sodan, joka oli kestänyt lähes 30 vuotta.

Hän tuli kansainvälisesti tunnetuksi YK-tehtävissään Namibian itsenäistymisprosessin valmistelijana 1970-luvulla. YK:n pääsihteerin edustajana hän valvoi Etelä-Afrikan joukkojen vetäytymistä maasta ja ensimmäisiä vapaita vaaleja 1980-luvun lopussa.

Ahtisaari vaikutti välittäjänä myös presidenttikaudellaan (1994-2000). Häntä pyydettiin vuoden 1999 keväällä mukaan Kosovon kriisin sovitteluun.

Yhdessä Venäjän entisen pääministerin Viktor Tshernomyrdinin ja Yhdysvaltain silloisen varaulkoministerin Strobe Talbottin kanssa Ahtisaari hioi rauhansuunnitelman, johon Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevic taipui. Nato saattoi lopettaa Jugoslavian pommitukset.

Halonen: Suomalaiset
voivat olla ylpeitä

Ahtisaarelle satoi onnitteluja päätöksen tultua julki.

Presidentti Tarja Halosen mukaan voimme suomalaisina olla ylpeitä siitä, että kansakuntamme panos maailmanrauhan rakentamisessa on saanut arvokkaimman mahdollisen tunnustuksen.

Pääministeri Matti Vanhasen mielestä palkinto on tunnustus Ahtisaaren pitkästä urasta ja mittavasta työstä maailmanrauhan turvaajana.

Ulkoministeri Alexander Stubb piti palkintoa upeana kunnianosoituksena Ahtisaaren elämäntyöstä konfliktien ratkaisemiseksi. Stubbin mielestä Ahtisaaressa Suomella on todellinen valtiomies ja maailmanpolitiikan toimija.

Juhlinta loppui lyhyeen
Ahtisaaren toimistolla

“Ehdittiin riemuita ehkä kolme neljä minuuttia. Sen jälkeen alkoivat puhelimet soida ja haastattelujen antaminen käynnistyi, kertoo CMI:n toiminnanjohtaja Kalle Liesinen.

Crisis Management Initiative (CMI) on presidentti Martti Ahtisaaren perustama kriisinhallintaan keskittyvä järjestö, joka kertoo tavoitteekseen kestävän turvallisuuden edistämisen. Järjestö oli mukana muun muassa Acehin rauhanneuvotteluissa.

Ahtisaari itse ja sitä kautta hänen toimistonsa sai tiedon Nobelin rauhanpalkinnon myöntämisestä hieman ennen asian julkistamista.

“Oli meillä samppanjapullot jääkaapissa, mutta lasit jäivät juomattomina pöydälle”, Liesinen naureskelee.

Tieto palkinnosta aloitti toimistolla melkoisen mylläkän, kun kymmenkunta ihmistä joutui maailmanlaajuisen mediatapahtuman keskipisteeseen. Haastatteluja on annettu ympäri maailmaa, muun muassa CNN:lle ja BBC:lle.

“Olen kauhean iloinen, että media tuntee toimiston”, Liesinen sanoo. Hän arvelee perjantain kuluvan kauttaaltaan työn parissa, mutta “jossain vaiheessa varmasti juhlitaan”.

Irlannista
Irakiin

Ahtisaari osallistui 2000-luvun alussa myös Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n aseriisunnan valvontaan. Hän oli lisäksi jäsenenä “kolmen viisaan” ryhmässä, joka selvitteli EU:n ja Itävallan välejä. EU-maat olivat ryhtyneet poliittisiin boikottitoimiin, kun natsisympatioista syytetty Vapauspuolue nousi Itävallan hallitukseen.

YK kutsui Ahtisaaren avukseen jälleen vuonna 2003, kun maailmanjärjestön Irakin-päämajaa vastaan oli hyökätty. Ahtisaari selvitti YK:n toimintamahdollisuuksia väkivallan repimässä maassa.

Marraskuussa 2005 YK:n pääsihteeri Kofi Annan nimitti Ahtisaaren rauhanvälittäjäksi Kosovoon. Ahtisaaren neuvottelut Kosovon itsenäisyydestä EU:n osittaisessa valvonnassa kangertelivat pitkään, ja lopullinen suunnitelma kaatui YK:n turvallisuusneuvostossa.

Kosovo katkaisi pelin tämän vuoden helmikuussa julistautumalla itsenäiseksi, ja kymmenet maat, Suomi mukaan lukien, ovat tunnustaneet Kosovon itsenäisyyden.

Hän on toiminut myös YK:n erityislähettiläänä Afrikan sarvessa ja Etyjin puheenjohtajan henkilökohtaisena Keski-Aasian-edustajana.

Martti Ahtisaari syntyi 23. kesäkuuta 1937 Viipurissa. Hän on naimisissa ja on yhden lapsen isä.

Kestosuosikki
Nobel-listalla

Ahtisaari on ollut viime vuosina yksi Nobel-ehdokkaiden kestosuosikeista useita vuosia. Hän oli erityisen vahvoilla etenkin kaksi vuotta sitten Acehin rauhanneuvottelujen ansiosta.

Tuolloin Nobel meni kuitenkin köyhille lainoja myöntävän Grameen-pankin perustaneelle Muhammad Yunusille.

Ahtisaari oli päätöksen jälkeen pettyneen oloinen ja antoi ymmärtää, ettei enää halua olla joka vuosi Nobel-veikkailuissa mukana. Hän kritisoi tuolloin myös epäsuorasti rauhanpalkinnon luonteen muuttumista kysymällä, kuuluuko Yunusin pankin kaltainen kehitystyö Nobelin rauhanpalkinnon piiriin.

Ahtisaari väläytti jopa erillisen palkinnon perustamista kehitysasioille, jolloin perinteisempi rauhantyö ja konfliktinratkaisu pysyisi omana alueenaan.

Teksti
SK netin toimitus
STT
NTB

Kuva
Markus Pentikäinen

Lisää Martti Ahtisaaresta SK netissä
Pekka Ervasti PolKom.fi-blogissa: Halonen ilmoitti Nobelista hallitukselle (SK netti 10.10.2008)
Ahtisaari: Kaukasian tilannetta ja Kosovoa ei voi rinnastaa, kuten Venäjä väittää (SK netti 4.9.2008)
Harvoin rauhassa (pdf; SK 25-26/2008)
Harvoin rauhassa (ote jutusta, SK netti 19.6.2008)
Presidentti Ahtisaari – sitkeästi rauhan puolesta (SK netti 26.6.2008)
Ahtisaari jättäytyy taka-alalle Kosovo-neuvotteluissa (SK netti 25.7.2007)
Palkintona rauha (pdf; SK 32/2006)
Rauhan kummisetä (pdf; SK 34/2005)
Ahtisaaren piti välillä olla vihainen (SK 29/2005)
Hän sen teki – Aceh, Ahtisaari ja Juha Christensen (SK 5/2005)

Aiheesta lisää
Katri Merikallio: Miten rauha tehdään – Ahtisaari ja Aceh (WSOY 2006)

Nobelin rauhanpalkinnosta
Wikipedia