Hoitajamitoitus käy vaikeaksi

Tuore selvitys varoittaa, että maakuntien välillä alkaa kilpailu hoitajista.

kotimaa 15.01.2020 13:00
Eeva-Liisa Hynynen
Ikääntyvä väestö tarvitsee 15 000 hoitajaa lisää vuoteen 2030 mennessä.
Ikääntyvä väestö tarvitsee 15 000 hoitajaa lisää vuoteen 2030 mennessä. © ANNI REENPÄÄ / LK

Kuntaliiton ja maakuntien liittojen tilaama selvitys piirtää ankaran kuvan kunta-Suomesta vuonna 2030.

Kyse ei ole vain niin sanottujen taantuvien kuntien ja maakuntien ongelmista.

Myös suuret kaupunkiseudut kohtaavat vanhusväestön lisääntymisen aiheuttamat palvelupaineet.

Selvityksen laati kuntatalouden ja -palvelujen konsultointiin erikoistunut Perlacon Oy.

Vuonna 2030 alakouluikäisiä on yli 81 000 vähemmän.

Tähän asti julkisuudessa on keskitytty pääasiassa muuttoliikkeen aiheuttamiin alueellisiin eroihin. Nyt selvitys nostaa tarkasteluun väestön muuttuvat palvelutarpeet, henkilöstöresurssit ja kuntien rahoituspohjaan liittyvät vaikeudet.

Mitä tarkemmin väestötilastoja ja kuntatalouden arvioita avataan, sitä hankalammalta näyttää pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen lupaus hoitajamitoituksesta, jonka mukaan vanhusta kohden olisi 0,7 hoitajaa. Vaikka mitoitus saataisiin päätettyä eduskunnassa, todennäköisesti sitä ei kyetä toteuttamaan vuonna 2030.

Sisältö