Marinin hallituksen tahto johti ilmastosuurlähettilään pestin perustamiseen – "Emme ole luokan pahiksia, joita tarvitsisi kouluttaa"

Ulkoministeriössä työskentelevää Jan Wahlbergia harmittaa joidenkin maiden vetkuttelu covid-pandemian varjolla.

ilmastokriisi
Teksti
Miina Leppänen

Saksalainen poliitikko Manfred Weber kirjoitti taannoin, että Euroopalle on saatava ilmastosuurlähettiläs. Suomella sellainen on ollut kymmenkunta vuotta sitten ja nyt jälleen toista vuotta.

Ympäristöministeriössä on jo ilmastoneuvottelija, mihin tarvitaan ulkoministeriön edustajaa?

”Ilmastolähettiläs on ammattidiplomaatti, joka auttaa kirittämään muita maita ilmastotavoitteissa. EU-maissa on 15 ilmastosuurlähettilästä. Kokoonnutaan usein ja mietitään, miten saadaan maailma mukaan ilmastotalkoisiin”, kertoo Suomen ilmastosuurlähettiläs Jan Wahlberg.

Hän työskentelee ulkoministeriössä. Kyse on ilmastotyöstä virallisten neuvottelujen ulkopuolella.

”Lähettilyys tuli Suomen hallituksen tahtotilasta. Suomi haluaa olla ensimmäinen hyvinvointivaltio, joka on hiilineutraali jo vuonna 2035.”