Tie vie aina kotiin

Muistisairaat pientaloihin muiden ihmisten keskelle. Lapinjärvelle nousee maailman ensimmäinen muistiystävällinen taajama.

Kotimaa 14.12.2018 06:00
Teksti Päivi Ängeslevä Kuvitus EMMI-RIIKKA VARTIAINEN

Kirkonkylä on tiivis. On Sale, ainoa ruokakauppa. Apteekki keltaisessa, osuuspankki punaisessa puutalossa. Asukkaita kaksikielisessä Lapinjärven kunnassa itäisellä Uudellamaalla on reilut 2 700. Heistä joka kahdeksas on yli 75-vuotias.

Johanna Hyrkäs seisahtui Salen eteen. Oli maaliskuu 2017, kuulas keskipäivä.

Hän katseli ohikulkijoita, iäkkäitä naisia rollaattoreineen. Saleen he menivät, tervehtivät toisiaan suomeksi tai ruotsiksi. Ostivat kahvia, ehkä maitoa ja leipää. Sen jälkeen he lähtivät koteihinsa, työntyivät rollaattoreillaan kohti ajotietä.

Juuri siihen Hyrkäs kiinnitti huomiota. Autot ja jalankulkijat pitäisi erottaa toisistaan.

Siitä olisi helppo aloittaa.

Hyrkäs oli palkattu Lapinjärven kunnan aluearkkitehdiksi vajaaksi kahdeksi vuodeksi. Siinä ajassa hän laatisi yleissuunnitelman, jolla kirkonkylä muutettaisiin muistiystävälliseksi.

Ajatus oli kaunis. Kuluisi kaksi vuotta, ja ensimmäiset asukkaat muuttaisivat kirkonkylään uusiin pientaloihin, niin kutsuttuihin Lapinjärvitaloihin. Niissä he saisivat asua elämänsä loppuun saakka. Heitä ei eristettäisi muistisairaiden yksiköihin ja vanhainkoteihin.

Muistisairaat liikkuisivat vapaasti. Asuinympäristö olisi turvallinen, reitit ohjaisivat kotiin.

Mutta miten? Siinä olisi selvitettävää. Tietoa muistiystävällisestä ympäristöstä oli niukalti. Muistisairaus vie ihmisen omaan maailmaansa, eikä kukaan ole palannut sieltä kertomaan, mikä ympäristössä pelottaa tai rauhoittaa.

Hyrkäs jatkoi kävelyään kaupalta kohti Lapinjärvitalojen tonttia, jotta voisi hahmottaa edes reitin, jota ikääntyneet ja muistisairaat kulkisivat.

 

Muistisairaita on Suomessa lähes 200 000. Hurjempaa on luvassa. Vuonna 2050 muistisairaita lienee kaksin- tai jopa yli kolminkertainen määrä.

Väestö ikääntyy, ja ikääntyminen altistaa muistisairauksille. Toisaalta lääketiede kehittyy ja sairastumista voi lykätä terveillä elintavoilla useita vuosia.

Nykyisin joka kolmas yli 85-vuotias sairastaa vaikeaa tai keskivaikeaa muistisairautta. Yleisin muistisairaus on Alzheimerin tauti. Vuonna 2050 yli 85-vuotiaita on 2,5 kertaa enemmän kuin nyt eli lähes 400 000.

Ikääntyneiden asuminen on jo murroksessa.

Hoivan linjaus pysynee: kotona niin pitkään kuin mahdollista. Pitkäaikainen laitoshoito on kallista, ja perinteisiä vanhainkoteja ajetaan alas. Uusia asumisen, hoivan ja palvelujen ratkaisuja on kehittävä. Helsinki muuttaa Koskelan sairaala-alueen muistisairaiden kyläksi, Porvoo rakentaa ikääntyville uuden kaupunginosan Johannisbergin mäelle.

Vuonna 2016 Lapinjärvi pääsi sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeeseen. Siitä tulisi ensimmäinen kunta, joka muuttaisi koko kirkonkylänsä muistiystävälliseksi. Ministeriö rahoittaisi muistiystävällisen taajaman suunnittelutyön.

Kunta vuokraisi taloja ikääntyville. Mieluiten syrjäkylien asukkaille, sillä kotihoito kymmenien kilometrien päähän useasti päivässä tulee kalliiksi.

Lapinjärvellä on kaksitoista kylää. Hoidettavia on yli 60. Kotihoidon hoitaja ajaa vuoronsa aikana helposti 70 kilometriä, vaikka suunnittelisi reittinsä tarkoin. Jos syrjäkylän asukas tarvitsee kotihoitoa useasti päivässä, hänelle ehdotetaan muuttoa kirkonkylään.

Kohta Lapinjärvitaloon, lähelle palveluja.

