Malmin lentokentän kohtalo ratkesi – ”Valtio lykkäsi päänsä pensaaseen”

Kun korvaavaa kenttää toiminnoille ei hevin löydy, niin pannaan Malmi kiinni ja unohdetaan koko juttu, kirjoittaa ilmailutoimittaja.
Kotimaa 23.10.2014 17:30

Malmin lentokenttä lokakuussa 2014. © Markku Ulander / Lehtikuva

Valtio vetäytyy Helsinki-Malmin lentoasemalta viimeistään syyskuun lopussa 2016.

Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) tiedotti torstaina, että kenttäalue palautuu viimeistään seuraavan vuoden alussa omistajalleen Helsingin kaupungille, joka aikoo rakentaa sille asuntoja jopa 25 000 asukkaalle ensi vuosikymmenen alussa.

Asiaa LVM:ssä hoitava virkamies, liikennealan strategia-yksikön päällikkö Mikael Nyberg sanoi Helsingin Sanomille, että päätös on nyt lopullinen ja siihen on vain sopeuduttava.

Vuoteen 2034 ulottuva kenttäalueen vuokrasopimus siis revitään ja Malmin toiminnat siirtyvät toisaalle.

Vuosikymmeniä vatvottu ongelma on ollut se, mihin toisaalle ne voisivat siirtyä. Korvaavaa kenttää on soviteltu milloin Sipooseen, milloin Lopelle, mutta sopivaa vaihtoehtoa ei ole löytynyt. Koko ajan on kuitenkin toistettu, ettei Malmia voida lopettaa ennen kuin korvaava kenttä on löytynyt.

Sitä ei ole löytynyt vieläkään.

LVM ja niin ikään torstaina julkistettu konsulttiselvitys ratkaisevat kuitenkin ongelman työntämällä päänsä pensaaseen. Kun Malmin toimintojen siirto ei näytä onnistuvan niin unohdetaan koko Malmin toimintojen siirto.

 

Malmin nykyisistä käyttäjistä rajavartiolaitos siirtyy uusine helikoptereineen upouusiin tiloihin Helsinki-Vantaalle 2016. Sen jälkeen Malmin lennonjohto pannaan kiinni.

Muut käyttäjät eli kaupalliset ja harrastemuotoiset lentokouluttajat ja harrasteilmailijat saavat mennä minne lystäävät.

YY-Optima Oy -niminen konsulttiyhtiö selvitti Malmin harrastelentojen siirtymistä nimenomaan kahdelle, noin 50 kilometrin päässä Helsingistä sijaitsevalle ns. korpikentälle eli Hyvinkäälle ja Nummelaan.

Korpikenttä on tosin harhaanjohtava nimitys, sillä molempien kenttien lähiympäristössä on paljon ja tiivistä asutusta. Hyvinkään kentän omistaa Metsähallituksen kautta valtio, Nummelan kentän taas Vihdin kunta.

Niille mahdollisesti siirtyvien operaatiomäärien selville saaminen osoittautui vaikeaksi, mutta Malmilta kodittomiksi jäisi konsulttien arvion mukaan satakunta lentokonetta ja 5 000–10 000 lentoa vuodessa. Tällaisten määrien sijoittaminen edes osittain näille kahdelle kentälle, etenkään Nummelaan, ei selvityksen mukaan ole helppoa.

Nummelassa ei nykyisinkään lennetä talvisaikaan ja kesällä operaatioita, lähinnä lentokonehinauksessa tehtäviä purjelentostartteja, on alle kaksi tuhatta. Moottorilentokoulutuksessa välttämättömät läpilaskut (joissa opetellaan laskun tekoa nousemalla heti laskun jälkeen uudelleen ilmaan uutta laskua varten) on lentotoimintaa muutenkin säätelevässä ympäristöluvassa kokonaan kielletty.

Hyvinkää on Nummelaan vilkkaampi kenttä. Se on käytössä ympäri vuoden eikä sillä ole ympäristölupaa. Häiritseväksi koettua lentämistä on rajoitettu muunlaisin määräyksin, mutta esimerkiksi läpilaskuja ei ole kielletty.

 

Nämä ongelmat eivät kuitenkaan konsultteja häiritse.

”Jos oletetaan, että osa harrasteilmailusta siirtyisi Nummelaan, erityisesti koulutuspainotteinen toiminta Hyvinkäälle ja osa toiminnasta loppuisi tai harrastajien määrä vähenisi, voidaan todeta, että harrasteilmailulla on kohtuulliset toimintamahdollisuudet lähimmillä lentokentillä myös Helsinki-Malmin sulkemisen jälkeen Tämä edellyttää, että Hyvinkäällä ei aseteta rajoituksia harrasteilmailun lisääntymiselle”, selvityksessä todetaan.

Nummelan kentän omistajan eli Vihdin kunnan oletetaan siis ilmeisesti suhtautuvan ilman muuta myönteisesti lentojen merkittävään lisääntymiseen. Jos puolet Malmin harrastelennoista siirtyisi Nummelaan, kentän lentotoiminta vilkastuisi jopa viisinkertaiseksi.

Ongelmat ovat tulleet esille useissa aiemmissa Malmin toimintojen siirtämistä tutkailleissa selvityksissä. Niiden johtopäätös on aina ollut sama: Hyvinkäästä ja Nummelasta ei ole Malmin korvaajiksi.

Niin todetaan myös nyt julkistetussa konsulttipaperissa: ”Helsinki-Malmin harrasteilmailun siirtyminen nykyisessä laajuudessaan joko Hyvinkäälle tai Nummelaan ei ympäristösyistä ole mahdollista.”

 

Vaan ei hätää.

Konsultit olettavat (varmasti perustellusti), että Malmin sulkeminen vähentäisi harrastajien lentämistä tai lopettaisi osan siitä kokonaan. Jäljelle jääneille sinnittelijöille Hyvinkää ja Nummela tarjoaisivat ”kohtuulliset toimintamahdollisuudet”.

Joten hokkuspokkus: ikiaikainen korvaavan kentän ongelma on ratkennut eikä tämän asian tiimoilta tarvitse ryhtyä mihinkään hallinnollisiin toimiin.

Jäljellä on enää aikataulu.

LVM:n Mikael Nyberg ei vastannut Suomen Kuvalehden soittopyyntöön, mutta HS:lle hän lupasi LVM:n selvittävän, voiko Malmilta lentää vielä lennonjohtopalvelujen lopettamisen jälkeen, ehkä parin vuoden ajan.

Konsulttiselvityksen mukaan voi, jopa paljon pitempäänkin. Kenttäalueen kaavoitus kestää aikansa eikä kentästä ole tarvis luopua ennen vuoden 2020 loppua. Se antaisi harrastelentäjille pitkän siirtymäajan.

 

Kirjoittaja Jyri Raivio on ilmailuun erikoistunut vapaa toimittaja.