Martti Ahtisaari saa tänään Nobelin rauhanpalkinnon

Kotimaa 10.12.2008 05:52

Suomen aikaa klo 14 tänään presidentti Martti Ahtisaarelle ojennetaan Nobelin rauhanpalkinto Oslon kaupungintalolla. Eilen nobelisti valotti tulevaisuudensuunnitelmiaan ja lupasi jatkaa rauhanvälittäjänä maailmalla.martti ahtisaari
Palkintoseremonian kuviot käytiin presidentti Martti Ahtisaaren kanssa läpi ennen varsinaisen tilaisuuden alkua. (Kuva: Hannu Lindroos)

Tämän päivän juhlallisuuksien jälkeen Ahtisaari pitää Nobel-luennon, jossa hän valottaa näkemyksiään rauhantyöstä.

Huomenna on vielä vuorossa Oslossa pidettävä juhlakonsertti, minkä jälkeen Ahtisaari matkustaa Tukholmaan, jossa Nobel-juhallisuudet alkavat tänään. Ruotsin kuningas jakaa tieteiden, talouden ja kirjallisuuden Nobelin palkinnot illansuussa konserttitalolla.

Nobel-palkinnot jaetaan niiden perustajan Alfred Nobelin kuoleman vuosipäivänä.

Älkää
lannistuko

Ahtisaari myönsi tiistaina Oslossa, ettei kansainvälinen yhteisö pysty puuttumaan kaikkiin maailman kriisipesäkkeisiin. Tavatessaan kansainvälistä lehdistöä Oslon Nobel-instituutin tiloissa hän toivoi kuitenkin, ettei tämä lannistaisi ihmisiä.

”Olen sanonut aiemminkin, että meidän on oltava kiitollisia siitä, että YK edes joskus toimii oikein ja puuttuu vääryyksiin.”

Ahtisaari on ollut mukana etsimässä ratkaisua moniin kriiseihin, viimeksi Kosovossa, missä kaikki langat eivät vieläkään ole ojennuksessa. Silti hän näki paljon myönteistä kehitystä: merkittävät maat ovat tunnustaneet Kosovon itsenäisyyden ja EU:n poliisioperaatio on juuri päässyt alkuun.

”Kosovon on vielä päästävä YK:n jäseneksi ja mukaan kansainvälisiin talousjärjestöihin”, hän kaavaili alueen tulevaisuutta.

Ahtisaari pahoitteli, ettei Venäjä ole vielä myöntynyt tunnustamaan Kosovon itsenäisyyttä. ”Sen kanssa meidän on vaan elettävä.”

Keinutuoli
saa odottaa

Ahtisaari myönsi, että Nobelin rauhanpalkinto muutti hänen tulevaisuudensuunnitelmiaan.

”Olin jo suunnitellut rauhallisia eläkeläispäiviä keinutuolissa istuen ja hyviä kirjoja lukien. Palkintoviestin jälkeen sain kuitenkin runsaasti puheluja ystäviltä, jotka sanoivat etten voi vielä jäädä syrjään.”

Nobel-instituutin tiloihin oli ahtautunut satakunta viestimien edustajaa, joista parisenkymmentä oli tv-toimittajia ja kymmeniä valokuvaajia. Monet halusivat tietää, minkä kriisipesäkkeen kimppuun Ahtisaari käy seuraavaksi.

”Kun olen päättänyt tämän Oslon-vierailuni ja käynyt sen jälkeen vielä Tukholmassa, meidän on määrä käydä läpi kaikki pyynnöt ja tehdä niistä arvio”, hän sanoi viitaten johtamaansa kriisinhallintajärjestöön CMI:hin.

Hän antoi ymmärtää, että lähikuukausina asiaan on tulossa valaistusta. Yleisesti ottaen hän oli sitä mieltä, ettei kaikkien tarvitse työntää lusikkaansa joka soppaan.

”Esimerkiksi ilmastokysymykset jätän suosiolla (Yhdysvaltain ex-varapresidentille) Al Gorelle.”

Ohjeita
Obamalle

Rauhannobelistilta kyseltiin myös, mitä neuvoja hänellä olisi antaa Yhdysvaltain tulevalle presidentille Barack Obamalle.

”Siihen annan vastauksen puheessani. Tule paikalla, niin saat kuulla”, hän heitti kysyjälle viitaten keskiviikon palkintoseremoniassa pidettävään Nobel-luentoon.

Ahtisaari ei malttanut olla mainitsematta avustajansa laskelmia, joiden mukaan YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan saa 200 välityspyyntöä kuukaudessa. Jo ennen Nobel-palkinnon myöntämistä Ahtisaari sai avustajan mukaan 30 pyyntöä – päivässä.

Norjan Nobel-instituutin johtaja Geir Lundestad on avainhenkilö valittaessa rauhanpalkinnon saajaa. Hän ei yhdy näkemyksiin, joiden mukaan Ahtisaaren palkinto tulee jälkijunassa.