Silloin yksinäisyys ehkä taittuisi, saisi rohkeutta lähteä ulos ja liikkua. Terveitä elinvuosia voisi tulla jopa lisää.

Kävelyreitti olisi ympyrä, joka veisi aina kotiin. Reiteille tuotaisiin penkkejä lepopaikoiksi vähintään 150 metrin välein. Siellä täällä olisi kohtaamispaikkoja, pieniä aukioita.

Ympyrän halkaisija on 500 metriä. Länsiosassa ovat Sale, pankki ja apteekki, ja itäosassa Honkahovin vanhainkoti, tehostetun palveluasumisen yksikkö Onnikoti ja kunnan rivitalot, joita vuokrataan ikääntyneille. Lapinjärvitalot tulisivat Onnikodin läheisyyteen.

Itään vanhusten asunnot, länteen päivittäiset palvelut.

Johanna Hyrkäs katsoi karttaa mietteliäänä. Uusi kirkonkylä alkoi hahmottua.

Ajotien hän merkitsi karttaan sinisellä. Syntyi rosoinen ympyrä, jonka sisään muistiystävällinen taajama jäisi. Kehän ulkoreunaan hän veti valkoisen raidan. Taajaman raja pitäisi merkitä maastoon jotenkin, vaikka ympäristötaiteella, joka ohjaisi muistisairasta.

Vai opastavalla taiteella?

Opastavaa taidetta voivat olla kuvalliset symbolit, kuten kirkon kuva. Valaisinpylväät, joihin kyläläiset ovat taiteilleet kädenjälkensä. Maamerkit, kuten seinämaalaus, joista tunnistaa tien kotiin. Äänitaide tai musiikki, joka johdattaa oikeaan paikkaan.

Myös pyöräteiden pitäisi erottua selvästi. Hyrkäs merkitsi ne karttaan punaisella. Ehkä ne voisivat olla punaisia oikeastikin.

Kävelyreitit pitäisivät muistiystävällisellä alueella. Niitä voisi lisätä. Uusi kävelytie voisi kulkea Salen ja kirjaston takaa, jolloin syntyisi ympyrälenkki. Toinen ympyrälenkki ohittaisi Onnikodin ja palauttaisi Lapinjärvitaloille. Veisi aina kotiin, Hyrkäs ajatteli.

Kotoa Lapinjärvitaloilta voisi kävellä Lukkarinpuistoon, joka valmistui hyvinvointipuistoksi elokuussa 2017. Puistossa saa nuuhkia kukkia, maistella yrttejä, poimia luumuja ja mansikoita, kulkea pensaslabyrintissä ja kävellä tasapainoradalla.

Kävelyreiteille tuotaisiin penkkejä lepopaikoiksi vähintään 150 metrin välein.

Siellä täällä olisi kohtaamispaikkoja, pieniä aukioita.

Pääväylä on sinisellä merkitty Lapinjärventie. Se ohittaa pankin ja apteekin. Osan tiestä voisi muuttaa jaetuksi katutilaksi, jossa autot vain vierailevat. Alueen voisi merkitä taideteoksilla, kuten valaisevilla viireillä, jotka kulkevat liiketalosta toiseen.

Entä kotiseututalo Kycklings? Hyvä paikka ”muistipankille”, jossa voisi olla perinnekasveja, valokuvia, taltioituja muisteloita kirkkopoluilta ja pirtun salakuljetusreiteiltä.

 

Tilava, esteetön ja hyvin valaistu koti. Lämpimät värit ja mattapintaiset lattiat, joilla ei liukastu. Väriviiva tai led-nauha vie kylpyhuoneeseen, jossa ovi ja wc-istuin erottuvat vaaleista pinnoista.

Siihen Johanna Hyrkäs pysähtyi.

Hän ajatteli muistisairaita ja heidän aistimaailmaansa. Onko violetti liian laimea väri? Onko jokin tuoksu, musiikki tai materiaali, joka tuo mielihyvää?

Kirkkaita värejä pitää olla. Melua ei, sillä se ahdistaa.

Kuvioitu lattia ja tumma matto näyttävät kuopilta, jotka pitää kiertää. Voimakkaat kontrastit ja yhtäkkiset varjot hämmentävät. Hyvä valaistus luo turvallisuutta. Isot ikkunat ja näkymä pihalle, joka houkuttelee ulos ja ihmisten pariin.

Turvallisuus ja tuttuus tekevät asunnosta kodin.

Monet muistisairaat menettävät lähimuistinsa ja muistavat parhaiten ajan, jolloin olivat parikymppisiä. Lapinjärvitalojen tulevat asukkaat saattavat olla 60–80-vuotiaita, jotka ovat eläneet nuoruutensa 1940–1960-luvuilla

Kohta taloja pitäisi jo suunnitella 1950-, 1960- ja 1970-luvulla syntyneille.

