Maanpuolustuskorkeakoulun Juha-Antero Puistola: "Terroriuhka ei ole kasvanut"

terrori-isku
Teksti
Janne Salomaa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin tuhotöiden ylistäminen islamistisivustolla ei huolestuta terrorismiasiantuntija Juha-Antero Puistolaa.

Juha-Antero Puistola

Länsi-Pasilasta marketin takapihalta löytyi viime viikolla räjähtämätön pommi, ja Tapaninvainiossa heitettiin polttopullo kylmäasemalle. Islamistimilitantti Abu Suleiman al-Nasser ylisti netissä tuhotöitä ja toivoi, että seuraava pommiyritys onnistuisi. Mistä tämä kertoo, Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen pääopettaja Juha-Antero Puistola?

“Ainakin siitä, että internet ja media ovat islamistiryhmille taistelukentän jatke. Organisaatiot elävät julkisuudesta ja toimivat julkisuuden kautta.”

Maanantaina poliisi ilmoitti, että mikään Helsingin tuhotöissä ei viittaa kansainväliseen terrorismiin. Sen sijaan joukko suomalaisia anarkisteja ilmoitti olevansa vastuussa teoista. Kuinka vakavasti Abu Suleimanin teksteihin pitää suhtautua?

“Toki tällaiset uhkaukset pitää ottaa vakavasti niin kauan kuin on pienikin mahdollisuus, että joku voi muuttaa uhkaukset teoiksi. Suleiman ei kuitenkaan kuulu jihad-ideologien kärkikaartiin, ja on epätodennäköistä, että joku lähtisi toteuttamaan hänen ajatuksiaan.”

Kuka on Abu Suleiman al-Nasser?

“Hankala kysymys. Suleiman ei tiettävästi kuulu al-Qaidan tai minkään muun merkittävän äärijärjestön johtohahmoihin. Hän ei ole myöskään juuri esiintynyt terrorismia tutkivien organisaatioiden listoilla. Se voi kuitenkin johtua siitä, että kyseessä on vain internetissä toimiva nimimerkki. On myös mahdollista, että nimimerkin takana on usea kirjoittaja.”

Suleiman kirjoitti Pasilan pommista suomen kielellä. Mitä kytköksiä hänellä on Suomeen? Voisiko hän jopa asua Suomessa?

“Tuskin, mutta sitäkään mahdollisuutta ei voi sulkea pois. Suleiman on saattanut kopioida pääosan tekstistään suomalaisten viestinten verkkosivuilta ymmärtämättä sitä. Tekstissä on esimerkiksi lause, että ‘poliisi eristi alueen ennen pommin räjähtämistä’. Kirjoittaja tuskin on ymmärtänyt lausetta, koska sehän kertoo, että pommi-iskun tekijä epäonnistui ja poliisi onnistui.”

Viime viikolla Suleiman kannusti Afganistanin kapinallisia iskemään suomalaisjoukkojen kimppuun, koska suomalaiset “ovat heikkoja ja välttävät taistelua”. Mitä ajattelet tästä?

“Ei ole ensimmäinen kerta, kun ääriryhmän edustaja kannustaa hyökkäämään Afganistanissa omasta mielestään heikoimpiin joukkoihin. Strategian tavoite on saada ensin yksi maa lähtemään Afganistanista ja avata sitä kautta portti muidenkin maiden vetäytymiselle. Ääriryhmien suunnitelma ei ole kuitenkaan toiminut heidän toivomallaan tavalla.”

Uskotko, että Suleimanin kirjoitusten uutisointi lisää Suomeen kohdistuvaa terroriuhkaa?

“En usko. Kyseessä ovat yksittäiset viestit, jotka eivät ole saaneet juuri huomiota muualla kuin Suomessa ja Ruotsissa. On äärimmäisen epätodennäköistä, että äärijärjestöjen tärkeimmät verkkosivut alkaisivat rummuttaa Suomea ykkösvihollisenaan.”

Kuinka todennäköisenä pidät Suomeen kohdistuvaa terrori-iskua?

“Epätodennäköisenä. Terrorismin uhkaa vähentää moni tekijä, kuten kohtuullisen neutraali ulkopolitiikka ja perinne, että Suomessa asioihin vaikutetaan äänestämällä, ei väkivallalla uhkailemalla. Suomesta puuttuu oikeastaan kokonaan terrorismin kulttuuri.”

Kuva Kaisa Rautaheimo.