”Joskus me ikään kuin summaamme yhteen pitkän työrupeaman, jonka henkilö on tehnyt. Juuri näin oli Ahtisaaren kohdalla, ja mielestäni valinta oli erinomaisen hyvä”, Lundestad sanoi STT:lle lehdistötilaisuuden yhteydessä.

Palkinnon myöntävän Nobel-komitean sihteerinä toimiva Lundestad ei halunnut kasata uusia tehtäviä Ahtisaarelle.

”Usein tietysti käy niin, että palkinnon saaja kokee paineita jatkaa työtään. Se on kuitenkin täysin Ahtisaaren oma asia.”

Ahtisaari tapasi
sukulaisia

Tiistai-iltana Suomen suurlähetystön vastaanotolle olivat saapuneet myös rauhannobelistin Norjassa asuva sukulaispari Terje ja Ingrid Adolfsen Hvalerista Etelä-Norjasta.
Ahtisaaren sukulainen Norjassa, Terje Adolfsen Hvalerin kylästä läheltä Fredrikstadia, keskustelee nobelisti Martti Ahtisaaren kanssa tämän kunniaksi järjestetyllä Suomen suurlähetystön vastaanotolla Oslossa 9. joulukuuta 2008.
Ahtisaaren sukulainen Norjassa, Terje Adolfsen Hvalerin kylästä läheltä Fredrikstadia, keskustelee nobelisti Martti Ahtisaaren kanssa tämän kunniaksi järjestetyllä Suomen suurlähetystön vastaanotolla Oslossa 9. joulukuuta 2008. (Kuva Martti Kainulainen / Lehtikuva)

”Me olemme niin ylpeitä hänestä. Ja onhan tämä suuri kunnia meillekin”, sanoi Terje Adolfsen, Ahtisaaren pikkuserkku STT:lle.

Vaimo Ingrid Adolfsen kertoi, miten he palkinnon julkistamisen jälkeen yrittivät tavoittaa kuuluisaa sukulaista onnitellakseen tätä palkinnon johdosta.

”Mutta emme me päässeet perille, kun niin moni muukin halusi onnitella häntä.”

Terje Adolfsenin isoisä syntyi Suomessa norjalaisten vanhempien lapsena, muisteli Ingrid Adolfsen. Isoisä meni suomalaisen naisen kanssa naimisiin ja muutti Norjaan 1919.

Terje Adolfsen toivoo näkevänsä Ahtisaarta vastaisuudessa useamminkin. Ensi kesäksi on jo sovittu sukukokous Norjassa suvun suomalaishaaran kesken.

Vastaanotolla oli myös sisko Heli Ahtisaari Suomussalmelta.

”En minä enää tänä vuonna odottanut palkintoa. Me olimme Martin kanssa sopineet, että unohdetaan koko juttu”, kotitaloutta ja käsitöitä opettava sisko kertoi STT:lle.

Koulun rehtori tuli kertomaan uutista tyynesti vapaatuntia viettäneelle Heli Ahtisaarelle.

”Sitten siinä meni muutama sekunti ennen kuin ilo pääsi irti ja halasin rehtoria. Ja oppilaat olivat ihania, kaikki tulivat onnittelemaan minua.”

Teksti
SK netin toimitus
Maritta Nyström, STT
STT

Keskustelu
Mitä ajattelet rauhannobelisti Martti Ahtisaaresta?

Nobel-palkinnon omat sivut
Nobelprize.org

Nobelin palkinnoista
Yhdysvallat on jyrännyt ylivoimaisesti Nobel-palkinnon yli satavuotisessa historiassa (SK netti 13.10.2008)

Miksi Norja jakaa Nobelin rauhanpalkinnon ja Ruotsi muut palkinnot?
Lue vastaus Wikipediasta

Lisää Martti Ahtisaaresta
Suomen Kuvalehden kannessa 1500 kuvaa Ahtisaaresta ja hänen urastaan: Katso kaikki (SK netti 17.10.2008)
Nobel-palkittu Martti Ahtisaari: ”Kosovo on ja pysyy itsenäisenä” (SK netti 10.10.2008)
Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon (SK netti 10.10.2008)
Ahtisaari: Kaukasian tilannetta ja Kosovoa ei voi rinnastaa, kuten Venäjä väittää (SK netti 4.9.2008)
Harvoin rauhassa (pdf; SK 25-26/2008)
Harvoin rauhassa (ote jutusta, SK netti 19.6.2008)
Presidentti Ahtisaari – sitkeästi rauhan puolesta (SK netti 26.6.2008)
Ahtisaari jättäytyy taka-alalle Kosovo-neuvotteluissa (SK netti 25.7.2007)
Palkintona rauha (pdf; SK 32/2006)
Rauhan kummisetä (pdf; SK 34/2005)
Ahtisaaren piti välillä olla vihainen (SK 29/2005)
Hän sen teki – Aceh, Ahtisaari ja Juha Christensen (SK 5/2005)

Aiheesta lisää
Katri Merikallio: Miten rauha tehdään – Ahtisaari ja Aceh (WSOY 2006)