Sisustaa pitäisi ajan tyyliin. Valot syttyisivät kytkimellä, eivät liiketunnistimella. Vesihana väännettäisiin tai nostettaisiin auki. Olisi televisio, dvd- ja cd-soitin, ehkä radio. Kävelyetäisyydellä kahviloita ja pubeja, tarjolla jazz- ja rockkonsertteja.

Muttei keinotodellisuutta, kuten Hollannin Hogeweyk. Se on muistisairaille rakennettu kylä, ensimmäinen maailmassa, ja on siksi herättänyt kiinnostusta.

Hogeweykissä kodin saa valita seitsemästä eri elämäntyylistä. On kulttuuria, yläluokkaa, indonesialaista, kristillistä ja kaupunkilaista. Saa juoda oluen baarissa, viettää illan teatterissa ja käydä kampaamossa, kunhan ei poistu alueelta.

Näennäistä vapautta, silti eristettynä maailmasta.

Kuka sellaista tahtoisi? Ainakin Hyrkäs haluaisi ikääntyä todellisessa yhteisössä, käydä samassa ruokakaupassa ja kahvilassa kuin koululaiset.

Kotoa voisi kävellä hyvinvointipuistoon, jossa saa nuuhkia kukkia, maistella yrttejä, poimia luumuja ja mansikoita, kulkea pensaslabyrintissä ja taiteilla tasapainoradalla.

Siinä se on, noin 40 neliön valmistalo, jonka voi siirtää tontilta toiselle. Sisätila on avara ja muokattavissa, vain kylpyhuone on erotettu kiinteillä seinillä. Isot ikkunat, kaksi ulko-ovea, makuusoppi. Keittiön työtaso on paikallaan, kylpyhuoneesta löytyy wc-pytty.

Eino Paasonen kiertelee Lapinjärvitalossa, joka on pystytetty talotehdas Elementit-E:n näyttelytilaan Kouvolassa. Hän on 85-vuotias ja kuuluu Kouvolan muistiyhdistykseen, joka arvioi taloa.

”Kylpyhuoneeseen on kaksi ovea, yksi ulko-ovelle päin ja toinen makuusoppiin. Ovatko molemmat tarpeen?” yrityksen johtaja Veli Hyyryläinen kysyy.

”Ei kahta ovea. Suihkulle lisää tilaa, sinne pitää mahtua tuoli”, Paasonen sanoo.

”Mihin voi vetäytyä, jos toinen nukkuu eikä saa unta? Yksityistä tilaa ei ole”, 69-vuotias Arja Mäenpää pohtii ja vilkaisee puolisoaan, 73-vuotiasta Markku Inkiläistä.

”Entä missä sitä mökötystä harrastetaan?”

Naureskelua. Mäenpäätä, Paasosta ja Inkiläistä kiinnostavat käytännön ratkaisut: Missä on rollaattorin ja pyörätuolin parkki? Ulkovaatteiden naulakko, vaatekaapit?

Veli Hyyryläinen selittää, että yksityiskohdat ovat vielä hiomatta.

63-vuotias Terhi Kajasto katselee ikkunaa ja pohtii: ”Onko vaarana, että muistisairas menee siitä ulos? Vai mahtaako niin muistisairas edes asua yksin?”

”Muunneltavuus on huippuhyvä, voisin kyllä asua täällä”, hän jatkaa.

Pientalon hinta on karkeasti satatuhatta euroa. Lapinjärvitaloa voi katsastaa ensi kesän asuntomessuilla Kouvolassa, ja sellaisen voi ostaa kuka tahansa.

Ensimmäiset neljä taloa on korvamerkitty Lapinjärven kunnalle. Ne nousevat ensi keväänä yhteiselle tontille noin 400 metrin päähän Salesta, pankista ja apteekista.

Jokainen talo on väriltään erilainen, jotta muistisairas löytää kotiin.

 

’Hieno suunnitelma, mutta herättää huolta.”

”Kauhukuva on, että kukaan ei lähde ulos Lapinjärvitaloista. Tai että muistisairaat asukkaat jättävät vesihanat päälle, lähtevät ulos eivätkä löydä takaisin kotiin. Vai onko tarvetta lähteä harhailemaan, kun ympärillä on tuttu yhteisö?”

Siinä hoitohenkilöstön pelkoja Työterveyslaitoksen Lapinjärvi-selvityksestä.

Kotihoidon esimies Sanna Kallioinen pohtii vastuuta. Kuka päättää siitä, kenet voi päästää yksin ulos? Toki avuksi kehitetään teknologiaa, kuten iholle kiinnitettävä ”älytatuointi”, joka kertoo käyttäjänsä kunnon ja sijainnin. Sen käytöstä ikääntynyt tosin päättää itse.

Itsemääräämisoikeutta on sekin, että saa apua, kun sitä tarvitsee. Että pääsee Onnikotiin, jos ei pärjääkään elämänsä loppuun Lapinjärvitalossa.

