Maahanmuutto: Natsikortti viuhuu, leimakirves heiluu – ”keskustelu lähtenyt vaaralliselle tielle”

Persujen Matti Putkonen kohtasi kokoomuksen Henna Virkkusen, joka pääsi Putkosen listalle.

Henna Virkkunen
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vaikeat asiat voi kirjoittaa hallitusohjelmaan kahdella eri tavalla: hyvin yksityiskohtaisesti tai erittäin ylimalkaisesti. Maahanmuuttopolitiikka on pääministeri Juha Sipilän (kesk) porvarihallituksen ohjelman viimeinen ja epätarkka luku.

Hallituksen ohjelma maahanmuutosta on niin ympäripyöreä, että se kelpasi perussuomalaisten työmiehelle Matti Putkoselle ja europarlamentaarikko Henna Virkkuselle (kok). Ohjelmassa on maininta, että kiintiöpakolaisten määrä pidetään ”ainakin viime vuosien tasolla ja tällä osallistumme kansainväliseen taakanjakoon”. Kiintiöpakolaisia Suomi on ottanut vuodessa noin tuhat.

Selvitys maahanmuuton kustannuksista vanheni ennen kuin hallitus ehti aloittaa sen tekemisen. Suomeen on tulossa tänä vuonna jopa 30 000 turvapaikanhakijaa.

Hallituksen toive keskustelusta on toteutunut. Sen sävy on kuitenkin ollut erittäin jyrkkä, käytössä on ollut leimakirveitä ja natsikortteja. Samasta arsenaalista ammuksia ovat hakeneet poliitikot, tutkijat, toimittajat ja erityisesti sosiaalisessa mediassa aktivoituneet kansalaiset.

Tunnetuin esimerkki on kansanedustaja Olli Immosen (ps) kirjoittama Facebook-viesti, jossa hän luonnehti monikulttuurisuutta painajaiseksi. Virkkunen puolestaan syytti perussuomalaisia rasistiseksi puolueeksi.