Marko Piirainen noussee kuljetusliiton puheenjohtajaksi

AKT
Teksti
Matti Simula
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Marko Piirainen. Kuva Seppo Saarentola / Eastpress / Lehtikuva.

Työväen sivistysliiton hallintojohtaja Marko Piirainen (sd) valittaneen Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n puheenjohtajaksi. Toinen ehdokas on SAK:n erikoistutkija Tapio Bergholm (sd).

Kansanomaisuutta ja sovittelevuutta pidetään Piiraisen vahvuuksina. Osa AKT:n väestä kyllästyi edellisen puheenjohtajan, potkut saaneen Timo Rädyn (sd) käskyttävään ja muita alistavaan johtamistyyliin.

Piiraisen maltillisuutta kaivataan liiton sisäisten, automiesten ja satamien ahtaajien välisten jännitteiden liennyttäjänä. Hänen tukijansa uskovat, että tämän valinta palvelisi laajemminkin AKT:n tavoitteita. He uskovat, että muut kuljetusliitot saattaisivat kelpuuttaa Piiraisen parin vuoden kuluttua mahdollisesti perustettavan uuden kuljetusalan suurliiton puheenjohtajaksi.

Piirainen on työskennellyt aiemminkin AKT:ssä. Hän jätti liiton talouspäällikön tehtävät elokuussa 2010. On arvioitu, että tuskastuminen Rädyn toimintatapoihin sai Piiraisen siirtymään Työväen sivistysliittoon. Hän on kieltäytynyt kommentoimasta Rädyn vaikutusta loikkaansa (SK 21/2010).

Eräät AKT:läiset pitävät filosofian tohtori Tapio Bergholmia “liian akateemisena”. Hän on muun muassa kirjoittanut kolmiosaisen AKT:n historiasarjan. Jotkut arvioitsijat pitävät jopa mahdollisena, että Bergholm luopuu ehdokkuudestaan ennen puheenjohtajanvaalia.

AKT:n valtuusto valitsee puheenjohtajan 30. marraskuuta.