Samaa mieltä on Marja Jylhä, gerontologian professori Tampereen yliopistosta. Vaikeasti muistisairas tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa.

Välimuotoisen asumisen malleja on Suomessa vielä vähän. Lapinjärvitalot ovat neljän talon rykelmissä ja sijoittuvat yksin- ja palveluasumisen väliin. Taloon pitäisi muuttaa ennen muistisairautta, jotta se tuntuisi kotoisalta ja turvalliselta. Kuinka moni olisi siihen valmis esimerkiksi viisikymppisenä?

Harva, Jylhä arvioi. Eivät kaikki edes saa muistisairautta. Jos siihen sairastuu, yhteisön avulla kodissa voi pärjätä pidempään.

 

Yhteisö on tärkein. Koko kylä hoitaa.

Niin sanoo Taina Semi, ihmislähtöisen vanhustyön asiantuntija. Hänestä kylä voi yhtä lailla olla kaupunginosa ja Lapinjärvitalo kaupunginosan kerrostalo. Tärkeintä on, että yhteisöllä on empatiaa, ymmärrystä ja tietoa muistisairauksista.

Siksi kuntalaisia ja yrittäjiä on koulutettava muistiystävällisiksi.

Monica’s Cafe on kirkonkylän ainoa kahvila. Monica Karlsson, kahvilan entinen omistaja ja nykyinen työntekijä, osallistui viime keväänä muistiystävällisten yrittäjien ja johtajien koulutukseen.

Koulutuksessa korostettiin, että muistisairaaseen pitää suhtautua kunnioittavasti ja tasavertaisesti. Ei saa puhua vain saattajalle.

Sen Karlsson osaa. Eräs muistisairas rouva saattaa käydä puolen tunnin välein kahvilassa. Karlsson tietää, että hän haluaa kahvinsa keltaiseen mukiin ja istumapaikan, josta näkee Lapinjärventielle.

Geronomian opiskelijat kävivät koulutuksen jälkeen yrityksissä arviointikäynneillä.

Pankin tummat kuramatot suositettiin vaihdettaviksi. Konttorinjohtaja Jonne Rantala ei siihen ryhtynyt, koska matot pysyvät kumipohjansa ansiosta tukevasti paikallaan.

Kahvilasta matto lähti. Ettei tarvitse pelätä kuoppaa, Karlsson sanoo. Hän ei tosin tiedä, mitä muistiystävällinen taajama edes tarkoittaa. Hänestä kirkonkylä on helppo hahmottaa ja asukkaat tuntevat hyvin toisensa.

”Täällä ihmiset jo pitävät huolta toisistaan.”

Hän ajattelee tulokkaita, joilla on muistisairaus. Etenkin niitä, jotka liikkuvat kirkonkylässä ja eksyvät.

”Kenen vastuulle he jäävät, kuntalaistenko?”

 

Nauru kuuluu Monica’s Cafesta ulos asti.

Arkkitehti Johanna Hyrkäs pahoittelee myöhästymistään. On lokakuinen keskiviikko. Ehkä viimeinen kerta, jolloin unelmatiimi eli kuntalaisten arviointiryhmä kokoontuu.

Sen Hyrkäs perusti suunnittelutyönsä tueksi. Unelmatiimi laati muistiystävällisen taajaman arvot. Ne ovat yhteisöllisyys, toisista huolehtiminen, turvallisuus, ympäristön esteettisyys ja viihtyisyys. Lopuksi ehkä tärkein, yhdenvertaisuus.

Siksi kirjastoon tulee nostohissi tai ramppi. Kirjasto on mäen päällä, ja luiska sinne on liian jyrkkä. Hyrkäs on kallistumassa ramppiin.

Muuten yleissuunnitelma alkaa olla valmis. Se on esitelty kuntalaisille, ja sitä on yleisesti kiitelty. Kunnanvaltuusto hyväksynee sen ennen joulua.

Vuonna 2023 Lapinjärven kirkonkylä on muistiystävällinen.

Honkahovin vanhainkoti on lopetettu. Ympärivuorokautista hoivaa löytyy Onnikodista ja palveluasumista Korttelitalosta, uudesta kuntalaisten kohtaamispaikasta.

Myös ikääntyneiden vuokratalot on purettu. Tilalla on kaksikymmentä Lapinjärvitaloa, ja uusia on rakenteilla. Asukkaat istuvat yhteisissä pihoissaan ja rupattelevat, kunnes työntävät rollaattorinsa Saleen. Ostavat kahvia, ehkä maitoa ja leipää.

Kotimatkallaan he istahtavat penkille, kuuntelevat musiikkia. Kiertävät ehkä ympyrälenkin liikaa, kunnes löytävät kotiinsa.

Sisältö