Markkinaoikeus kielsi Husia jatkamasta kiisteltyä koronatestaussopimusta - Synlabilta ostetun kapasiteetin käyttöaste noussut merkittävästi

Syksyllä hankittu 100 miljoonan eurolla hankitusta testauskapasiteetista saadaan nyt hyödynnettyä noin 80–85 prosenttia, Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoo. 

HUS
Teksti
Samuel Nyroos
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin viime syksynä kiistanalaisella 100 miljoonan euron sopimuksella vuokraaman koronatestauskapasiteetin käyttöaste on kasvanut selvästi.

Alun perin rajatestausta varten hankittu kapasiteetti mahdollistaa 10 000 koronavirusnäytteen analyysin päivässä.

Suomen Kuvalehti kertoi marraskuussa 2020, että lokakuussa Hus hyödynsi Synlabilta vuokraamaansa linjastoa vain noin 30-prosenttisesti. Kiinteähintainen sopimus velvoitti kuitenkin Husia maksamaan täydestä käyttöasteesta, vaikka merkittävä osa siitä jäisi käyttämättä.

Vajaakäyttö johtui muun muassa odotettua pienemmistä matkustajamääristä.

Sittemmin Hus on siirtänyt analyysitoimintaa omista laboratorioistaan Synlabin linjastolle. Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoo, että kapasiteetista hyödynnetään nyt noin 80–85 prosenttia.